Kun kahden hengen rakennusfirman läpi kulkee yli sata miljoonaa euroa, eikä yhtiöllä ole toimitiloja tai minkäänlaista liiketoimintaa, herää perusteltu kysymys siitä, onko rahaliikenne laillista. Tapauksessa rahojen selityksenä oli olemattoman moottoritiehankkeen konsultointi Venäjällä.
Rahat tulivat 790 yhtiöstä kahden tekaistun pöytälaatikkofirman tileille rikollisliigan hallinnoimaan pankkiin. Kun tällainen raha jatkaa heti suomalaisfirmaan tultuaan matkaa ulkomaille satoihin yhtiöihin, hälytyskellot soivat jo äänekkäästi.
Käräjäoikeuden tuomio tällaisesta tapauksesta oli kuitenkin seuraava:
– Asiassa ei ole esitetty mitään selvitystä siitä, että näiden 790 yhtiön tai edes näistä joidenkin toiminnassa olisi jotain rikollista toimintaa ja että siirretyt varat olisivat siten olleet rikollista alkuperää.
Tuomiota ei tullut, sillä viranomaiset eivät pystyneet todistamaan Venäjältä tulleiden rahojen olevan rikollista alkuperää. Rikosoikeudessa syytetyn ei myöskään tarvitse itse esittää aukotonta näyttöä siitä, että rahat olisivat peräisin laillisesta lähteestä.
Tämä tuskastuttaa kahta kokenutta talousrikostutkintoja vetänyttä poliisia. Keskusrikospoliisin (KRP) rikostarkastaja, oikeustieteen tohtori Jarmo Koistinen ja KRP:n rikostarkastaja Tomi Taskila katsovat, ettei viranomaisilla ole riittäviä keinoja puuttua kansainväliseen rahanpesuun. Taskila on tutkinnanjohtajana paljon huomiota herättäneessä Airiston Helmi -tapauksessa.
Koistisen mukaan kohtuullisilla keinoilla voidaan selvittää sellaisia rahanpesujuttuja, joissa esirikos on tapahtunut Suomessa. Esirikos on nimitys sille rikokselle, josta saatua rahaa sitten rahanpesussa yritetään meikata lailliseksi. Kun rikos on tapahtunut ulkomailla, vaikeutuu selvittäminen merkittävästi ja kuvioon tulevat mukaan myös ulkomaiset viranomaiset. Varojen alkuperä on usein peitetty monimutkaisilla globaaleilla yritysjärjestelyillä, väärillä kauppa- ja konsulttisopimuksilla ja keksityllä laskutuksella.
– Jos epäilyttävien rahavarojen omistajalle tai vastaajalle asetettaisiin velvollisuus selvittää varojen alkuperä ja oikeudessa arvioitaisi selvityksen luotettavuutta, se olisi yksi keino tehostaa tätä. Kyllähän jokainen omaisuutensa alkuperän voi selvittää, jos se on laillinen. Hollannin oikeusjärjestelmässä tätä periaatetta sovelletaan silloin, kun esirikoksesta ei ole selvyyttä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on myös sen hyväksynyt, Koistinen sanoo.
Suomi sijaitsee riskipaikassa
Rahanpesun ja terrorismin vastainen toimintaryhmä Financial action task force on money laundering (FATF) toteaa tuoreessa raportissaan, että Suomi sijaitsee hämärien raha- ja tavaravirtojen kannalta maantieteellisesti riskipaikassa, mutta viranomaiset pystyvät puuttumaan rahavirtaan huonosti.
KRP:n rahanpesun selvittelykeskuksen rahanpesurekisteriin kirjattiin esimerkiksi vuoden 2018 aikana rahansiirtoja Suomesta ulkomaille 260 miljoonan euron arvosta ja Suomeen saapuvia rahansiirtoja 325 miljoonan euron edestä. Molemmissa suunnissa oli yliedustettuna yksi maa, Venäjä. Suurimmasta osasta epäilyttäviä rahansiirtoja ei tiedetä sitä, onko raha rikollista vai laillista pääomaa.
Muita maita, joista epäilyksiä herättäviä rahansiirtoja Suomeen tulee, ovat esimerkiksi Britannia, Viro, Ranska ja Ruotsi. Rahaa virtaa Venäjän lisäksi esimerkiksi Maltalle, Kuwaitiin, Latviaan ja Ranskaan. Varoja jäädytettiin vuonna 2018 viiden miljoonan edestä ja vuonna 2019 noin 10 miljoonaa. Luku ei kerro koko totuutta siitä, paljonko rahaa on esimerkiksi oikeusteitse lopulta saatu tuomittua rikoshyötynä valtiolle. Rahanpesua myös torjutaan rikosoikeuden lisäksi esimerkiksi pankkien ja verottajan toimesta.
Selvittelykeskukselle tehtiin viime vuonna enemmän ilmoituksia epäilyttävistä liiketoimista kuin koskaan aikaisemmin. Ilmoituksia tehtiin keskuksen päällikön Jaakko Christensenin mukaan 64 400, mikä on noin 25 000 ilmoituksen lisäys edelliseen vuoteen. Pankkien lisäksi ilmoituksia tekivät enemmän muun muassa maksunvälityspalveluiden tarjoajat ja rahapeliyhteisöt.
Selvittelykeskus seuloo joukosta merkittävimmät ilmoitukset ja rikoskokonaisuudet. Ne jatkavat matkaansa poliisilaitosten tutkintayksiköille sekä KRP:n talousrikostutkintaan, joka saa usein eteensä visaisia pulmia.
– Kansainvälinen rahanpesu on hyvin vaiheittaista, siihen liittyy varojen siirtämistä, muuttamista, kätkemistä, erilaisia peitetoimia ja laillistamisvaihetta yleensä useiden eri yhtiöiden ja vielä eri maiden välillä, rikostarkastaja Taskila kertoo.
Taskila sanoo, että selvältäkään näyttävästä rahanpesusta ei ole helppo saada tekijöitä tuomiolle.
– Ulkomainen pöytälaatikkoyhtiö voi harjoittaa toimintaa Suomessa, joka ulkoisesti näyttää epäilyttävältä, mutta sillä ei rikostutkinnassa ole velvollisuutta selvittää varojen taustaa, kun samaan aikaan lailliset toimijat maksavat kirjanpidon pitämisestä ja siitä, että antavat kattavat selvitykset omasta toiminnastaan viranomaisille. Kun kaikki muut rahanpesun merkit ovat ilmassa, mutta ei saada selville, mistä raha on peräisin eikä vastapuoli anna siitä selvitystä, niin on vaikea mieltää, mikä rahan alkuperä sitten on, jos ei rikollinen, hän lisää.
Rahanpesusyyttäjä torppaa poliisien ajatuksen
Rahanpesulainsäädännöstä tohtoriksi väitellyt valtionsyyttäjä Ritva Sahavirta sanoo, että kyllä tilanne häntäkin tuskastuttaa, mutta hän pitää poliisien lähestymistapaa vääränä. Sahavirran mielestä viranomaisten pitää vain tutkia paremmin, eikä syytetyn oikeusturvaa ole syytä heikentää.
– Ei ole mahdollista rikosjutuissa, että näyttötaakka kääntyisi syytetylle. Se on niin perustavanlaatuinen perusperiaate rikosoikeudessa. Haluaisin kiinnittää huomiota siihen, että vaikka näyttötaakka olisi syytetyllä, se käytännössä siirtyy takaisin syyttäjälle, kun syytetty esittää hyvän tarinan. Tarinan vääräksi näyttäminen tuo näyttötaakan takaisin viranomaisille.
Periaate, johon Sahavirta viittaa on syyttömyysolettama. Jokainen on rikosoikeudessa syytön kunnes toisin todistetaan. Sahavirta myös muistuttaa, että rahoituslaitoksilla on velvollisuus selvittää rahojen alkuperää ja esimerkiksi Tulli voi vaatia selvityksiä rajat ylittävän käteisrahan alkuperästä. Sahavirran mukaan hallinnolliset keinot ovat tärkeitä rahanpesun torjunnassa ja rikosoikeus on vasta viimeinen keino torjua rahanpesua.
– Koska rahanpesijöiden tarkoituksena on estää viranomaisia selvittämästä rikoshyödyn alkuperää, esitutkintaviranomaisilta ja syyttäjiltä vaaditaan erityistä sinnikkyyttä ja laaja-alaista ajattelua esitutkinnan aikana. Ilman tällaista asennetta on usein vaikea saada syytteen nostamisen ja tuomitsemisen edellyttämää näyttöä, jonka esittämisen jälkeen tuomioistuimelle ei jää järkevää epäilyä siitä, että asiassa on syyllistytty rahanpesurikokseen
Sahavirta sanoo myös, että ainoa keino, jolla hyvään lopputulokseen päästäisiin yhä useammin oikeusvaltiossa noudatettavia periaatteita kunnioittaen, on poliisin ja syyttäjien laadukas yhteistyö, jossa syvällisesti mietitään ja suunnitellaan, miten yksittäisessä asiassa hankitaan näyttöä rikoksen tapahtumisesta.
Rahanpesu on Sahavirran mukaan ongelmallista erityisesti siksi, että jos rikollinen saa rahoitusjärjestelmään paljon laitonta rahaa, luottamus koko rahoitusjärjestelmään heikkenee.
– Tyyppiesimerkki olisi esimerkiksi pankki, joka olisi rikollisjärjestön hallinnassa. Sellaisiakin varmasti on. Rahoitusjärjestelmään tulee näin toimijoita, joihin ei voi luottaa.
Rahanpesun toinen ongelma on se, että kun rikollinen raha muuttuu yhteiskunnan silmissä lailliseksi rahaksi, muuttuu se samalla lailliseksi vallaksi.
Ammattimaista toimintaa
Kansainvälinen rahanpesu on ammattimaista toimintaa, ja pöytälaatikkoyhtiöstä ja veroparatiisista toiseen siirreltyjen rahojen liikkeiden selvittäminen on aikaa vievää puuhaa. Pelkästään rahan alkulähteelle pääseminen vaatii paljon työtä ja näytön hankkiminen esirikoksesta esimerkiksi Venäjältä on äärettömän hankalaa.
Rahanpesun selvittelykeskuksen mukaan on todennäköistä, että suurinta osaa Venäjältä eurooppalaisiin pankkeihin virtaavasta rikollisesta rahasta ei ole hankittu perinteisillä omaisuus- ja huumerikoksilla, vaan se on peräisin harmaasta taloudesta. Laajuudesta kertoo jotain se, että Venäjän viranomaiset poistivat vuosina 2016–2017 kaupparekisteristään 1,2 miljoonaa pöytälaatikkoyhtiötä.
Käräjäoikeudet ovat antaneet viimeisen kolmen vuoden aikana yhteensä 185 tuomiota törkeästä rahanpesusta.