Suolistosyöpien määrät kasvussa etenkin alle 50-vuotiailla suomalaisilla – näin voit laskea riskiä

1:44img
KATSO MYÖS: Tällaisia ovat suolistosyövän oireet.
Julkaistu 24.05.2024 12:01
Toimittajan kuva
Nelli Hyttinen

nelli.hyttinen@mtv.fi

Suolistosyövät ovat rinta- ja eturauhassyövän jälkeen suomalaisten kolmanneksi yleisin syöpä. Suolistosyöpien määrät ovat kasvussa ja ennusteiden mukaan vuonna 2040 niitä todetaan jo yli 5 000 vuosittain.

Suomessa diagnosoidaan vuosittain noin 4 000 paksu- ja peräsuolisyöpää, mutta vuonna 2040 tapausmäärien arvellaan kasvavan peräti 5 000:een vuositasolla.

Alle 50-vuotiaiden suolistosyöpäriski on kasvanut 2000-luvulla 40 prosenttia. Sitä vanhemmilla syöpävaara on kasvanut 20 prosenttia, kertoo Suomen Syöpärekisterin tutkimuspäällikkö Karri Seppä tiedotteessa.

Suolistosyövän riskitekijöiksi on tunnistettu runsaasti punaista lihaa ja erityisesti prosessoituja lihavalmisteita ja vähän kasviksia sisältävä ruokavalio.

Myös alkoholi lisää suolistosyövän riskiä.

Lue myös: "Rusketusta voisi sanoa ihosyövän esi-esiasteeksi" – kolme faktaa ihosyövästä, jotka kannattaa painaa mieleen

Näin voit laskea suolistosyöpäriskiä ruokavaliolla

1. Vähennä punaisen lihan saantia

Ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio auttaa syövän ehkäisyssä. 

Uudet kansalliset ravitsemussuositukset julkaistaan loka-marraskuussa 2024. Niiden mukaan punaista lihaa tulisi syödä viikossa enintään 350 grammaa. Lihavalmisteita, kuten leikkeleitä ja makkaroita tulisi syödä niin vähän kuin mahdollista.

Syöpäjärjestöjen erityisasiantuntija Taija Puranen suosittelee kokeilemaan kalaa ja erilaisia kasvisproteiininlähteitä lihan korvaajiksi.

Lue myös: Suurin osa suolistosyöpään sairastuneista kärsii yhdestä näistä kolmesta oireesta

2. Lisää kuitujen saantia

Toinen asia, johon ruokavaliossaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, on riittävä kuidun saanti.

Syöpäjärjestöjen mukaan suomalaisten kuidun saannissa on parantamisen varaa. Ravitsemussuosituksen mukaan vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja tulisi syödä päivittäin 500–800 grammaa tai enemmän. 

Täysjyväviljatuotteita taas tulisi syödä 90 gramman verran päivässä.

Pelkillä salaatinlehdillä suositus ei toteudu, vaan kasvikset ja juurekset kannattaa ottaa osaksi päivittäistä ruoanlaittoa, Puranen huomauttaa.

Kesäloma voi olla hyvä aika kokeilla uusia reseptejä ja lisätä värikkäitä kasviksia ruokavalioon, kun kotimaisia kasviksia ja marjoja on saatavilla. Kesälomahaaste voisikin olla: nauti vähintään viittä väriä päivässä.

Lue myös: Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähteet: Syöpäjärjestöt, Uudistetut pohjoismaiset ravitsemussuositukset

Tuoreimmat aiheesta

Syöpä