Suomalaiskolmikon häkellyttävillä pingistempuilla satoja miljoonia katselukertoja – toimittaja testasi videolta tuttua haastetta!

5:49img
MTV selvitti, mitä löytyy Pongfinity-ilmiön taustalta – tältä näyttävät ällistyttävät temput.
Julkaistu 27.03.2022 09:45
Toimittajan kuva
Anton Aaltio

anton.aaltio@mtv.fi

Pongfinity saavutti helmikuussa kolmen miljoonan tilaajan rajapyykin YouTubessa. Pingistemppuja videoillaan tekevä kanava on tilaajamäärältään tällä hetkellä Suomen seitsemänneksi suosituin.

Valtaosa tilaajista ja sosiaalisen median seuraajista tulee kuitenkin ulkomailta. Kuusi vuotta sitten kanavan perustaneet Miikka O'Connor, Otto Tennilä ja Emil Rantatulkkila tekivät jo varhaisessa vaiheessa päätöksen tavoitella suurempaa yleisöä Suomen ulkopuolelta. Helsinkiläiskolmikko puhuukin videoillaan englantia.

– Olisikohan se 99 prosenttia katsojistamme, jotka tulevat ulkomailta. Se on aika iso osa, Emil pohtii pilke silmäkulmassaan.

Miikka toteaa, että myös Suomessa heidät ajoittain tunnistetaan kadulla. Kotimaan markkinarako on kuitenkin merkittävä.

– Olisimmehan me suomeksikin voitu tehdä kaikki videot, mutta niistä olisi silloin harvempi ihminen päässyt nauttimaan.

Toimittaja testi haastetta. Juttu jatkuu videon alla.

0:40img

Toimittaja testasi Pongfinityn videolta tuttua haastetta: Näin syötönpalautukset onnistuivat, vai onnistuivatko?

Lue myös: Siivouskuningatar Auri taas otsikoihin maailmalla – siivosi "Euroopan likaisimman talon"

Hupitemppuilusta yritystoiminnaksi

Lähes 200 videota julkaissut kanava on kasvanut tasaista tahtia. Tähän mennessä videoita on katsottu yhteensä jo lähes 700 miljoonaa kertaa. Videoiden ympärille kolmikko on rakentanut brändin, joka sisältää muun muassa oman nimikkomailan.

Yritystoiminnan laajentumista on vauhdittanut näkyvyyden lisääntyminen entisestään. Pongfinity teki muun muassa yhteistyössä videon hiljattain YouTuben yhdysvaltalaisen supertähden Zach Kingin kanssa, jolla on alustalla yli 13 miljoonaa tilaajaa.

Ruskeasuon liikuntahallissa videoita kuvatessa ilo ja huumori ovat pysyneet entisellään, vaikka kolmikon saama huomio kasvaa jatkuvasti.

– Jos meillä kolmella on hauskaa, se varmasti välittyy myös katsojalle tosi hyvin. Jos meillä ei olisi hauskaa, sekin näkyisi, Emil kertoo.

Menestyspaineita ei myöskään ole havaittavissa tulevaisuuden seuraajien määrän kasvun suhteen. Otto kuitenkin keksii sopivan tavoitteen pienen pohdinnan jälkeen kysyttäessä tilaajamäärästä kuuden vuoden kuluttua.

– 25 miljoonaa, vähintään.

1:27img

Pongfinityn kolmikko kertoo videoiden syntymisestä – kuinka kauan yhden tempun tekemisessä kestää ja mikä on tuurin merkitys?

Lue myös: Muoniolaisesta veroneuvojasta tuli sensaatio – hytisyttävillä videoilla kymmeniä miljoonia katsojia

Lue myös: Jaakob Rissanen kertoo, millaista on tehdä työksi lyhyitä videoita: "TikTok ei maksa mulle sentin senttiä"

Tuoreimmat aiheesta

YouTube