Stig harmissaan kiusaamisesta: Olisi pitänyt mennä väliin

Stig Itäkeskuksen peruskoululla 7.5.2015.
Stig Itäkeskuksen peruskoululla 7.5.2015.
Julkaistu 07.05.2015 17:52
Toimittajan kuva

Heini Kangasluoma-Pakanen

heini.Kangasluoma-Pakanen@mtv.fi

Muusikko Stig vieraili torstaina Itäkeskuksen peruskoululla keskustelemassa muun muassa koulukiusaamisesta.

Itäkeskuksen peruskoululla järjestettiin torstaina kiusaamisen ja väkivallan vastainen teemapäivä. Tapahtumaan oli kutsuttu nuoria artisteja keskustelemaan ja esiintymään. Paneelissa mukana olivat Stig, TCT, Musta Barbaari, Prinssi Jusuf ja Mila.

Stig eli Pasi Siitonen muisteli tilaisuudessa MTV.fille omia kouluaikojaan. Muusikko kävi Kruunuhaan ja Kaisaniemen ala-asteen sekä Kruunuhaan yläasteen. Kuinka ollakaan, mies viihtyi musiikkiluokalla.

– Minulla on aivan hyviä muistoja on kouluajoilta, vaikka en koskaan ollut mikään niin innokas kouluun lähtijä. Olihan se aina vähän sellaista vastentahtoista, hän myhäilee.

Kouluaikansa alkutaipaleelta Stigillä on jäänyt mieleen ensimmäisen ja toisen luokan tiukka opettaja.

– Meillä oli niin tiukka ja vanhoillinen opettaja, että se vähän varjosti koulunkäyntiä. Olin kaikki välitunnit syömässä jotain hernekeittoa lautaselta. Kaikkien kun piti syödä lautasensa tyhjäksi ja minä olin vähän nirso. Opettaja soitti urkuharmonia ja oli oikein sellainen vanhan polven opettaja.

Stig ei itse joutunut kokemaan koulukiusaamista. Hän uskoo säästyneensä siltä musiikkiluokan hyvän hengen ansiosta.

– Meitä oli iso ryhmä, jossa oli vain vähän poikia. Me pojat olimme sitten aika tiivis kuuden hengen ryhmä. Kai se tiivis ryhmä sitten suojeli, olimme musiikkiluokkalaisina vähän erikoista väkeä ja toistemme puolelta.

Vaikka kouluaika sujuikin Stigiltä hyvin, on häntä jäänyt vaivaamaan erään luokkakaverin kokemukset. Muusikko tajusi vasta jälkeenpäin luokkatoverinsa kärsineen kiusaamisesta ala-asteella.

– Hänelle oli jäänyt tosi huonot muistot kouluajoilta. Ei sitä silloin tajunnut, että häntä kiusattiin. Tietynlaista nokittelua oli aina olemassa, mutta kiusattu ei ollut mikään hiljainen hissukka. Hän oli suosittu ja hänellä oli kotibileitä, joten kyseessä ei ollut mikään kiusatun stereotyyppi.

Pitkälle edennyt kiusoittelu oli kuitenkin nakertanut luokkatoveria vuosien varrella.

– Kyllähän se kiusoittelu välillä meni aika rajuksikin. Jälkeenpäin harmittaa, että ei sitä pienenä oikein osannut puuttua. Jäi vähän sellainen fiilis, että olisi pitänyt mennä väliin. Sitä oli kuitenkin niin lapsi vielä, että ei sitä vain tajunnut kaikkea. Kyllähän se harmittaa, että jollekin jäi huonot fiilikset.

Stig tunnetaan muun muassa kappaleistaan Niks ja naks, Ryyppy, Roy Orbison ja Puumaa mä metsästän. Muusikko julkaisi hiljattain tuoreen albumin, Stig.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki