Miten viettää kesälomansa sellainen lapsi, joka ei pääse mummolaan, huvipuistoon tai edes viereiselle rannalle? Siitä on huolissaan luokanopettaja Maarit Korhonen.
Köyhä lapsi ei kesällä tee mitään. Näin otsikoi Vuoden luokanopettajaksi tänä vuonna valittu Maarit Korhonen Verkkouutisten blogikirjoituksensa. Kirjoituksessaan Korhonen nosti esille valtavat erot köyhien ja rikkaampien lasten kesälomissa. Siinä missä varakkaampien vanhempien lapset pääsevät lomailemaan Australian koralliriutoille, köyhä lapsi pääsee hyvällä tuurilla äidin kanssa kauppaan. Kymmenen viikkoa kuluu tekemättä mitään.
Kirjoitusta luettiin kymmeniä tuhansia kertoja ja kommenttimäärät olivat sen mukaisia.
– Kirjoitukseen tuli jäätävä määrä kommentteja. Oli pakko vastailla heille, kun ihmiset alkoivat mennä ihan väärille raiteille, Korhonen kertoo.
Eniten Korhosta yllättikin kommenteissa se, että moni ihmetteli avoimesti, miten voi olla muka niin vaikeaa keksiä tekemistä.
– Että ottaa vain pyörän alle. Uimahousut ja eväät mukaan ja rannalle. Se hämmästyttää, että nämä ihmiset eivät oikeasti tiedä, että on lapsia, joilla ei ole pyörää tai uimahousuja, he eivät osaa uida eikä heillä ole mitään, mistä tehdä eväitä.
"Harva pääsee edes mummolaan"
Korhonen myöntää kuitenkin, että kirjoituksen yleistys köyhistä oli helposti harhaanjohtava.
– Totta kai köyhäkin voi tehdä eväät ja lähteä pyörällä ja uimaan ja olla onnellinen, mutta puhuin kyllä vähän rankemmista köyhistä. Kun itsellänikin on ollut oppilaita, jotka eivät poistu lähiöstään koko kesän aikana. He menevät äidin kanssa ruokakauppaan sellaisena päivänä, kun äiti on selvin päin ja kun hän ylipäätään muistaa, että ruokaakin pitäisi hommata. He käyvät kaupassa, tulevat kotiin, eikä lapsi tee mitään muuta.
– Tuolla lähiössä todella harva lapsi pääsee edes mummolaan käymään. Jos tiedät, että pihapiirissäsi on lapsi, joka ei tee mitään, olisihan se ihanaa, että ottaisit hänet mukaan mökille tai uimaan. Kyllä se aina tiedetään, kuka on surkeimmassa jamassa. Vaikka vain pyytäisi kotiinsa leikkimään, Korhonen kannustaa.
Maarit Korhonen valittiin Vuoden luokanopettajaksi tänä vuonna. Korhonen on toiminut luokanopettajana 32 vuotta ja puhunut paljon koulujärjestelmän muutoksen puolesta.
Luokanopettaja painottaa, ettei köyhällä lapsella ole automaattisesti huono kesä.
– Meillä kuitenkin on suuri määrä lapsia, jotka eivät tee mitään kesän aikana. Ja kaikki vain sanovat, että se on itsestä kiinni. Mutta mitä jos lapsi on kotona yhden mielenterveysongelmaisen vanhemman kanssa? Eikä ole edes sisaruksia.
Yhden vanhemman armoilla
Kun Korhonen puhuu rankemmasta köyhyydestä, hän tarkoittaa siis perheitä, joissa köyhyyden lisäksi on muitakin ongelmia. Alkoholismia, mielenterveysongelmia, väkivaltaa...
– Kotona pitää olla yksi täyspäinen aikuinen, joka jaksaa tehdä eväät ja käskeä pyöräilemään. Muuten kesästä ei tule mitään. On paljon perheitä, joissa tällaista ei ole. Moni on jo lastensuojelun piirissä, mutta suuri osa ei ole.
LUE MYÖS: Suomalaisopettajan taistelu koululaitosta vastaan: Kirjat pois, lätkää tunnilla
Usein tuudittaudutaan käsitykseen siitä, että yhteiskunta kyllä huolehtii lapset pois ongelmaperheistä. Korhosen mukaan näin ei todellakaan ole.
– Moni sanoo, että kyllä meillä lapsi otetaan huostaan, jos vanhemmalla on mielenterveysongelma. Isoimmissa kaupungeissa ei kuitenkaan oteta silloin vielä huostaan, koska lapsi on hengissä.
– Tiedän oppilaan, joka käy itse kaupassa ja tekee itselleen ruoan. Jouluaattona hän haki kaupasta kalapuikkoja ja paistoi ne itselleen, koska ei ollut muuta ruokaa. Tein hänestä lastensuojeluilmoituksen, kun hän oli 10-vuotias, eikä kukaan muu tätä ennen ollut tehnyt ilmoitusta. Ihmettelen, mitä tarhassa tai ensimmäisillä luokilla on ajateltu. Kun näin äidin, tiesin kymmenessä sekunnissa, että ilmoitus piti tehdä.
Sosiaalityöntekijätkin näkivät ongelman, mutta määräsivät pienelle perheelle vain vapaaehtoisen tukihenkilön käymään kerran viikossa, eivät ammatillista apua.
– Eihän se auta. Se oli ainoa apu tilanteeseen, joka mielestäni oli jo tosi paha.
Opettajan velvollisuus ilmoittaa, kun huoli herää
Opettajalla on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, jos herää huoli lapsen hyvinvoinnista.
Eikä opettaja välttämättä havaitse heti, että lapsen kotiolot ovat kurjat.
– Jos minulla on uusi luokka, niin voi mennä elo- ja syyskuukin, etten huomaa mitään. Jos äiti ei tule vanhempainiltaan, se on aina vähän huolestuttava merkki. Sitten jos lokakuussa on ensimmäinen tapaaminen, voi huomata, että hän haiseekin aivan viinalle. Kerran kävi niin, että äidin poissaoleva käytös ja muut oudot jutut saivat sitten tekemään saman tien lastensuojeluilmoituksen.
Korhonen muistuttaa, että jos opettajalla herää huoli lapsesta, on hänen velvollisuutensa tehdä ilmoitus.
– Jos näen, ettei kaikki ole kunnossa, soitan sosiaalityöntekijöille ja kysyn, onko lapsi jo kirjoilla. Ja kerron olevani huolissani. Opettajat eivät hirveän helposti ilmoituksia tee, vaikka se on meidän virkavelvollisuutemme. Ennen piti olla näyttöä, mutta nykyään pelkkä huoli riittää. Raja on siis vedetty todella alas. Ja lastensuojelun on pakko käydä tietyn ajanjakson sisällä katsomassa, mikä tilanne kotona on. Ongelma on se, etten saa palautetta, koska heillä on salassapitovelvollisuus eli oma huoleni jatkuu.
Lapset lojaaleja vanhemmilleen
Pienet lapset eivät välttämättä itse edes hoksaa, että kurjissa oloissa on mitään poikkeavaa.
– Lapset eivät 3.–4. luokalla ymmärrä välttämättä, että kotiarjessa on mitään ihmeellistä. Vasta kun kaivaa ja kaivaa, niin kuulee, että he ovat vaikkapa joutuneet tekemään itse ruokansa. He luulevat, että muillakin on samalla tavalla. Kerran yksi 8-vuotias poika kertoi tekevänsä aina perjantaisin ruoan ja täyssiivouksen kotona. Kävi lopulta ilmi, että samalla isä nukkui aina humalaansa pois.
"Vaatteet voivat joskus olla sellaisia, ettei niitä ole pesty kahteen viikkoon, ja lapset voivat kyllä olla arkoja ja itkuisia."
– Joskus harvoin 1.–.2-luokkalaiset voivat sanoa, ettei heillä ole kotona rahaa ruokaan. Mutta lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen. 5-luokkalaiset tajuavat jo, jos jokin ei ole kunnossa ja yrittävät peitellä sitä.
Onni onnettomuudessa on se, etteivät muut lapset Korhosen mukaan kiusaa heikommista lähtökohdista olevia luokkatovereitaan.
– Kiusaamista ei ole, mutta kyllä muut oppilaat tietävät, mitä perheissä tapahtuu. Ei se näy koulun arjessa, heillä on kavereita. He eivät ole ongelmalapsia, vaan ihan keskitason oppilaita. Vaatteet tosin voivat joskus olla sellaisia, ettei niitä ole pesty kahteen viikkoon, ja lapset voivat kyllä olla arkoja ja itkuisia.
Valtavia eroja yhteiskuntaluokkien välillä
32 vuotta luokanopettajana toiminut Korhonen on opettanut suurimman osan urastaan Turun lähiössä, mutta hän on toiminut opettajana myös Helsingissä ja Espoossa.
– Olen nähnyt ääripäät, nähnyt elitistisen alueen ja heikommat alueet.
Toinen 9-vuotias kertoo minulle hiekkarannoista Sri Lankassa, asumisesta kakkoskodissa Lontoon Kensingtonissa ja Australian koralliriutan sukellusreissusta ja toinen 9-vuotias kirjoittaa kesälomasta kaksi lausetta: Kävin äidin kanssa kaupassa. Ostettiin ruakaa.
Näin Korhonen kuvaili Verkkouutisten kirjoituksessaan eroja lasten välillä.
– Eihän tässä tarvitse mihinkään Australian koralliriutoille matkustaa, että on onnellinen, mutta olen ollut sellaisella alueella töissä, missä lapset oikeasti lähtivät sinne, oli loma mikä tahansa. Ja se lapsen tulevaisuus on ikään kuin niitattu siinä, kun hän näkee niin valtavasti.
Korhonen kertookin, että elitistisemmillä alueella asuvien yleistieto on huomattavasti parempi kuin muilla.
– Elitistisemmällä alueella asuvien 3-luokkalaisten yleistieto oli paljon parempi kuin sellaisten 6-luokkalaisten, jotka asuivat ”huonommalla alueella”, Korhonen kertoo kokemuksistaan.
– He tiesivät hirveästi asioita, sillä heidän kanssaan oli puhuttu ja matkustettu. Aamu saattoi alkaa sillä, että keskusteltiin siitä, mitä pääministeri oli aamutelevisiossa sanonut. Huonomman alueen 6-luokkalaiset eivät edes tiedä, kuka on pääministeri. Heidän maailmankuvansa on vain niin erilainen.
"Mukavampaa päästä Australiaan kuin ruokakauppaan"
Siinä missä varakkaampien lasten vanhemmat lähettävät lapsensa leireille ja ulkomaille, lähiön lapset eivät välttämättä näe kesän aikana mitään.
– Huonommalla alueella skaala alkoi keskituloisista normiperheistä, joiden kesä on sitä, että lähdetään pikkureissuun, käydään vaikka mummolassa, ihan normikesä – ja siitä sitten alaspäin. Elitistisellä alueella erittäin suuri osa lapsista lähti ulkomaille ja osa leireille. Kesä oli ohjelmoitu. Heitä oli vaikea kuvitella kotiin haahuilemaan. Siellä ei ollut lapsia, joilla ei olisi ruokaa.
Varakkuus ei tarkoita automaattisesti onnellisuutta, mutta lähtökohdat ovat paremmat.
– Toki rikkaiden lapset voivat olla yhtä onnettomia. Olen nähnyt paljon lapsia, jotka eivät juuri nähneet vanhempiaan, vaan he ovat aina olleet jossain leirillä, kun vanhemmat ovat luoneet uraa. Toki siinäkin on ongelma. Silti väitän, että on mukavampaa päästä Australiaan kuin ruokakauppaan.
Korhonen haluaisi kaikkien tietävän, että Suomestakin löytyy tämä huono-osaisten yhteiskuntaluokka.
– Kaikki tietävät, että on alkoholisteja ja muita, mutta miksei kukaan muista, että heillä on lapsiakin?
Peruslapsuus kaikille – kesäsiirtolasta apua lomaongelmaan?
Korhosen mielestä yksi ratkaisu kesäloman ongelmaan olisi menneiltä vuosikymmeniltä tuttu kesäsiirtola. Leiri, jonne lapset voisivat mennä puuhailemaan.
"Aina huolehditaan perustulosta, mutta vaadin myös peruslapsuutta kaikille."
– Kaipaisin takaisin sellaista kesäsiirtolajärjestelmää. Helsingin kaupungilla vielä kesäsiirtola onkin. Olisi hienoa, kun saisi sen lakiin, että kunnilla olisi velvoite järjestää leiri lapsille, jotka eivät pääse muualle. Aina huolehditaan perustulosta, mutta vaadin myös peruslapsuutta kaikille.
Korhonen ei usko, että leirin järjestäminen tulisi kovin kalliiksi.
– Maksakoon kaikille, jotka haluavat tulla, vähemmän niille, joilla on vaikeuksia ja vapaapaikat niille, joilla rahaa ei ole lainkaan. OKL:n opiskelijat voisivat saada opintopisteitä, kokkiopiskelijat saisivat pisteitä, kun tekisivät ruokaa, seurakunta voisi antaa leirikeskuksen käyttöön. Joka kaupungissa on kymmeniä lapsia, jotka tarvitsisivat tekemistä kesäksi. He saisivat näin ruoan ja rytmin siihen päivään.
Korhonen on yrittänyt järjestää lapsille tekemistä myös itse.
– Kerran järjestin leirin ja anoin säätiöltä rahaa sitä varten. Yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa mietittiin, kenelle leiri olisi hyväksi. Ja sain lapset leirille.
– Sosiaalityöntekijät tekevät parhaansa eikä resursseja ole enempään. Koska 10 viikon kesäloma on niin pitkä aika, niin nopeimmin ja halvimmalla päästäisiin, kun otettaisiin kesäsiirtolat käyttöön. Lapset saisivat virikkeitä, ja pääsisivät uimaan, onkimaan ja soutamaan.
Apaattiset vanhemmat yksi ongelma
Korhonen muistaa kerran, kun vei erään luokan uimahalliin, jossa kävi ilmi, ettei yksi pojista omistanut lainkaan uimahousuja.
– Vuokrasin housut, hän oli ensimmäistä kertaa uimassa eikä tietenkään osannut, mutta uskalsi sitten lopulta sukellella matalassa päässä ja oli tyytyväinen. ”Vitsi opettaja, oli niin hienoa sukeltaa, ihan kuin olisi päässyt toiseen maailmaan”, hän sanoi, kun lähdimme hallilta. Työtön yksinhuoltajaäiti ei vain ollut saanut vietyä poikaansa uimahalliin, vaikka se oli ihan heidän kotinsa vieressä.
Vanhempien apaattisuus onkin yksi haaste myös ajatuksessa kesäsiirtolasta tai muista kesän aktiviteeteista.
– Ihmiset sanovat, että jakakaa esitteitä, mutta kun niissä ei lue, että hae vapaapaikkaa ja vaikka lukisikin, niin eivät nämä apaattiset vanhemmat jaksa sitä kuitenkaan hakea. Ensin sosiaalipuolen pitäisi kaivella omista tiedoistaan, ketkä lapset kannattaisi lähettää leirille. Ja sitten pitäisi kertoa vanhemmalle, että nyt olisi ilmainen leiri tarjolla. Jos lapsi on ollut vain äidin kanssa päivät pitkät, niin leirille meno voi aluksi pelottaa, joten pitää tehdä töitä ja melkein saattaa se lapsi leirille.
LUE MYÖS: Suomalaiset muistelevat lapsuuden kesiään: "Lapsi tarvitsee jonkun, joka on selvin päin ja välittää"
8:38
Kesälomat kurittavat vähävaraisia perheitä – kouluruoan puute koskettaa jopa 150 000 lasta.