Pakkanen ja edestakaisin sahaava lämpötila voi aiheuttaa yllättäviä omaisuusvahinkoja, vakuutusyhtiöstä muistutetaan.
Alkuvuosi on ollut sääolosuhteiltaan Suomessa hyvinkin vaihteleva ja lämpötilat ovat sahanneet paukkupakkasista suojasäähän. Pohjola Vakuutus muistuttaa tiedotteessaan sään vaihtelun riskeistä: lämpötilan sahaaminen voi aiheuttaa yllättävää ja arkea viikkokausiksi hankaloittavaa omaisuusvahinkoa.
Putkirikot riskinä lämpötilojen vaihdellessa
Vakuutusyhtiön mukaan kotitalouksien yleisimmät ja kustannuksiltaan suurimmat pakkasen aiheuttamat omaisuusvahingot ovat tyypillisesti jäätymisestä aiheutuvat putkirikot. Näistä voi seurata jopa kymmenientuhansien eurojen suuruinen vesivahinko. Putket voivat jäätyä esimerkiksi liian alhaisen huonelämpötilan vuoksi ja haljeta sitten lämpölaajenemisen seurauksena. Riski rikkoutumiseen lämpötilanvaihtelujen vuoksi piilee myös ilmalämpöpumpuissa.
– Näemme selvän piikin talven vahinkomäärissä etenkin silloin, kun lämpötilavaihtelut ovat suuria. Varmin tapa jäätymisestä aiheutuvien putkirikkojen ennaltaehkäisyyn on huolehtia kiinteistön riittävästä peruslämmöstä, Pohjola Vakuutuksen korvauspäällikkö Sini Kujala kertoo tiedotteessa.
Monissa suomalaiskotitalouksissa huoneistolämpötiloja on viime aikoina laskettu sähkön korkean hinnan vuoksi. Esimerkiksi huoneiston yhteydessä olevaa autotallia ei kuitenkaan kannata päästää kylmäksi, jos tilassa kulkee putkia.
Lue myös: Helppo pakkaskelin virhe voi rikkoa ilmalämpöpumpun
Pakkanen voi aiheuttaa yllättäviäkin omaisuusvahinkoja
Putkien lisäksi säävaihtelut aiheuttavat myös muita yllättäviä omaisuusvahinkoja. Tyypillinen riesa on Pohjola Vakuutuksen mukaan silmälasien rikkoutuminen kovalla pakkasella. Sekä silmälasien linssit että kehykset ovat herkkiä nopealle lämmönvaihtelulle.
– Erityisen tarkkana kannattaa olla, jos tulee vaikkapa pihatöistä katsomaan, onko sauna jo lämmin tai lisää puita takkaan heti talviulkoilun jälkeen, Kujala sanoo.
Toinen hyvin yleinen pakkasen aiheuttama omaisuusvahinko liittyy lastenvaunujen muoviosiin. Kujalan mukaan etenkin rattaat, tangot ja säädinosat voivat rikkoutua pakkasella. Kannattaakin kiinnittää huomiota, millaisissa tiloissa lastenvaunuja ja muita pakkaselle alttiita tavaroita säilyttää.
– Kannattaa muistaa, että parveke ja auto eivät ole varastoja, ja ne ovat alttiita voimakkaille lämpötilavaihteluille. Esimerkiksi autoissa ja parvekkeilla tapahtuvat juomien jäätymiset ja lämpölaajenemisesta seuraava posahdus sotkuineen ovat tyypillisiä vahinkoja, jotka olisivat vältettävissä, Kujala summaa.
Lue myös: Oletko jo tehnyt näin? Sähkölaskua saa pienennettyä merkittävästi: "Syntyy suuri säästö"
"Sähköstaattinen purkaus voi ikävimmillään tehdä tuhansien, jopa kymmenientuhansien eurojen vahingon"
Moni ei tule ajatelleeksi, että pakkassää voi aiheuttaa kalliita vahinkoja myös sisätiloissa. Kuivalla pakkassäällä staattinen sähkö muodostaa riskin kodinelektroniikalle. Staattisen sähkön purkaus voi vioittaa tai rikkoa esimerkiksi arvokkaita audio- ja IT-laitteita.
– Erityisesti tietotekniikka- ja audioharrastuksissa ollaan usein tekemisissä herkkien elektronisten komponenttien kanssa. Pakkassäällä kannattaa olla tarkkana, sillä sähköstaattinen purkaus voi ikävimmillään tehdä tuhansien, jopa kymmenientuhansien eurojen vahingon, jos kyseessä ovat arvokkaat hifi- tai IT-laitteet, Kujala muistuttaa.
Lue myös: Löytyykö kotoasi lämpöpumppu? Varo nyt todella kallista virhettä: "Riski lämmityksen toimimattomuudesta kasvaa merkittävästi"
Lähde: Pohjola Vakuutus