Vuoden luokanopettajaksi tänä vuonna valittu Maarit Korhonen opettaa omilla, hyväksi havaituilla säännöillään.
Kun luokanopettaja Maarit Korhonen hoksasi, että asioita tehdään tietyllä tavalla vain siksi, että niin on aina tehty, eikä siksi, että niin pitäisi tehdä, hän päätti, että on muutosten aika. Muun muassa kirjat Herää koulu! ja Koulun vika? kirjoittanut Korhonen onkin jo pitkään vaatinut, että kaavoihin kangistunutta koululaitosta muokattaisiin nykyaikaa vastaavaksi.
Ihan ensimmäiseksi Turun Runosmäessä opettava Korhonen kantoi luokkansa kanssa pulpetit pois vuonna 2013. Tilalle tulivat sohvat ja keinutuolit. Myös säännöt laitettiin uusiksi. Oppimista ei esimerkiksi arvioida kokeiden avulla. Opetussuunnitelmaa toki seurataan, mutta ei perinteisellä kaavalla.
– Jätin pois kirjat, jotka rajoitetusti kertoivat eri asioista. Eihän lähiössä koko ikänsä asuneita 9-vuotiaita alussa kiinnosta mikään Vaara-Suomi! Jos opiskellaan esimerkiksi Suomen maantietoa, voin antaa jääkiekosta kiinnostuneelle nuorelle tehtäväksi pitää esitelmä, jossa hänen tulee esitellä SM-liigan joukkueet, niiden kotikaupungit ja niiden sijainnit kartalla. Ja jääkiekkofani on ihan innoissaan! Sitten arvioin sen esitelmän. Kun Suomi alkaa olla tutumpi, voidaan puhua siitä Vaara-Suomestakin.
Entäpä, jos kuvaamataidon tunnilla on aiheena Turku – mitä tunnilla tehdään?
– Ruvetaan yhdessä miettimään, mitä kaikkea Turussa on ja kirjoitetaan vähän vinkkejä taululle. Sitten joku haluaa maalata vesivärein, toinen tehdä mosaiikkikuvioita. Jokainen miettii sen itselle ominaisimman tavan työskennellä. Ei niin, että minä näytän mallia ja muut tekevät perässä.
Ei läksyjä siksi, että pitäisi
Ei pulpetteja, ei kokeita... Kuulostaa jokaisen oppilaan unelmalta. Mutta entäpä kotitehtävät – tuleeko niitä?
– En anna kotitehtäviä siksi, että niitä pitäisi antaa. Annan läksyjä niin, että saatan sanoa että projektin on oltava valmis perjantaihin mennessä, tee loput kotona. Tai kirjoita essee perjantaiksi. Ja matematiikasta tietysti annan, se vaatii enemmän harjoittelua. Mutta siksi en anna läksyjä, että pitäisi, joka tunnin päätteeksi.
Näkyykö ero entiseen?
– Ehdottomasti näkyy. Opiskelun motivaatio on suurempi. Oppilaista on nyt hauska oppia, Korhonen kertoo.
"Olihan se naurettava tilanne"
Paras esimerkki muuttuvasta maailmasta on opettajan mukaan taannoinen englanninkielentunti.
Kuva Helsingin yliopiston Playful Learning Centeristä. Voisiko tältä näyttää vaikkapa 1.–2.-luokkalaisten luokkahuone?
– Opetin kuudetta luokkaa. Kirjassa oli kappale Adam at the airport (suom. Adam lentokentällä), mikä jo itsessään on naurettavaa, sillä eihän kukaan oppilaista ole ollut edes lentokentällä! Kirjan asiat eivät kosketa näiden lasten elämää lainkaan. Eivät myöskään ne kappaleet ravintolakriitikon antamista Michelin-tähdistä. No, luimme ääneen kappaletta ja yllättäen eräs pojista puhuikin todella hyvää englantia. Kysyin, mistä muutos johtui, ja hän kertoi katsovansa joka päivä pari tuntia englanninkielisiä vlogeja.
Korhoselle selvisi, että kyse oli siis videoblogeista, joita koko muukin luokka ilmoitti katsovansa. Opettajalle näytettiin, mistä oli kyse.
– He laittoivat sellaisen pyörimään. Siinä brittimies istui sängyllä ja puhui englantia – ja kaikki ymmärsivät, mistä hän puhui. Olihan se naurettava tilanne, että opetan heille Adamista lentokentällä, ja he oppivatkin paremmin katsomalla kotona vlogeja. Ihmettelin näiden lasten lojaaliutta, etteivät he koskaan nousseet kapinaan. Kiltisti tulivat tunnilleni ja menivät sitten kotiin oikeasti oppimaan. Loppukevät sitten tehtiin omia vlogeja englanniksi ja jätettiin kirja sivuun.
Erilaiset oppijat pääosassa
Korhonen ei allekirjoita väitteitä siitä, että hänen tunnillaan olisi helpompaa kuin perinteisimmillä tyyleillä opettavien opettajien luokissa. Hauskempaa ehkä, mutta ei helpompaa.
Sisustus 0 euroa! Tältä näytti Korhosen luokkahuone vuonna 2013, kun pulpetit oli kannettu ulos ja oppilaiden kodeista oli saatu korvaavia huonekaluja.
– Moni sanoo, että onpas koulunkäynti helppoa, kun mitään ei vaadita. Mutta siinä missä ennen yksi luki ääneen muiden kuunnellessa, nyt jokainen keskittyy omiin hommiinsa.
Esimerkiksi maantiedontunnilla oppilaat voivat miettiä, että mikä juuri itseä kiinnostaa Suomessa, ja jokainen tekee sitten valitsemastaan aiheesta oman esitelmänsä.
– Se aktivoi paljon enemmän. Oppilaat käyttävät tietokonetta, googlailevat, tulostavat ja liimaavat. Kun minä en puhu luokan edessä 45 minuuttia, minulle jää aikaa huomioida lapsia ja huomaan myös, kuka oppii ja millä tavalla.
Korhoselle tärkeää on se, että kaikki saavat oppia omalla tyylillään. Hän uskookin, että tulokset jäisivät laihoiksi, jos hän vain puhuisi luokan edessä oppitunnin ajan.
– Voin sanoa, että silloin kolme ehkä oppisi ja muut eivät. Pitää päästä itse tekemään hommia: piirtämällä, laulamalla, kirjoittamalla tai esittämällä – mikä vain on itselle mieluisin tapa oppia. Yksi oppii liikkumalla, toinen ei opi kuuntelemalla, kolmannen täytyy saada tehdä käsillä jotain oppiakseen ja niin edelleen, Korhonen kertoo.