Sopisiko tällainen ruokarytmi sinulle? Kiinalaisen lääketieteen asiantuntija neuvoo

Nina Haavisto kehottaa syömään pieniä aterioita pitkin päivää. Iltapalaksi käy kevyt keitto.Colourbox.com
Julkaistu 21.10.2012 13:30

Kiinalaisen lääketieteen asiantuntija kertoo, miten kiinalaisten ravinto-oppien mukainen päivä etenee.

Kiinalaisten ravinto-oppien mukainen päivä alkaa lämpimällä aterialla.

– Lämmin ruoka käynnistää aineenvaihdunnan. Mahalaukku ja perna ovat aktiivisimmillaan aamulla seitsemästä yhteentoista. Silloin aineenvaihdunta toimii hyvin, Nina Haavisto kertoo.

Haavisto suosittelee syömään pieniä aterioita pitkin päivää.

Kuvituskuva.

– Näin polttoainetta riittää koko päiväksi. Verensokeri ei heittele eikä tule kiukkukohtauksia.

Kun syödään tasaisin väliajoin, aineenvaihduntakin pysyy kunnossa.

– Moni syö liian harvoin ja liian isoja määriä. Tällöin ruoka ei jaksa sulaa, ja syntyy ongelmia – useat ihmiset eivät esimerkiksi enää nykyään siedä viljaa. Aineenvaihdunta väsytetään syömällä liikaa maitotuotteita, vehnää ja sokeria.

Vältä hiilareita illalla

Iltaa kohden ruokailuja pitää keventää.

– Runsaasti hiilihydraatteja sisältäviä ruokia, kuten leipää, riisiä, perunaa ja vehnätuotteita yleensä, tulisi välttää. Ne eivät pala elimistössä illalla kovin hyvin, Haavisto sanoo.

– Myöhään syötäessä ruoan tulisi olla mahdollisimman hyvin sulavaa ja proteiinipitoista. Munakkaat, kevyet keitot, näkkileivät ja hedelmät käyvät hyvin.

Studio55.fi/Piia Simola

Kiinalainen lääketiede yllättää – Näistä hoidoista et ole kuullut

Fitness-kilpailija luopui ruokaympyrästä ja paastoista – Kiinalainen lääketiede paransi allergiat

Laihdutatko laskemalla kaloreita? Näin se pitäisi tehdä!

Kiinalaisen lääketieteen asiantuntija: Näitä ruoka-aineita suomalaiset syövät liikaa

Onko ähky? Olet ehkä täynnä limaa!

Uskaltaisitko kokeilla tätä hoitoa: 400-asteinen metallineula painetaan ihon läpi

Kiinalaisen lääketieteen asiantuntija: Nämä ovat karppauksen ongelmat

Ruokavaliolla ja akupunktiolla syöpää vastaan

Marketta kertoo: Näin sairauteni parani akupunktiolla

Reumalääkitys lopetettiin: Virpi sai avun ruokavaliohoidosta

Akupunktio pelasti Tuomon käden amputoinnilta, lääkärit uhkasivat huostaanotolla

Kuvat: Colourbox.com

Tuoreimmat aiheesta

Studio55