Soraäänet voimistuvat: Saksa vastustaa EU:n polttomoottorikieltoa

10:39img
Mitä uusien polttomoottoriautojen myynnin loppuminen tarkoittaa suomalaisille?
Julkaistu 22.06.2022 10:59

Ville Järveläinen

Saksan hallitus ei niele uusien polttomoottoriautojen myyntikieltoa. Katso artikkelin yläpuolella olevalta videolta, mitä myyntikiellon toteutuminen tarkoittaisi suomalaisille.

EU-parlamentti antoi kaksi viikkoa sitten siunauksensa sille, että Euroopan unionissa myytävien uusien henkilö- ja pakettiautojen tulisi olla vuodesta 2035 alkaen päästöttömiä. Käytännössä tämä tarkoittaa uusien polttomoottoriautojen myynnin loppumista, ellei asiassa oteta merkittävää takapakkia.

EU:ssa myytävien uusien autojen tulisi olla vuodesta 2035 eteenpäin joko akkuja tai vetyä käyttäviä sähköautoja. Myös uudet ladattavat hybridit olisivat tämän jälkeen pannassa.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että autoilun mahtimaa Saksa ei kuitenkaan hyväksy EU:n suunnitelmia uusien bensa- ja dieselautojen myyntikiellosta. Hallituksen kannasta kertoi tiistaina maan valtiovarainministeri Christian Lindner.

Lindnerin mukaan täyskielto on väärin, sillä polttomoottoreita tullaan hänestä tarvitsemaan tietyissä ajoneuvoluokissa myös tulevaisuudessa.

Uusien autojen päästöttömyysvaatimus liittyy EU:n tavoitteeseen pienentää hiilidioksidipäästöjä 55 prosentilla vuoden 1990 tasoon verrattuna vuoteen 2030 mennessä.

EU-parlamentin suurin ryhmä, EPP, vastusti täyskieltoa, ja olisi asettanut uusien autojen päästöttömyysvaatimuksen 90 prosenttiin, mikä olisi sallinut polttomoottoriautojen osuuden uusista autoista olevan korkeintaan 10 prosenttia. EPP:n esitys ei kuitenkaan mennyt läpi parlamentin äänestyksessä.

Ennen kuin uusien polttomoottoriautojen myynnin kieltävä laki voi astua voimaan, pääsevät kaikki EU-maat esittämään siitä näkemyksensä.

Lue myös: Töpseliautot yleistyvät vauhdilla, mutta riittääkö niille kaikille sähköä? Yksi asia saa alan ammattilaisen mietteliääksi: "Se vähän huolettaa"

Tuoreimmat aiheesta

Autot