Suomen sotilastiedustelulta hyytävä ennuste Venäjän asevoimista

Putin AOP (1)
Venäjä muuttuu "todennäköisesti entistä arvaamattomammaksi". Kuvassa presidentti Vladimir Putin Moskovassa 17. tammikuuta.
Julkaistu 26.01.2025 10:26
Toimittajan kuva
Jouko Luhtala

jouko.luhtala@mtv.fi

Suomen ja Venäjän välisen raja-alueen tilannetta sotilastiedustelu kuvaa "jännitteiseksi".

Venäjä todennäköisesti liki kolminkertaistaa Suomen lähialueilla olevien sotilaidensa määrän tulevaisuudessa, arvioi Suomen sotilastiedustelu julkisessa raportissaan. Raportti julkaistaan kahden vuoden välein.

Tulevaisuudessa Venäjä todennäköisesti asettaa luoteisen suuntansa eli käytännössä esimerkiksi Suomen lähialueen tärkeysjärjestyksessä korkealle, raportissa uskotaan.

Sotilastiedustelu arvio venäläisjoukkojen määrän kasvavan alueella noin 30 000 taistelijasta arviolta 80 000 sotilaaseen.

Samalla Venäjän toiminta "todennäköisesti muuttuu entistä arvaamattomammaksi", mikä on osin seurausta sen eriytymisestä maailmantaloudesta, sotilastiedustelu uskoo.

Suomen ja Venäjän välisen raja-alueen tilannetta sotilastiedustelu kuvaa "jännitteiseksi". Venäjä mainitaan 48-sivuisessa raportissa 90 kertaa.

Venäjän telahaupitsi Ukrainan Donetskin alueella 26. marraskuuta julkaistussa kuvassa.Venäjän asevoimien suorituskyky on ollut asiantuntija-arvioiden mukaan Kremlille paha pettymys.STELLA Pictures

Venäjä kasvattaa armeijaansa

Muutos Venäjän armeijassa tapahtunee vasta Ukrainan sodan päättymisen jälkeen, sillä tällä hetkellä Venäjän armeijan voimavarat ovat sidottu aktiivisiin sotatoimiin.

Raportin mukaan Suomen lähialueille on sijoitettu nykyisellään muun muassa moottoroitua jalkaväkeä, pohjoinen laivasto, 44. armeijakunta ja kolme lentotukikohtaa.

– Suomen suunnalla toimivaa Leningradin sotilaspiiriä vahvennetaan suunnitelmien mukaan merkittävästi tulevaisuudessa, raportissa todetaan.

– Kuolan alueen armeijakunta muutetaan armeijaksi, kokonaan uusi armeijakunta perustetaan Karjalaan ja useita prikaateja muutetaan divisiooniksi.

Esimerkiksi Ylen selvityksen mukaan Venäjän Suomen lähellä sijaitsevat sotilastukikohdat ovat kuitenkin huomattavissa määrin tyhjentyneet Venäjän Ukrainassa käyvän hyökkäyssodan aikana.

Sota Ukrainassa etenee tällä hetkellä Venäjän kannalta verrattain myönteisesti, mutta kokonaisuutena sen asevoimien suorituskyky on ollut asiantuntija-arvioiden mukaan Kremlille paha pettymys.

Suomen sotilastiedustelun mukaan Venäjä suunnitteleekin "mittavaa asevoimareformia". Kyse on todennäköisesti sekä laadullisesta että määrällisestä uudistuksesta.

Venäjän tavoite on kasvattaa armeijansa kokoa 350 000 sotilaalla, jolloin joukkojen kokonaisvahvuus olisi 1,5 miljoonaa ihmistä, sotilastiedustelu arvioi. Vahvistukset painottuvat maavoimiin.

Venäläinen sotilas kirkossa.Venäjän armeijan uudistuksen uskotaan keskittyvän maavoimiin, jotka ovat kärsineet Ukrainassa raskaita tappioita.STELLA Pictures

"Arktinen alue asevoimien pelikenttä"

Suomen suunta on Venäjälle tärkeä, sillä Arktinen alue kokonaisuudessaan on Venäjän sotilasstrategiassa keskeisessä roolissa. 

– Venäjän näkökulmasta arktinen alue on ensisijaisesti sen asevoimien pelikenttä, eikä se suhtaudu myönteisesti ulkopuolisten toimintaan alueella, sotilastiedustelu katsoo.

Aikaisemmin sekä Pentagon että Suomen Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) julkaisu Arktisen alueen geopolitiikka 2000-luvulla ovat korostaneet Venäjän voimaa arktisella alueella.

– Venäjä alkoi 2000-luvun alussa entistä selvemmin ottaa arktista aluetta haltuunsa. Venäjän jäänsärkijälaivasto kasvoi, pohjoisen merireitin käyttö muuttui arkisemmaksi ja kuljetusten tonnimäärät nousivat vuosittain, eversti evp. Ari Rautala kirjoittaa MPKK:n julkaisussa.

Venäjän T-72-panssarivaunu Ukrainassa helmikuussa 2023. Kuva on Venäjän valtiomedia RIA Novostin julkaisema.Muutos Venäjän armeijassa tapahtunee vasta Ukrainan sodan päättymisen jälkeen.STELLA Pictures

Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtajan Markku Kangaspuron mukaan vielä muutama vuosi sitten lännessä arvioitiin, että Venäjä on muita verrokkimaitaan noin kymmenen vuotta edellä siinä, miten se sotilaallisesti pystyy toimimaan arktisilla alueilla.

Suomen sotilastiedustelun mukaan Venäjälle keskeisiä asioita Suomen lähialueilla ovat arktisen alueen lisäksi Kuolan niemimaalla olevat strategiset joukot ja rajoittamaton pääsy Atlantille pohjoisten merireittien kautta.

Sotilastiedustelun mukaan Venäjän strategiset intressit ovat "sovittamattomassa ristiriidassa lännen kanssa", eikä tilanne ole nykytilanteen vallitessa parantumassa. Venäjä pyrkii jatkossakin hajottamaan lännen yhtenäisyyttä, tiedustelu uskoo.

– Venäjä pyrkii vaikuttamaan Suomen turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin ja antaa ymmärtää, että Naton infrastruktuurin sijoittaminen Suomeen johtaisi jännitteiden lisääntymiseen.

Viime syksynä ilmoitettiin, että Naton maavoimien alaesikunta sijoitetaan Mikkeliin.

Suomen sotilastiedustelun raportista uutisoi aiemmin Iltalehti.

Katso myös: Kaikki siellä pelkää -dokumentissa Ukrainan armeijan kersantti, suomalainen Dmitro kertoo elämästä sodassa.

17:38imgAsian ytimessä.doc: Kaikki siellä pelkää

Tuoreimmat aiheesta

Venäjä