Puolustaja Julius Honka pääsee ensi kertaa jäälle jääkiekon NHL-liigassa. Dallas Stars nosti Hongan taalajäille, ja nuorukainen pelaa ensimmäisen ottelunsa tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa.
Starsin päävalmentaja Lindy Ruff vahvisti maanantaina, että Honka on jäällä Minnesotaa vastaan.
- Olen todella innoissani. Peli on sujunut, ja nyt sain mahdollisuuteni, Honka kertoi NHL:n nettisivuilla julkaistulla videolla.
Dallas Stars kohtaa Hongan debyytissä toisen vahvan suomalaisjoukkueen Minnesota Wildin. Dallasissa Hongan seurakavereita ovat maalivahdit Antti Niemi ja Kari Lehtonen, hyökkääjä Lauri Korpikoski ja puolustaja Esa Lindell. Minnesotassa pelaavat hyökkääjät Mikko Koivu, Mikael Granlund ja Erik Haula.
JYPissä nuorten sarjoissa kiekkoillut Honka, 20, siirtyi Pohjois-Amerikkaan jo kaudella 2013-14. Pari viime kautta ja tämän kauden alun hän on pelannut AHL:ssä Texas Starsissa lähellä Austinia.
Tällä kaudella hän on tehnyt 16 ottelussa kolme maalia ja syöttänyt yhdeksän osumaa. Honka uskoo, että saa käyttää vahvuuksiaan myös NHL:ssä.
- Haluan pitää kiekkoa ja osallistua hyökkäykseen, Honka arvioi.