Maailmancupin pistetili aukesi vihdoin kauden neljännessä kilpailussa.
Se ei ollut yllätys, että oikukkaat sääolot värittivät suurmäen kilpailua Kuusamon Rukalla. Se oli yllätys, että Suomen miesten mäkihyppymaajoukkueen Antti Aalto ja Niko Kytösaho vastasivat Rukan talvikisojen sunnuntain parhaista suomalaissijoituksista ja jättivät taakseen maajoukkuehiihtäjät sekä yhdistetyn hiihtäjät.
Aalto venytti avauskierroksella 130,5 metriä ja oli 11:s. Kytösaho pani viikon parastaan 130-metrisellä ja sijoittui 13:nneksi.
– Tosi paljon paremmat olosuhteet kuin lauantaina. Hyppy oli ihan jees, Kytösaho iloitsi kisasiivunsa jälkeen.
Suomen viime kauden ykköskotka on sairastellut yli viikon, mutta Rukalla olo koheni merkittävästi. Kisaviikon päätöspäivänä homma sujui karsinnassa ja kilpailussa.
– Tänä aamuna pystyin ensimmäistä kertaa tällä viikolla tekemään valmistavan treenin.
Aalto oli mielissään avauskierroksen hypystään.
– Sain palikat paremmin kohdalleen kuin aiemmin. Keli oli edelleen vaihteleva, mutta erot eivät olleet isoja.
Lopulta toinen kierros keskeytettiin juuri ennen suomalaisten hyppyvuoroja. Avauskierroksen jälkeen johtanut Saksan Andreas Wellinger voitti, Itävallan Stefan Kraft oli toinen ja Saksan Karl Geiger kolmas.
Suomalaisista Kasperi Valto jäi 108 metrin hypyllä 34:nneksi eikä päässyt toiselle kierrokselle.
Ruma sijoitussarja jäi taakse
Aalto ja Kytösaho avasivat neljännessä kilpailussa suomalaiskotkien pistetilin maailmancupissa.
Kolmessa aiemmassa kilpailussa suomalaiset räpiköivät sijat 34, 35, 39, 40, 40, 43, 48, 49, 49, 50. Alennustilaa alleviivasi se, että noista sijoista kahdesta parhaasta vastasivat B-maajoukkuemies Paavo Romppainen ja omakustannehyppääjä Jarkko Määttä.
Aalto ja Kytösaho pelastivat Suomen historialliselta katastrofilta. Jos he eivät olisi selvinneet toiselle kierrokselle, alkukausi olisi ollut Suomen huonoin vuonna 1979 alkaneen maailmancupin historiassa. Vaikka suomalaisten mäkihyppääjien uroteot ovat olleet viime kausina vähissä, on pistetili auennut viimeistään neljännessä kilpailussa.
Pistetilinavaajina ovat kunnostautuneet usein Aalto ja Kytösaho. Niin kävi nytkin.