Suomessa adoptoidaan Suomessa syntyneitä vauvoja hyvin harvoin. Tällaisen adoption taustalla on tyypillisesti myöhään havaittu yllätysraskaus, minkä vuoksi lapsen biologinen vanhempi alkaa pohtia adoption mahdollisuutta, kertoo Pelastakaa Lapset ry:n kotimaan adoption kehittämispäällikkö Kaisa Tervonen-Arnkil.
– Vauvan synnyttyä vanhemmalla on aina vähintään kahdeksan viikon harkinta-aika. Adoptioon tarvitaan molempien vanhempien suostumus, Tervonen-Arnkil toteaa.
Ulkomailta adoptoitaessa odotusaika voi olla lyhyempi
Pelastakaa Lapset ry hoitaa noin 70 prosenttia kaikista Suomen adoptioneuvonnoista. Järjestön kautta adoptoidaan vuosittain keskimäärin 13 suomalaisvauvaa. Järjestön aluetoiminnan johtajan Kristiina Mattisen mukaan adoptioneuvontaan tulee vuosi vuodelta enemmän asiakkaita, jotka haluavat adoptoida lapsen ulkomailta.
– Moni tietää, että Suomessa odotusajat ovat jopa 4–5 vuotta, ja ulkomailta adoptoitaessa perheellistyminen voi tapahtua nopeammin.
Kotimaan adoptioissa lapsen adoptoitavaksi antavat vanhemmat saavat esittää toiveita siitä, minkälaisessa perheessä he haluaisivat lapsen kasvavan.
– Jotkut haluavat, että perheellä on esimerkiksi koiria, koska heidän kotonaan on aina ollut niitä. Jotkut haluavat esimerkiksi maalaisperheen ja jotkut kaupunkilaisperheen, Mattinen kuvailee.
Oli sitten kyse kotimaan adoptiosta tai kansainvälisestä adoptiosta, varsinaista jonoa ei Pelastakaa Lapset ry:n mukaan ole, ja lapselle valitaan aina perhe, joka vastaa parhaiten hänen tarpeisiinsa. Ensisijaisesti pyritään valitsemaan perhe, joka on odottanut lasta jo pitkään.
Sijaisperheet yleisempiä
Kotimaisissa adoptioissa on aina kyse siitä, että vanhemmat ovat itse halunneet antaa lapsen adoptoitavaksi. Suomessa selvästi adoptiota yleisempää onkin se, että lastensuojelun asiakkaana olevan perheen lapselle etsitään uusi koti. Näissä tilanteissa viranomaisten tulee ensisijaisesti etsiä lapselle sijaisperhe.
Adoptiota ei Mattisen mukaan yleensä ajatella edes vaihtoehtona, vaikka se olisi lainsäädännöllisesti täysin mahdollinen. Tämä johtuu Suomen lastensuojelulaista, joka edellyttää, että lapsen paluumahdollisuutta biologisten vanhempiensa luokse tarkastellaan säännöllisesti.
– Pyrimme aktiivisesti siihen, että myös adoption mahdollisuus otettaisiin näissä tilanteissa paremmin huomioon. Adoptio tuo lapsen elämään pysyvyyttä, joka luo parhaat edellytykset lapsen suotuisalle kehitykselle, Mattinen sanoo.
Ikä voi estää vanhemmuuden
Tervonen-Arnkil kertoo, että Suomessa kaikki adoptiohakijat käyvät vähintään vuoden ajan adoptioneuvonnassa ja -valmennuksessa. Tämän jälkeen haetaan lupa adoptoimiseen adoptiolautakunnalta. Kun lupa on myönnetty, hakijat jäävät odottamaan lasta.
Mattisen mukaan hakijan tulee olla adoptiohetkellä alle 50-vuotias, joten jonoon pitäisi hakeutua jo vuosia tätä ennen. Lisäksi ikäero adoptiolapseen saa olla enintään 45 vuotta. Hakijalla ei saa olla rikollista taustaa, ja hänellä tulee olla hyvä fyysinen ja psyykkinen terveydentila.
Aiemmin sateenkaariperheet joutuivat adoptioprosessin keskelle
Niin sanottujen ulkoisten adoptioiden lisäksi Suomessa tehdään myös perheen sisäisiä adoptioita. Tervonen-Arnkilin mukaan niissä on tavallisesti kyse uusperheiden adoptioista, joissa henkilö adoptoi puolisonsa biologisen lapsen.
Aiemmin myös useat sateenkaariperheet joutuivat käymään läpi perheen sisäisen adoptioprosessin. Tänä vuonna voimaan tullut lakimuutos mahdollistaa sen, että naisparit voivat nykyään tehdä neuvolassa ilmoituksen vanhemmuudesta samaan tapaan kuin avoliitossa asuvat heteropariskunnat. Äitiyslaki koskee vain sellaisia naisparin lapsia, jotka ovat saaneet alkunsa virallisista hedelmöityshoidoista lain voimaantulon jälkeen.
Kansainväliset adoptiot romahtaneet
Kansainväliset adoptiot ovat vähentyneet jyrkästi 2000-luvun alun jälkeen. Viime vuonna Suomen adoptiolautakunta myönsi 66 uutta lupaa kansainväliseen adoptioon, kun vuonna 2008 vastaava luku oli lähes 200, kertoo Pelastakaa Lapset ry:n kansainvälisen adoptiopalvelun päällikkö Irene Pärssinen-Hentula.
– Suomeen saapuvien lasten vuosittaiseen lukumäärään vaikuttaa adoptiohakemusten määrä, kohdemaissa adoptioon vapautettujen lasten määrä sekä se, kuinka hyvin suomalaisten adoptionhakijoiden hakemukset vastaavat kohdemaiden tarpeita.
Hakijoilla on usein ikään ja terveyteen liittyviä toiveita
Kristiina Mattisen mukaan suomalaisilla hakijoilla on tyypillisesti lapsen ikään tai terveyteen liittyviä toivomuksia ja rajoituksia. Moni toivoo mahdollisimman nuorta lasta, mutta kansainvälisen adoption tarpeessa olevat lapset ovat suurimmaksi osaksi leikki-ikäisiä ja tätä vanhempia lapsia. Kaikki kansainväliseen adoptioon annetut lapset ovat erityistarpeisia.
– Erityistarve voi olla fyysinen tai psyykkinen, tai se voi liittyä kehitykseen. Tämä on usein yhteydessä siihen, mitä lapsi on joutunut ensimmäisinä elinvuosinaan kokemaan. Nämä lapset ovat omassa maassaan lastensuojelun asiakkaita, eli verrattavissa niihin lapsiin, jotka Suomessa päätyvät sijaisperheisiin, Mattinen kertoo.
Kohdemaassa adoptiovanhemmat valitaan usein maan adoptiolain asettamien kriteerien sekä kulttuurisen arvomaailman mukaan. Esimerkiksi hyvin katolisissa maissa hakijoilta edellytetään kristillistä arvopohjaa, kristilliseen seurakuntaan kuulumista sekä tietynpituista avioliiton vähimmäiskestoa.
Pärssinen-Hentulan mukaan suosituimmat kohdemaat vaihtelevat. Viime vuosina suosituimpia ovat olleet Etelä-Afrikka, Kolumbia, Thaimaa ja Filippiinit. 10–15 vuotta sitten myös Kiina ja Venäjä olivat erityisen suosittuja. Adoptiot Venäjältä loppuivat siihen, kun Suomessa hyväksyttiin tasa-arvoinen avioliittolaki.
Lue myös: Venäjällä ennennäkemätön oikeudenkäynti: Sosiaaliviranomaisia syytetään lasten adoption sallimisesta homoparille – puute laissa tekee tapauksesta erityisen kiemuraisen
Odotusajat siitä, kun adoptiolupa on myönnetty ja hakemus lähetetty kohdemaahan, vaihtelevat yhdestä vuodesta 4–5 vuoteen. Pelastakaa Lasten ry:n kontakteista lyhimmät odotusajat ovat tällä hetkellä Thaimaassa.