Suomalainen saunominen halutaan kulttuuriperintölistalle Välimeren ruokavalion, Katalonian ihmispyramidien, Baltian laulujuhlien ja kuubalaisen rumban rinnalle

2:01img
Suomalaiset saunayrittäjät haluavat kasvua maailmalta. Uutisjuttu viime joulukuulta.
Julkaistu 29.03.2019 16:36

MTV UUTISET – STT

Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää suomalaista saunomista Unescon Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Ministeriö tiedotti ehdotuksen teosta perjantaina.

Päätös asiassa saadaan joulukuussa 2020.

Saunakulttuuri Suomessa -esityksen valmisteli Museovirasto yhteistyössä saunayhteisöjen kanssa. Suomen kohde-esityksen allekirjoitti kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.).

AOP Sauna Otaniemi Espoo

Aalto yliopiston opiskelijat rakensivat maailman suurimman saunan Espoon Otaniemeen vuonna 2016. Saunaan mahtuu kerralla yli 300 saunojaa.

Perusteluna esitykselleen Suomi muistuttaa, että saunakulttuuri on perinteenä Suomessa vahva, elinvoimainen ja laajasti levinnyt.

Saunominen valittiin vuonna 2017 Museoviraston ylläpitämään Suomen Elävän perinnön kansalliseen luetteloon 52 muun perinteen joukossa.

Tästä luettelosta on mahdollista hakea edelleen Unescon luetteloihin. Valmistelussa seuraavaksi kohde-esitykseksi on kaustislainen viulunsoittoperinne.

Aineettoman kulttuurinperinnon listalle kuuluu satoja erilaisia perinteitä kaikkialta maailmasta. Listalla ovat muun muassa Välimeren maiden ruokavalio, Baltian maiden laulujuhlaperinne, kuubalainen rumba ja katalonialaiset ihmispyramidit.

Tuoreimmat aiheesta

Sauna