Kenraaliluutnantti Matti Ahola on varsinainen sotailmailun konkari. Muun muassa puolustusministeriön kansliapäällikkönä työskennellyt mies on viettänyt aikaa myös hävittäjän puikoissa – runsaat 4000 tuntia.
MTV Uutisten haastattelussa Ahola kertoo, miltä tuntuu nousta hävittäjällä taivaalle ja kuinka sotailmailun luonne on muuttunut vuosikymmenten kuluessa.
Vuonna 1966 Kadettikoulun ilmasotalinjalta valmistuneen Aholan mielestä hävittäjän lentämisessä on kyse ennen kaikkea itsensä ylittämisestä.
– Se on haaste itselle. Joku harrastaa vuorikiipeilyä ja joku jotain muuta, mistä saa sen adrenaliinipulssin. Olet siellä yksin, sinun täytyy pärjätä yksin ja sinun täytyy selvittää tilanne yksin. Se on ainutkertainen tunne. Jokainen varmasti muistaa ensimmäisen yksinlennon jollain alkeiskoulukoneella. Silloin olet ilmassa ja tunnet vapauden riemua.
Matti Ahola (kuvassa keskellä) vierailulla Yhdysvaltain ilmavoimien RAF Lakenheath -hävittäjätukikohdassa, Iso-Britanniassa 1990-luvulla. Kuva: Matti Ahola.
Aholan mukaan riemun tunteeseen vaikuttaa oleettisesti myös se, minkälaisella taivaalla lennetään.
– Sinisellä taivaalla lentäminen on vähän tylsän tuntuista, koska siinä ei ole nopeusreferenssiä (viittaussuhdetta). Joskus, kun on tasainen pilvikatto, jonka ala- tai yläpuolella lennät tuhatta ja sataa, siinä tuntee, että nyt on melkoisen koneiston herrana.
Ennen vuonna 2001 alkanutta pestiä puolustusministeriön kansliapäällikkönä Ahola työskenteli muun muassa Suomen ilmavoimien komentajana ja esikuntapäällikkönä.
Sitä ennen hän palveli Satakunnan ja Hämeen lennostoissa, jälkimmäisessä lentueen päällikkönä.
"Kuin F1-autolla lähtisi kaasu pohjassa"
Oman hävittäjälentäjän uransa Ahola aloitti englantilaisella yksipaikkaisella Folland Gnat -koneella.
– Folland Gnatin työntövoima oli suurin piirtein yhtä suuri kuin koneen paino. Se oli kuin F1-autolla lähtisi kaasu pohjassa startista. Se oli kuin lankulla selkään lyötäisiin. Sitä oli jo korkealla taivaalla, ennen kuin ymmärsi, että hei, näin tässä kävi.
Aholan lentäjänuran alkuaikoina käytössä olleilla hävittäjillä, neuvostoliittolaisella MiG-21:llä, ruotsalaisella Saab 35 Drakenilla ja Folland Gnatilla lentäminen oli vaativaa.
Draken-hävittäjä Rissalan lentonäytöksessä 1996.
Asetelmat kääntyneet päälaelleen
Aloittelevan lentäjän ensisijaisena tehtävänä oli opetella ohjastamaan konetta. Asejärjestelmien hallinta sen sijaan ei vaatinut kovinkaan suuria ponnisteluja. Käytössä oli joko tykki ja infrapuna- tai tutkaohjus.
Nykyään asetelma on päinvastainen. Huimasti kehittynyt tietotekniikka on tehnyt hävittäjien ohjaamisesta aiempaa helpompaa ja turvallisempaa. Hävittäjän sisäänrakennettu tietotekniikka huolehtii siitä, että kone pysyy vakaana.
Suurin osa ohjaamossa vietetystä ajasta kuluukin lentämisen sijaan asejärjestelmien hallitsemiseen.
– Ohjaamossa toimiminen on tietokonepohjaista, lähes tietokonepeliä. Sinä ohjelmoit, asetat ja määrität kriteerit tietokoneelle, joka valitsee oikean aseistuksen ja säätää aseet.
– Lentämisen luonne on muuttunut hävittäjäkalustolla ihan toisenlaiseksi kuin aikaisemmin.
Kenraali Michael E. Ryan (kuvassa oikealla) toimi Aholan vierailun aikaan Yhdysvaltojen Euroopan ilmavoimien komentajana ja myöhemmin vuosina 1997-2001 koko Yhdysvaltain ilmavoimien komentajana. Kuva: Matti Ahola.
Kaksi päätietokonetta ja 23 alatietokonetta
Tekniikka on tullut pitkälle sitten 1960-luvun.
Nykyään hävittäjälentäjä voi ohjastaa esimerkiksi Suomen Hornet-hävittäjissä käytettyjä AIM-9X Sidewinder infrapunaohjuksia pelkillä pään liikkeillä. Ohjuksen hakupää seuraa ohjaajan kypärätähtäintä.
– Kun kääntää päätä, hakupää olkapään vieressä katsoo samaan suuntaan. Sitten vain kursorilla merkkaat koneen, jota haluat ampua, ja painat laukaisinta. Ohjus kurvaa sinne vaikka 180 astetta ja hakeutuu kohteeseen.
Ilmavoimien Hornet ja kansalliskaartin F-15 rullaavat palattuaan Rissalaan 10. tätä kuuta ensimmäisen lentokierroksen jälkeen.
Nykyhävittäjien ohjukset pystytään laukaisemaan kohteisiin, jotka ovat jopa 50-70 kilometrin päässä koneesta. Se tarkoittaa sitä, että lentäjä ei näe kohdettaan, vaan luottaa tilanteessa sotilasjohdon ja asejärjestelmän ohjaukseen.
– Jotain on mennyt pieleen jos joudutaan vanhanaikaiseen kurvatappeluun. Jos ohjaaja rupeaa omilla silmillään näkemään maalin, silloin on jotain mennyt pieleen. Tykki viimekädessä on itsepuolustusase, jos mikään muu ei auta ja ohjukset on käytetty.
– Hornetissa on kaksi päätietokonetta ja 23 alatietokonetta eli lentäminen on tietokoneen ohjaamista ja tietokoneiden käsittelyä ja valtavan informaatiotulvan käsittelyä.
Ahola vieraili Yhdysvaltain ilmavoimien sotaharjoituksissa komentaja Michael Ryanin kutsumana. Koneeseen, jonka takapenkiltä Ahola seurasi lentoharjoituksia oli "amerikkalaiseen vakiotyyliin" kirjailtu Aholan nimi ja silloinen sotilasarvo. Kuva: Matti Ahola.
Uskottavuuden muodostaa aseistus
Vaikka tietokoneohjaus onkin tehnyt lentämisestä täysin erilaista kuin mitä se oli Aholan uran alkualkoina, pitää hän kehityksen suuntaa hyvänä: nykyään hävittäjien asejärjestelmistä saadaan irti paras mahdollinen hyöty.
– Niin ihanaa kuin lentäminen onkin, uskottavuuden taistelukonekaluston osalta muodostaa aseistus, eikä suinkaan se lentokone.
– Lentokone on kuin tykki. Jos tykillä ei ammuta kranaattia vihollisen puolelle, ei vihollinen pelkää sitä tykkiä yhtään. Se on paraatissa kivan näköinen, mutta se on täysin vaaraton.
Hornet F-18D ja aseina Sidewinder (siiven kärjet), JSOW-liitopommi, AMRAAM (rungon reunat), Litening (rungossa alhaalla) ja JDAM (sininen oik.) Helsinki-Vantaan kentällä 5. marraskuuta 2012.
Itse Ahola istui Hornet-hävittäjän ohjaajan paikalla viimeisen kerran noin kymmenen vuotta sitten. Mies kertoo kaipaavansa takaisin ohjaamoon ajoittain.
– Minulla on edelleenkin lupakirja voimassa ja olen lentänyt sellaiset muutaman kymmenen tuntia omalla vesikoneellani vuosittain. Se on kuitenkin niin kuin polkuautolla ajelisi hävittäjään verrattuna.
– Minulla on hyvät kontaktit ja tietysti entisenä komentajana tapaan nuoria ilmailijoita vuosittain useammassa tilaisuudessa ja vihreänä kateudesta kuuntelen juttuja. Toisaalta totean, että homma on muuttunut niin haastavaksi, että meikäläisen taustalla ja kokemuksella ei tänä päivänä voisi kuvitellakaan hyppäävänsä mukaan siihen, vaikka kuinka fysiikka antaisi periksi, hän summaa.