Taiteilija Helmiriitta Honkanen (os. Setälä) muistelee työtyttöaikaansa.
Minulla ei ollut työtyttötehtävään mitään valmiuksia. Silloin oli yleinen työvelvollisuus, ja opiskelut olivat katkolla. Olin ollut lottatyössä Helsingin ympäristössä valonheittimillä ja kanttiinissa. Olisin tahtonut mennä rintamalle, mutta äitini kielsi ja sanoi, että sinne ei mennä, siellä kaikki naiset ovat huonoja naisia, mikä ei pitänyt paikkaansa.
Kuvituskuva.
Näin lehdessä ilmoituksen tyttöjen työpalveluleiristä. Se oli puolivuotinen, ja ajattelin että tuonnehan olisi mukava mennä. Anoin sinne ja pääsin leirille tammikuussa. Menin Joensuun Pielisen suuhun Niinivaaralle. Paikka oli vanha meijeri, josta oli rakennettu työleirirakennus.
Minkälainen leiri oli?
Siinä oli kaksi rakennusta, ja kummassakin neljä tupaa. Meitä oli kolmisenkymmentä tyttöä. Useimmat tytöt olivat maaseudun viljelytiloilta. Oli evakkoja ja muutama ylioppilaskin meitä oli, viitisen prosenttia joukosta.
Meidät jaettiin tupiin, joista yksi oli muita suurempi. Meidän tupamme oli pienehkö, siihen mahtui kuudesta kahdeksaan tyttöä.
Millaista oli leiripalvelu?
Meillä oli esikoulutus, joka kesti kahdesta neljään viikkoa. Sen jälkeen meidät jaettiin työkoteihin, vähävaraisiin monilapsisiin perheisiin, joista isäntä oli sodassa. Minulla oli työkoti Ranta-Mutalassa, joen toisella puolella. Perheessä oli neljä lasta, joista nuorin oli juuri syntynyt. Tästäkin kodista isäntä oli rintamalla.
Mitkä olivat ensimmäiset tehtävät?
Ensimmäinen tehtäväni oli alustaa ruisleipätaikina. En ollut eläissäni sitä tehnyt, sillä meillä oli ollut kotona apulainen, joka siivosi ja laittoi ruokaa. Äiti oli arkkitehti ja kodin töissä epäkäytännöllinen.
Tein siis taikinaa ja lisäsin vähän kerrallaan jauhoja taikinaan. Kysyin neuvoa, onko taikina jo tarpeeksi paksua. "No eeeeiii, sen pitää olla ihan sellaista tavallisen paksua", tuli vastaukseksi. Siitä työpalvelu alkoi.
Mitä muita töitä tuli vastaan?
Oli kaikenlaisia töitä, muun muassa siivousta. Minulle sanottiin, että mene komeroon ja ota peelari ja lähde maitoa hakemaan vähän matkan päästä.
Siivouksesta muistan, että talossa oli puulattia, jollaista en ollut koskaan kuurannut. Pesin pienen osan kerrallaan, ja emäntä katseli kummastuneena. "Väljällä vedellä se pitää tehdä", sanoi emäntä ja hulautti ämpärillisen lattialle. Opin hyvin lattian kuurauksen.
Savusaunaa lämmitettiin, ja siellä pestiin pyykitkin. Pyykit huuhdottiin avannolla paljain käsin, kylmässä vedessä huljuttelu oli todella kylmää työtä. Oli ihmeellistä, että pienten tyttöjen esiliinatkin piti harjalla harjata, niin kuin eivät olisi vähemmälläkin kuurauksella tulleet puhtaaksi.
Olivatko työt raskaita?
Työt eivät tuntuneet raskailta. Se oli vain sellaista reipasta toimintaa. Yöllä sai nukkua ihan tarpeekseen. Työkotien lisäksi oli välillä kotipalvelu leirillä, se kesti viikon. Siellä leiriapulaiset johtivat työtä. Piti siivota, laittaa ruokaa ja auttaa leiriapulaisia. Leivottiin ja laitettiin syötävää.
Silloin oli tavaton ruokapula. Pulan takia oli uhkana jopa leirin lopettaminen. Perunaa ei saatu, lanttu ja kaali olivat tärkeimmät ruoka-aineet. Tee oli puolukanlehti- tai vattuteetä. Meille jaettiin pienet sokeriannokset, ne sai käyttää itse. Leipä oli kortilla, ja meille lähetettiin kotoa ruoka-annoksia.
Ruokakupongeilla ostimme lähikaupasta pienen pieniä pullia. Ne me halkaisimme ja laitoimme sokeria päälle. Niitä syötiin iltasella joskus. Huoneemme takana oli radisteja, ja he kuulivat seinän takaa puheitamme. Tärkein sana oli kuulemma "leipä, leipä".
Oliko työtyttöpalvelu hyvä asia?
Oli se, tällainen epäkäytännöllinen kaupunkilaistyttö oppi siellä paljon asioita. Siellä tutustui eri yhteiskuntaluokkiin. Se oli hyvin avartava kokemus.
Pidittekö yhteyksiä työkotiin jälkeenpäin?
Minulla jäi omaan työkotiini suhde. Pienestä perheeseen syntyneestä tytöstä Ritva Variksesta tuli kummityttöni, ja olen tänä päivänä hänen kanssaan kirjeenvaihdossa. Emme ole tavanneet sen jälkeen, mutta hänen sisarensa kävi keväällä täällä.
Studio55.fi/Pirjo Haapoja
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Työtyttö muistelee: Perheen äidin kuolema kosketti eniten
Nuoret naiset hukkuivat sotapoikien kirjeisiin
10 maailman mahtavinta työpaikkaa – tältä listalta et varmasti löydä omaasi!
Näillä aloilla miehet pääsevät vähemmällä kuin naiset
Tiedätkö, mitä olivat suomalaiset työtytöt?
Suomalaistytöt joutuivat partisaanien hyökkäyksen kohteeksi – vain yksi säilyi hengissä
Kokeilisitko kotona? Tällaisia olivat sota-ajan reseptit
Työtyttö kirjeessään: Raskaat työt saivat kädet rakoille ja selän kipuilemaan
"Huostaan otettuja lapsia kohdellaan Suomessa kuin 1900-luvun ihmishuutokaupoissa"