Pehmoiset flanellihousut saattavat nousta joulun hitiksi.
Monen teinin suosikki saattaa tänä jouluna olla pehmeä paketti. Muun muassa S-ryhmän mukaan joulun yllättäjä saattaa löytyä vaateosastolta.
– Sekä lapsille että aikuisille suunnatut flanellihousut trendaavat nyt niin isosti, että niiden suosio tulee olemaan varmasti suurta ja ostoksille kannattaa suunnata ajoissa, Prisman myyntipäällikkö Jonna Halme-Räsänen kertoo.
Ruudullisista housuista on tullut trendi-ilmiö erityisesti nuorten arkipukeutumisessa. S-ryhmä nosti tiedotteessaan naisten, miesten ja lasten flanellihousut joulun pukeutumislahjojen ykköstuotteeksi.
Housujen lisäksi pakettiin saattaa tiedotteen mukaan päätyä erilaisia jouluaiheisia paitoja ja neuleita, merinovillaisia kerrastoja, nahkarukkasia, sisätossuja sekä "joulun klassikoita" eli pyjamia ja Aino- ja Reino-tossuja.
Lue myös: Tarkkana suklaaostoksilla! Huomasitko tämän konvehtirasioista?
"Ovat olleet todella haluttuja"
Myös K-ryhmän mukaan flanellipöksyt ovat suosittuja. Pehmoiset housut ovat innostaneet pitkään myös aikuisia.
– Aikuisten tuotteissa suurta suosiota ennustetaan flanellihousuille, jotka ovat olleet todella haluttuja jo parin viimeisen joulun ajan, Keskon käyttötavaran osto- ja myyntijohtaja Aki Erkkilä vahvistaa.
– Suosiota ennustetaan myös hauskoille joulusukille, jotka samoin ovat olleet jo pari viime vuotta suosittuja ja helppoja ostaa lahjaksi. Naisten talvisista kirjoneule-legginsseistä povataan myös hittilahjaa.
Lue myös:
Uudesta joulukalenterista tuli valtava hitti – hintahoksaus voi kuitenkin säästää 18 euroa
Makutestissä kauppojen 8-prosenttiset glögit – voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä
Katso myös: Mikaelin glögikikka ällistyttää: "Aivan uskomatonta!"
10:17