Videolla esitellään Venäjällä toimiva siileihin erikoistunut lemmikkihotelli, joka auttaa niin lemmikkisiilien hoidossa kuin loukkaantuneiden villien siilien kuntoutuksessakin.
Siilien hoitoon erikoistunut lemmikkihotelli Venäjällä tarjoaa täyshoitoa ihmisten piikikkäille lemmikeille erilaisiin elämäntilanteisiin.
– Siilien ollessa täällä hoidossa me esimerkiksi leikkaamme niiden kynnet ja tarpeen vaatiessa kylvetämme ne. Mikäli siili tarvitsee lääkitystä, niin annamme niille kaiken tarvittavan, siilihotellin omistaja Elizaveta kertoo.
Hotelliin saapuu siilejä kahdesta syystä. Joko lemmikkisiilit tulevat hoitoon omistajien lähtiessä lomalle tai hotellin hoiviin tuodaan luonnosta löytyneitä loukkaantuneita siilejä.
– Kiinnostuin siileistä noin kuusi vuotta sitten. Halusin antaa ystävälleni lemmikiksi siilin, mutta lopulta päädyinkin itse pitämään sen, Elizaveta kertoo, kuinka hän päätyi perustamaan siilihotellin.
Siilien vatsa ei kestä maitotuotteita
Suomen siiliyhdistys kertoo, että Suomessa lemmikkeinä pidettävät siilit ovat lajiltaan afrikkalainen kääpiösiili sekä egyptiläinen pitkäkorvasiili. Luonnosta löytyvää eurooppalaista siiliä, eli tavallista pihasiiliä ei sen sijaan saa ottaa lemmikiksi, vaan se on Suomessa rauhoitettu eläin. Lemmikkisiilit ovat aktiivisia yöeläimiä, jotka nukkuvat päivisin ja heräävät touhuamaan pimeän laskeuduttua.
Siilit elävät normaalisti kolmesta viiteen vuotta. Siilit ovat hyönteissyöjiä ja valtaosa niiden ravinnosta tuleekin hyönteisistä. Höysteenä voi tarjoilla kypsennettyä maustamatonta kanaa tai jauhelihaa. Moni tarjoaa pihalla asustaville siileille kesäisin maitoa tai piimää. Suomen eläinsuojeluyhdistys kuitenkin muistuttaa, että siilin vatsa ei kestä maitoa ja se voi saada maidosta ripulin.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Kameraone, Suomen siiliyhdistys ja Suomen eläinsuojeluyhdistys
Uusimmat
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
Lataa lisää