Englanti koki yllätystappion kotikentällään, kun Kreikka haki Wembleyltä 2–1-vierasvoiton jalkapallon Kansojen liigassa. Kyseessä oli Kreikan jalkapallohistorian ensimmäinen voitto Englannista.
Vieraiden molemmista maaleista vastasi Vangelis Pavlidis. Kreikalta myös hylättiin ottelussa peräti kolme osumaa. Lopulta Benfican hyökkääjä Pavlidis vei joukkueen 1–0-johtoon toisen jakson alussa tarkalla viimeistelyllä.
Kokeellisella miehistöllä otteluun lähtenyt Englanti näytti pelastavan nahkansa, kun Jude Bellingham toi isännät tasoihin 87. minuutilla. Laukaus oli Englannille vasta toinen maalia kohti ottelun aikana.
LUE MYÖS: Huuhkajille karvas tappio – loppuhetken nukahdus maksoi kalliisti
Neljännellä lisäaikaminuutilla Pavlidis kuitenkin järkytti englantilaisfaneja iskemällä 2–1-voittomaalin kotijoukkueen puolustuksen pelattua lepsusti.
Kreikka nousi voitolla Kansojen liigan B-tason lohkonsa kärkipaikalle täydellä yhdeksällä pisteellä kolmesta ottelustaan. Tappio oli sunnuntaiksi Suomeen saapuvalle Englannille ensimmäinen uuden päävalmentajansa Lee Carsleyn alaisuudessa.
Hyökkääjätähti Harry Kane puuttui Englannin kokoonpanosta loukkaantumisen takia. Lisäksi runkopelaajiin kuuluva laitapelaaja Bukayo Saka nilkutti vaihtoon toisella jaksolla.
– Minusta meidän täytyy käytettävissä olevilla pelaajillamme pelata rohkealla järjestelmällä ja olla luovia. Tämä oli minun ideani, ja otan siitä syyt. Se ei todellakaan toiminut, mutta meidän ei pidä sulkea kokeiluita pois, Carsley totesi.
Ottelu alkoi hiljaisella hetkellä vielä viime keväänä Kreikan maajoukkuetta edustaneen brittiläissyntyisen George Baldockin äkillisen kuoleman johdosta. 31-vuotias Baldock löydettiin tällä viikolla kuolleensa kotinsa uima-altaasta. Pavlidis muisti Baldockia tuuletuksissaan suutelemalla käsivarressaan ollutta surunauhaa.