Suomella on vahva puolustus, jonka vuoksi ei ole syytä kiirehtiä Naton jäseneksi, ajattelee maanpuolustuksen pitkän linjan asiantuntija.
Maanpuolustuskorkeakoulun entinen strategian opettaja ja komentaja evp Jyrki Berner sanoo MTV Uutiset Livessä, että Suomella ei ole syytä kiirehtiä Naton jäseneksi. Puolustusyhteistyö on muiden maiden kanssa tiiviimpää kuin koskaan, jonka ansiosta Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä voidaan selvittää kaikessa rauhassa.
– On aivan erinomainen asia, että sitä nyt poliittisesti selvitetään, jossa varmasti käännetään jokainen kivi ja kanto, että silloin kun päätös tehdään, se tehdään Suomen turvallisuusnäkökohtia painottaen.
Lue myös: Suurin osa suomalaisista haluaa Natoon – Amerikan ja militarismin vastustaminen näkyy toisella puolella
Berner uskoo, että tällä hetkellä suomalaisten kasvanut Nato-kannatus liittyy sodan pelkoon.
Hän ajattelee, ettei Nato-jäsenyys tuo Suomelle merkittävää lisäturvaa nykyhetkeen.
– Jos ajatellaan, että nyt on Yhdysvalloista juuri ostettu 30 vuodeksi erinomainen kone, maailman paras hävittäjä, joka tekee paljon muutakin. Meidän merivoimat on kunnossa. Nyt ilmeisesti ainakin on valtiovarainministeriö puolustusministeriölle esittänyt 300 miljoonaa, että saadaan koulutettua reserviläisiä enemmän kuin aikoihin. En sellaista nopeaa ratkaisua näe tällä hetkellä.
Video: Suomi Natoon vai ei? Debatissa vastakkain Heikki Patomäki ja Juho Romakkaniemi
36:51
Hän uskoo presidentti Niinistön käyneen keskustelua siitä, mikä voisi olla Suomelle sopiva ajankohta liittoutua sotilaallisesti, mikäli Suomi aikanaan niin tahtoo.
Berner ajattelee, että mikäli Suomeen hyökättäisiin sotilaallisesti, me saisimme samanlaista apua kuin Ukraina ja ehkä vielä enemmänkin. Hän ei kuitenkaan usko, että Venäjän sotilaallinen aggressio Suomea kohtaan olisi lähitulevaisuudessa ajankohtainen.
– Tällä hetkellä Venäjä käyttäytyy siten, että en usko, että Venäjän johdossa ajatellaan, että seuraavaksi, kun tuolla loppuu, käännetään aseet ja lähdetään hyökkäämään Suomeen. Sitten Venäjälle kävisi vähän huonosti.