Suomen ensimmäinen X Factor -voittaja Elias Hämäläinen julkaisi uutta musiikkia – tältä hän näyttää nykyään

elias-hyle
Elias Hämäläinen julkaisi uutta musiikkia Elias Hyle -nimellä.All Over Press/Samuli Karala
Julkaistu 03.02.2022 13:10

MTV VIIHDE

Elias Hämäläinen tuli tutuksi X Factor -ohjelmasta.

Muusikko Elias Hämäläinen voitti Suomen ensimmäisen X Factor -ohjelman vuonna 2010. Mies on pitänyt pitkään hiljaiseloa musiikkirintamalla, mutta tänään artisti julkaisi uuden kappaleen ja paljasti samalla ottaneensa käyttöön uuden artistinimen.

Elias "Eli" Hylen luotsaama House of Eli -yhtyeen ensimmäinen sinkku kantaa nimeä Enjoying this. Kappaleen sanoituksesta ja sävellyksestä on vastannut Elias ja tuotannosta tuottaja Perttu Kurttila.

– Kolme vuotta sitten kesällä istuin työhuoneellani ja mietin, että minua kiinnostaisi tehdä balladin sijaan menevän tanssilaulun. Kappaleen sanoma on, ettei elämää kannata ottaa liian vakavasti ja yritetään nauttia tästä ajasta, mikä meillä täällä on. Kappaleessa on haikean iloinen sanoma, Hyle kertoo tiedotteessa.

eliashyle2

Elias "Eli" Hylen House of Eli -yhtye julkaisi sinkun.

Eliaksen lisäksi House of Eli -yhtyeessä vaikuttavat Rasmus Rosendahl (kitara), Tuomas ”Gary” Keskinen (kitara ja koneet) ja Jarkko Rantala (rummut). Ensimmäisen kerran yhtye esiintyy 30.1.2022 Helsingin Olympiastadionilla järjestettävässä Helsinki Ski Weeks -yleisötapahtuman avajaisissa.

– On hienoa, että uuden yhtyeeni ensimmäinen keikka on stadionilla koska laulumme ovat tehty stadioneita varten" Katseemme on tällä hetkellä kansainvälisillä markkinoilla, Saksassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Englannissa. Sen eteen myös teemme tällä hetkellä kovasti töitä. Loppuvuodesta tuleva kappaleemme "Mystify" kuullaan Suomessa kuvatussa kansainvälisessä elokuvassa "The Creeps" (näyttelijänä mm. Christopher Lambert) tunnuskappaleena ja siihen kuvataan musiikkivideota, mies hehkuttaa.

X Factor -finalisti Elias Hämäläinen. Kuva: MTV3.

Elias Hämäläinen voitti X Factor -ohjelman vuonna 2010.

X Factor - voittonsa jälkeen hän julkaisi suomenkielisen esikoisalbumin Rakkaudesta ja pelosta sekä keikkaili yhtyeensä kanssa. Uusi musiikki on Hylen mukaan huomattavasti oman näköisempää ja henkilökohtaisempaa kuin heti laulukilpailun jälkeen julkaistu.

– Nyt pääsen tekemään ja esittämään musiikkia, mitä haluan - ihan laulukieltä myöden. Silloin minulle sanottiin, että minun pitää esittää suomeksi kappaleita, enkä minä pistänyt vastaan. Laulukilpailu ja sen jälkeinen aika oli kaikin puolin kiva seikkailu, joka kasvatti minua artistina ja pääsin sisään musiikkipiireihin. Meni kuitenkin yli 10 vuotta ennen kuin ollaan tässä pisteessä, että olen valmis julkaisemaan uutta omaa musiikkia uuden yhtyeeni kanssa.

Tuoreimmat aiheesta

X Factor