Yhdysvalloissa Baltimoressa työskentelevälle suomalaistutkijalle on myönnetty miljoonien dollarien suuruinen yksityinen rahoitus lupaavan uuden syöpälääkkeen kehittämiselle.
Professori Marikki Laiho on tehnyt hankkeen parissa työtä vuosien ajan sekä Yhdysvalloissa että Suomessa. Tällä hetkellä hän työskentelee Baltimoressa Johns Hopkinsin yliopiston syöpäkeskuksessa. Laiholla on professuuri myös Helsingin yliopistossa.
Professori Laihon tutkimuksessa onnistuttiin löytämään useille eri syöville yhteinen "kohde" tai haavoittuvuus, johon kehitettävällä lääkkeellä voidaan ehkä tulevaisuudessa iskeä.
– Olemme tunnistaneet syöpäsoluissa uuden syöpälääkityksen kohteen ja myöskin aivan uudenlaiset molekyylit, jotka vaikuttavat nimenomaan tähän uuteen kohteeseen.
Ensihavainto tehtiin Helsingissä
Nyt saadulla jatkorahoituksella on tarkoitus kehittää prototyyppilääkkeitä (lääkeaihioita), joista lupaavin voi lopuksi edetä potilailla tehtäviin kokeisiin asti.
– Teimme ensihavainnon tästä lääkeaihiomolekyylistä Helsingin yliopistossa ja se työ aloitettiin kymmenen vuotta sitten.
– Viimeisen kolmen vuoden aikana olemme pystyneet tekemään entistä enemmän pohjatyötä, joka taas on vahvistanut tuloksia, joiden pohjalta uskomme pystyvämme luomaan potilaskäyttöön sopivan lääkeaihion.
Uusi, miljoonien dollarien rahoitus on peräisin lääkkeiden kehittämiseen investoivalta pääomasijoitusyhtiöltä. Yhtiö käynnisti yhteishankkeen Johns Hopkins yliopiston kanssa uusien innovatiivisten hoitojen kehittamiseksi.
Laihon johtama hanke on ensimmainen rahoitetuista. Tarkkaa summaa ei paljasteta.
– Tämä on tutkimustyön vaihe, johon akateemisen työn puolella rahoitusta ei käytännössä ole. Tyypillisesti tämän tekisivät lääkefirmat, mutta me olemme tässä yhteydessä saaneet rahoituksen itsellemme, jotta voimme viedä kehitystyön loppuun
Vuosien tie valmiiksi lääkkeeksi
Syöpien hoidossa ovat viime vuosina yleistyneet yhä enemmän täsmälääkkeet, joilla hoitoa voidaan räätälöidä aiempaa tarkemmin potilaan syöpätyypin mukaan.
Syöpälääkkeiden tie tutkimus- ja koevaiheesta valmiiksi, käytössä olevaksi lääkkeeksi on kuitenkin edelleen pitkä. Tutkimustyön ja potentiaalisten lääkeaineiden kehittämisen jälkeen alkavat muun muassa monivaiheiset kokeet potilailla sekä viranomaisten hyväksymisprosessit.
– Aika on alkanut onneksi lyhentyä, mutta edelleen puhutaan useista vuosista. Aikahaarukka voi liikkua kolmen ja kymmenen vuoden välillä. Ne ovat tyypillisiä lukuja.
Tähän mennessä saatujen tulosten perusteella uusilla molekyyleillä on Laihon mukaan tehoa ainakin melanoomaa, paksusuolen syöpää ja eturauhasen syöpää vastaan. Professorin mukaan kokeita ollaan laajentamassa myös muihin syöpätyyppeihin.