MTV on kasvattanut katseluaan sekä suoratoistopalveluissa että tv-kanavilla vuonna 2023 ainoana suomalaisena tv-toimijana. MTV:n osuus suomalaisten tv:n katselusta on korkein sitten vuoden 2015. Toimitusjohtaja on tuloksesta ylpeä.
Suomalaiset ovat käyttäneet tammi-heinäkuussa MTV:n sisältöjen parissa noin kolme varttia päivässä, viisi tuntia viikossa, ilmenee Finnpanelin TotalTV-mittauksesta. Luvut ovat TotalTV-mittaushistorian korkeimmat.
– Olemme hyvin ylpeitä tästä. Tämä on pitkäaikaisen, määrätietoisen työn tulosta, MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppänen sanoo.
– Meillä on yli 65 vuoden historia viihdyttää Suomen kansaa. Uskallan sanoa, että me ymmärrämme suomalaista sielunmaisemaa aika hyvin, Leppänen kuvailee MTV:n erottumista kilpailijoista.
Finnpanelin mittaus sisältää katselun yhteismitallisesti eri päätelaitteilta (TV, PC, puhelimet ja tabletit), oli kyseessä sitten tv-kanavien tai suoratoistopalvelujen katselu.
Kolme neljästä suomalaisesta eli noin neljä miljoonaa suomalaista katsoo MTV:n sisältöjä viikoittain.
– Se on todella iso määrä ja tarkoittaa myös sitä, että mainostajillamme on todella vahva, tehokas ja luotettava mainosväline. Toki meidän pitää pystyä elämään kehityksen aallonharjalla ja mielellään viedä sitä eteenpäin, Leppänen sanoo.
Sekä MTV:n tv-kanavat että suoratoistopalvelut vetävät
MTV on ainoana toimijana pystynyt kasvattamaan sekä tv-kanavien että suoratoistopalvelujen parissa käytettyä aikaa.
Tv-kanavien (MTV3, Sub, Ava) katselu on kasvanut lähes kymmenellä prosentilla. Television katselu kaikkiaan Suomessa on vastaavalla jaksolla vähentynyt lähes kahdeksan prosenttia.
MTV:n osuus lineaarisesta tv:n katselusta on noussut 27 prosenttiin – korkeimmaksi sitten vuoden 2015. Yleisradio on pitänyt osuutensa 44 prosentin tuntumassa. MTV on ottanut osuutta etenkin Sanomilta.
Suoratoistopalvelujen parissa vietetty aika on 2,5-kertaistunut.
MTV Katsomon ja C Moren suoratoistopalvelujen käyttö on kasvanut alkuvuonna niin tavoittavuuden kuin käytetyn ajankin osalta. Palvelut tavoittavat nyt neljänneksen enemmän yleisöä kuin edellisvuonna, ja niiden parissa käytetään 30 prosenttia enemmän aikaa.
Vain lineaaristen maksukanavien katselu on vähentynyt katselun siirtyessä C More -suoratoistopalveluun.
Uutiset ja ajankohtaisohjelmat katsotuimpia
MTV:llä uutis- ja ajankohtaisohjelmisto on noussut viihteen ohi katsotuimmaksi ohjelmagenreksi. Uutisohjelmistoon on viime vuosina myös panostettu enemmän ohjelma-aikaa.
– Uskon, että se on yhteiskunnallisesti hyvin tärkeä asia, että on olemassa Maikkarin uutiset ja kaupallinen vaihtoehto Ylen tv-uutisille, Leppänen sanoo.
Viihdesisällönkin parissa käytetään aiempaa enemmän aikaa, ja katsotuimmat viihdeohjelmat ovat MTV:n ohjelmia. Niitä ovat Finnpanelin mukaan muun muassa Putous, Tanssii Tähtien Kanssa ja Masked Singer Suomi.
– Näin elokuun alussa on hyvä suunnata katse syksyyn ja MTV:n erittäin monipuoliseen ohjelmatarjontaan. Syksyllä jatkavat tutut katsojien suosikit, kuten Salatut elämät, Maajussille morsian, Tanssii tähtien kanssa ja Masked Singer Suomi, sanoo Iina Eloranta, VP, Channels & Digital Consumption MTV:ltä.
– Tuomme tietysti ohjelmistoomme myös uusia tulokkaita, muun muassa perjantai-iltojen viihteen Tietäjät tietää, mielenkiintoisia henkilödokumentteja ja merkittävän kotimaisen Estonia-draamasarjan, Eloranta lisää.
Toimitusjohtaja Leppänen näkee MTV:n tulevaisuuden valoisana.
– Uskon vahvasti asemaamme, Leppänen sanoo.