Vasektomia eli miehen sterilointi ei tuoreen selvityksen mukaan ole eturauhassyövän riskitekijä. Jonkinlainen pienen pieni yhteys vasektomialla ja eturauhassyövällä saattaa olla, mutta tutkijoiden mukaan käytännössä sillä ei ole merkitystä. Miesten sterilointeja tehdään Suomessa vuosittain noin 1 900.
Tutkijat selvittivät asiaa laajalla meta-analyysitutkimuksella, koska vuosien varrella vasektomian ja eturauhassyövän yhteydestä on saatu ristiriitaisia tuloksia. Nyt analysoitiin 53 tutkimuksen ja yhteensä yli 14 miljoonan potilaan tiedot.
Analyysin perusteella vasektomian läpikäyneillä miehillä ei ole muita enempää vakavia ja pitkälle edenneitä eturauhassyöpiä eivätkä he menehdy niihin muita miehiä todennäköisemmin. Jonkinlainen yhteys tosin löytyi analyysissa, jossa tarkasteltiin kaikkia eturauhassyöpiä yhdessä, mutta yhteys oli heikko ja saattoi johtua vasektomian lisäksi myös muista tekijöistä. Yhteys oli myös selvästi heikompi tutkimuksissa, jotka olivat menetelmällisesti laadukkaita.
Jos nyt havaittu yhteys kuitenkin johtuu vasektomiasta, tutkijat arvioivat sen vaikutuksen olevan hyvin vähäinen. Arviolta 0,5 prosenttia kaikista eturauhassyövistä olisi tällöin liitoksissa vasektomiaan. Yksittäiselle miehelle tämä tarkoittaisi noin 0,6 prosenttia suurempaa riskiä sairastua eturauhassyöpään elämänsä aikana.
Eturauhassyöpä on yleisin miesten syöpä Suomessa. Siihen kuolee noin 850 miestä joka vuosi. Uusia tapauksia todetaan vuosittain runsaat 5 000. Sairastuneiden keski-ikä on 70 vuotta.
Tutkimus julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä.
Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.