Suomen lentopallomiehille saattaa avautua paikka Pariisin olympiakarsintoihin

1.03802759
Jaakko Stenroos/All Over Press
Julkaistu 25.08.2022 11:07

MTV URHEILU-STT

Perjantaina alkavat MM-kisat saattavat avata olympiakarsintapaikan Suomen miesten lentopallomaajoukkueelle, vaikkei Suomi ole Puolassa ja Sloveniassa pelattavassa turnauksessa mukana.

Suomen mahdollinen paikka Pariisin vuoden 2024 olympialaisten karsinnoissa riippuu Venäjän mahdollisesta sulkemisesta olympiakarsinnoista ja erityisesti Kamerunin, Qatarin, Ukrainan, Bulgarian sekä Puerto Ricon MM-menestyksestä. Karsintaturnaus pelataan ensi vuoden syys–lokakuussa.

Pariisin olympiakarsintoihin pääsee Kansainvälisen lentopalloliiton FIVB:n rankingin 24 parasta maata, ja Suomen ranking on ennen MM-kisoja 26:s. Ranking sulkeutuu MM-kisojen päättyessä.

Viimeinen karsintoihin pääsevä maa löytyy rankingin sijalta 25, sillä olympiaisäntä Ranska ei ole mukana. Mikäli Venäjä suljettaisiin karsinnoista, mukaan pääsisi myös sijalta 26.

Kamerun rankingissa Suomen alapuolella

MM-kisoissa mukana olevista maista Suomen alapuolella on vain Kamerun, joka on sijalla 28. Suomen edellä olevista maista ohitettavissa olisi maiden heikolla MM-menestyksellä Ukraina, Bulgaria, Puerto Rico ja Qatar. Suomen rankingpisteet eivät enää muutu, Lentopalloliitto kertoo kotisivuillaan.

Otteluista saa rankingpisteitä lopputuloksen ja erävoittojen mukaan suhteutettuna vastustajan rankingiin. Suhdeluku määräytyy myös turnauksen tärkeyden mukaan. MM-kisoissa luku on olympialaisten jälkeen suurin.

Kamerunin täytyisi käytännössä voittaa MM-kisojen alkulohkossaan yksi peli ohittaakseen Suomen. Kamerun kohtaa alkulohkossaan Ranskan, Saksan ja Slovenian.

Pariisin olympiaturnauksessa nähdään 12 miesten joukkuetta. Isäntämaan ja hallitsevan olympiavoittajan Ranskan lisäksi mukaan pääsee kuusi maata karsintaturnauksista ja sen jälkeen maailmanrankingin viisi parasta.

Tuoreimmat aiheesta

Lentopallo