Kotimaan hotellilomissa on havaittavissa piristymistä, mutta matkaa vuoden 2019 lukuihin on vielä merkittävästi. Sen sijaan vuokramökkejä välittävän Lomarenkaan mukaan kesä ja syksy ovat olleet kotimaan matkailun "renessanssi- ja kulta-aikaa". Myös ulkomaan matkavarauksissa on ollut isojen toimijoiden mukaan reipasta piristymistä.
Sokos Hotelsilla varauksia syyslomaviikoille on enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Resort-kohteissa tilaa kerrotaan löytyvän enää lähinnä alkuviikon päiville.
– Viime vuonna tähän aikaan osa hotelleistamme oli edelleen suljettuna epidemiasta johtuen. On kuitenkin todettava, että vaikka varaustilanne on ilahduttavasti piristynyt, on se vielä aika lailla jäljessä vuoden 2019 vastaavan ajan tilannetta, kommentoi kaupallinen johtaja Nina Nieminen SOK:n Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta STT:lle sähköpostitse.
Niemisen mukaan varaukset syyslomaviikoilla kohdentuvat erityisesti viikonlopuille, mutta työmatkustuksen piristymisen myötä varauksia on enemmän myös arkipäiville. Kokous- ja tapahtumakauppa on myös hiljalleen palautumassa.
Scandicin hotelleissa syyslomille löytyy vielä tilaa. Viestintäpäällikkö Johanna Uimonen kertoo, että päätökset lomareissulle lähtemisestä tehdään tyypillisesti viime tingassa ja varaukset tulevat lähellä majoitusajankohtaa.
– Kylpylähotellit ovat loma-aikoina tosi suosittuja, ne tulevat varmasti olemaan täynnä.
Staycation kiinnostaa
Uimonen uskoo myös kaupunkikohteiden lyhyiden staycation-yöpymisten kiinnostavan ihmisiä syyslomaviikkoina. Staycation-termillä tarkoitetaan lähilomailua omassa kotikaupungissa.
– Ne ovat mukavia minilomia, jos ei pysty koko viikoksi irrottautumaan reissulle, Uimonen kertoo.
Myös Sokos Hotelsilla on huomattu asiakkaiden kiinnostus staycationeihin. Niemisen mukaan pääkaupunkiseudulla asuvat ovat löytäneet lähilomailun vaihtoehtona pienelle irtiotolle silloin kun ei ole mahdollisuutta lähteä pidempään reissuun vaikkapa syyslomien aikana.
Lue myös: Lentolippujen myynti matkatoimistoista kasvoi jopa 2 000 prosenttia vuoden takaisesta – ”Matkailu käynnistynyt lähialueille”
Koronan aiheuttaman pitkän tauon jälkeen erilaista kulttuuritarjontaa kysytään hotelleista jälleen paljon, Sokos Hotelsilta kerrotaan. Niemisen mukaan hotelleissa tarjotaankin nyt enenevissä määrin terveysturvallista kulttuuritarjontaa.
– Juhlakausivarauksia tehdään kiihtyvällä vauhdilla, ja ihmiset haluavat nauttia nyt elämästä myös kodin ulkopuolella yhdessä ystävien ja kollegoiden kanssa, Nieminen sanoo.
Lomamökit viedään käsistä
Vuokramökkejä välittävän Lomarenkaan toimitusjohtaja Juha-Pekka Olkkola kertoo STT:lle, että koko kesä ja syksy ovat olleet kotimaan matkailun "renessanssi- ja kulta-aikaa".
– Vaikea uskoa, että se tällaisena jatkuu, kun ihmiset pääsevät ulkomaille. Mutta nyt on ollut toista kesää ja syksyä kotimaan matkustamisen aika, Olkkola sanoo ja lisää, että tuleva syyslomakausi näkyy Lomarenkaan varauksissa.
– Normaaliin lokakuuhun verrattuna varauksia on nyt kaksinkertainen määrä.
Entä sitten tulevat sesongit, joulu, vuodenvaihde ja talviloma?
– Ennakkovaraustilanteesta nähdään, että ihmiset varmasti suunnittelevat ja pohtivat, pääsevätkö ulkomaille, eli ratkaisuja ei tehdä vielä. Mutta joulukuussa on viime vuoteen verrattuna tuplamäärä kysyntää, ja viime vuosikin oli normaalitilanteeseen verraten kova. Ihmisillä on niin kova paine matkustaa, ettei kaikille varmaan edes riitä ulkomaanmatkoja, Olkkola pohtii.
Lomarenkaan varaustilanne on kevään osalta Olkkolan mukaan niin hurjannäköistä lukujen osalta, että hän arvioi ihmisten vielä ujostelevan ulkomaille lähtöä.
Aurinkomatkat avasi lisää kohteita
Suurista matkanjärjestäjistä Finnairin omistaman Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Timo Kousa kertoo, että yhtiön matkoille on ollut elokuun puolivälin jälkeen äärimmäisen hyvää kysyntää. Lisäksi Aurinkomatkat avasi syyskuussa lisää kohteita, ja nyt niitä on 15 ulkomailla ja viisi kotimaassa.
– Myynti on käynyt erittäin hyvin. Avasimme kohteita syys- ja lokakuulle niin paljon kuin pystyimme. Totta kai olemme olleet aktiivisia markkinoinnissa ja kampanjoinnissa. Nyt sitten kaikki hyvät uutiset terveydenhuollosta ja pandemiatilanteesta ovat edesauttaneet kysyntää, Kousa sanoo.
Kousa myöntää koulujen syyslomien näkyvän myynnissä, vaikka pääsääntöisesti matkoille ovat lähteneet ensin pariskunnat ja seniorit.
– Nyt sitten lapsiperheiden kysyntä on piristynyt huomattavasti, mutta kun puhutaan äkkilähdöistä, niin perheillä on vaikeampi liikkua. Toki syysloman aikana on mahdollisuus lähteä, Kousa jatkaa.
Lue myös: Haaveiletko matkasta ulkomaille? Pekka Pouta vinkkaa, minne kannattaa suunnistaa Euroopassa
Kousan mukaan Aurinkomatkojen syys- ja lokakuun matkat on kohta myyty, ja koulujen syyslomaviikoille yhtiö yrittää saada lisää lentokapasiteettia.
– Lennämme pelkästään vain Finnairilla ja nyt pyrimme koko ajan katsomaan, mistä saadaan lisää paikkoja meille vai saataisiinko kokonainen kone tai koneita, Kousa sanoo.
Kousa kertoo Aurinkomatkojen kysynnän olevan kovaa myös vuoden lopulle ja tammikuulle.
– Nyt sitten alkavat isommat asiakasryhmät lähteä liikkeelle. Me olemme todella tyytyväisiä, että aloitimme niin varhaisessa vaiheessa avaamaan kohteita ja saatiin ne auki ja henkilökunta töihin. Meillä nelinkertaistui kapasiteetti elokuusta syyskuuhun ja lokakuuhun, Kousa paljastaa.
Aurinkomatkojen tarjonnassa tällä hetkellä kiinnostavat Kreikka ja Kanariansaaret.
– Thaimaahan on vielä kysyntä ja myynti ollut erittäin hyvää tähän mennessä, mutta täytyy seurata sitä tilannetta, miten rajoitukset ja maahantulovaatimukset kehittyvät, Kousa päättää.
Maakuntakentiltä etelään
TUI Finlandin viestintäpäällikkö Laura Aaltonen kertoo, että yhtiön matkamyynti piristyi paljon tällä viikolla, kun ulkoministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos muuttivat matkustussuosituksia.
– Varatuimmat kuukaudet ovat lokakuu ja joulukuu, Aaltonen sanoo ja kertoo, että koulujen syyslomaviikoille on näkynyt selvä myyntipiikki.
– Alamme lentää ensimmäistä kertaa pandemian jälkeen myös maakuntakentiltä syyslomalähtöjä. Lennämme ainakin Vaasasta, Oulusta ja Porista. Suosituimmat kohteemme ovat Gran Canaria ja Teneriffa sekä Kreikan perinteiset Rodos ja Kreeta.
Aaltosen mukaan seuraavat varauspiikit ovat joulun, vuodenvaihteen ja koulujen hiihtolomien tienoilla.
– Emme ole vielä tavallisessa normaalivuoden tilanteessa kapasiteetinkaan kannalta, mutta kyllä sitä pikku hiljaa aletaan lähestyä. Talvea menee nyt kaupaksi.
Aaltosen mukaan myös ihmisten kaukokohteiden kaipuuta on ollut havaittavissa.
– Nyt kun ne matkustussuositukset muuttuivat, niin kova usko on kaukokohteisiin, kuten Thaimaahan.
Lue myös: Ajanvaraus on ruuhkautunut: Kauanko passin päivittämisessä menee? Tämä on tilanne Helsingissä: "Se on tehty, mikä on pystytty"
2:28