Suomalaislääkäri: Koronarajoitusten syytä jatkua kesän yli, pandemia ohi vasta kesällä 2021 – "Suusuojaimet täytyy normalisoida jokaisen arkielämään"

0:49img
Video: Näin korona leviää aivastuksen jälkeen.
Julkaistu 08.04.2020 09:29
Toimittajan kuva

Lisa Kärnä

lisa.karna@mtv.fi

Oulun yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Petri Lehenkari arvioi, että Suomenkin tulisi normalisoida suusuojainten käyttö arkielämään koronavirusepidemian hillitsemiseksi.

Hänen mukaansa ainoa tie ulos viruksen aiheuttamasta ensimmäisestä tautiaallosta olisi mahdollisimman täydellinen viruksen leviämisen estäminen. Tämä saavutettaisiin ainoastaan suomalaisten panoksella rajoitusten noudattamiseen.

– Onnistumisen keskiössä on yksilö, jonka toimilla vaikutetaan kansakunnan tilanteeseen, toteaa Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan professori ja yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Petri Lehenkari blogikirjoituksessaan.

Lue myös: THL kertoi keskiviikkoaamuna tuoreet koronaluvut

Lehenkari on kirjoittanut auki ajatuksiaan kaikkia suomalaisia puhuttavasta koronaviruksesta, jonka torjumisen kannalta hän pitää ensiarvoisen tärkeänä jokaisen henkilökohtaista panostusta. 

– Sosiaalinen eristäytyminen ja suusuojaimet täytyy normalisoida arkielämään, sairaat ja epäillyt sairaat tulee eristää ja tauti poistaa kokonaan seuraamalla tartuntoja massatutkimusten avulla. Näin voidaan ostaa aikaa, ja laumasuojan vaativa sairastaminen voi alkaa vasta, kun rokotesuoja saadaan vähintään riskiryhmille, Lehenkari toteaa.

Lue myös: Hengityssuojaimista puhuvat kaikki: "Nyt on huutava pula" – Mikä on varmuusvarastojen tilanne ja mihin toiveet kohdistetaan?

Suomalaistutkijoilta kammottava animaatio: Näin koronavirus leviää – katso, miten kaupassa yskäisty pöpöpilvi leijailee hyllyjen välissä

Kurikkalainen lakkitehdas pyrkii auttamaan suojavarustekriisissä – materiaalit kotimaisia: ” Haluamme kantaa kortemme kekoon tässä tärkeässä asiassa”

Kaikkien tulisi käyttää suusuojaimia

Lehenkari neuvoo terveitä ihmisiä liikkumaan ulkona hanskat kädessään ja kaulahuivi kasvoillaan. Kasvosuojaimia hän suosittelee kaikille, sillä niillä voidaan tehokkaasti suojella muita ihmisiä ympärillä.

– Käytännössä virus leviää ylähengitysteiden kautta joko kosketuksen tai pisaroiden välityksellä. Molemmat voidaan lopettaa käyttämällä mitä tahansa kasvosuojainta, hän kirjoittaa. 

Lehenkari haastaa blogikirjoituksessaan suomalaiset esimerkiksi ompelemaan itse suusuojaimia käyttöönsä, sillä niiden avulla estetään pisarointi ja sierainten sekä suun koskettelu.  Sairaille hän antaa myös yhden tärkeän neuvon: eristäytykää täysin, jotta epidemian kestoa saadaan lyhennettyä.

– Oletin itse, että ihmiset olisivat rajoittaneet liikkumista ja toimintaansa omaehtoisesti enemmän. Näin ei kuitenkaan käynyt ja pidän nyt tehtyjä toimenpiteitä valtiovallan toimesta ainoana mahdollisena.

"Lopettakaa viimeistään nyt tupakan, sähkötupakan ja ylimääräisen suolan käyttö"

Oulun yliopistollisen sairaalan ylilääkäri neuvookin nyt kaikkia tekemään voitavansa mahdollisen sairastamisen helpottamiseksi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tupakoinnin lopettamista, suolan vähentämistä verenpainekuorman alentamiseksi ja D-vitamiinin saannin huolehtimista. 

Tätä hän selittää koronaviruksesta saaduilla aiemmilla tutkimustuloksilla. Viruksen sairautta aiheuttavan voiman on huomattu olevan erityisesti verenpaineen säätelyyn vaikuttavissa perussairauksissa suurempi, kun taas esimerkiksi lapsilla, joilla ei yleensä ole verenpaineongelmia, taudin on huomattu olevan lievempi. 

Miesten kuolleisuus tautiin on kaksinkertainen. Lehenkari arvioi, että tämä voi johtua siitä, että miehet polttavat naisia useammin tupakkaa, käyttävät verenpainelääkkeitä ja heillä on enemmän ylipainoa, diabetesta ja muita sairauksia, jotka vaikuttavat viruksen aiheuttaman taudin vakavuuteen. 

– Lopettakaa viimeistään nyt tupakan, sähkötupakan ja ylimääräisen suolan käyttö, Lehenkari jyrähtää. 

Ylilääkäri arvioi, että koronatilanteesta aiheutuvat rajoitukset jatkuvat todennäköisesti kesän 2020 yli ja rokotuksia voitaisiin aloittaa kenties loppuvuodesta. Kokonaisuudessaan koronapandemia voisi olla selätetty kesään 2021 mennessä.

– Sen jälkeenkin se saattaa hiipiä muiden virusten mukana kausittain, hän toteaa.

Lue myös: MTV seuraa koronavirustilannetta kotimaassa: Uusia virustartuntoja 132, yhteensä jo 2308

Mistä koronaviruksen voi tunnistaa? Katso täältä viruksen tyypillisimmät oireet

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus