Suljettu saari avataan vihdoin yleisölle – "Jokaisella asiakkaalla 30 neliötä omaa ravintola- ja oleskelutilaa"

0:22img
Julkaistu 30.06.2020 15:30

MTV UUTISET – STT

Katajanokanluoto avataan yleisölle ensimmäistä kertaa.

Helsingissä Katajanokan edustalla sijaitseva saari Katajanokanluoto avataan perjantaina 3. heinäkuuta, saaren palveluista ja laivaliikenteestä vastaava Helsingin Risteilypalvelut kertoo.

Katajanokanluoto ei ole aiemmin ollut avoinna yleisölle. Saarella sijaitsee muun muassa kesäravintola.

Lue taustaa: Yle: Helsingin edustalla oleva saari myytiin pilkkahintaan

Helsingin Risteilypalvelujen mukaan koronavirustilanne on huomioitu rajaamalla asiakasmääriä ja huolehtimalla riittävistä turvaväleistä. Katajanokanluodolle voi tulla yhteysveneellä Kauppatorilta, ja matkustajamäärää on rajattu.

– Saarella turvavälien pitäminen onkin enemmän kuin helppoa nimittäin teoriassa jokaisella asiakkaalla on kolmisenkymmentä neliötä omaa ravintola- ja oleskelutilaa, saariemäntä Mari Impola Helsingin Risteilypalveluista sanoo tiedotteessa.

Helsingin ulosottovirasto myi Katajanokanluodon 375 000 euron hintaan syksyllä 2019 omistaja Mika Norringin yrityksen ulosottovelkojen vuoksi. Saaren omistaa nykyään kiinteistöyritys P.W. Brandt Oy.

Lue myös: Sotilassaaret paljastavat salansa yleisölle

Tuoreimmat aiheesta

Helsinki