Suomen vanhin valokuvaamo ikuisti pystytukkaisen Sibeliuksen sadan markan seteliin – soimasi kuvaajaa maalaistolloksi, koska ei käyttänyt kampaa

Video: Robert Nyblin muistelee ikimuistoisimpia kuvaushetkiä. 

Kaisaniemenkadulla sijaitsee erityinen valokuvaamo. Suomen vanhimmassa edelleen toiminnassa olevassa valokuvaamossa on ikuistettu valtava määrä suomalaisia.

Nyblinin mahonkiseen tuoliin on istunut niin historiamme merkkihenkilöt Jean Sibelius, marsalkka Mannerheim, oopperalaulaja Aino Ackté, muotoilija-arkkitehti Alvar Aalto kuin nykyvaikuttajat Jan Vapaavuori, Ville Niinistö ja monet muut.

Studion tämänhetkinen omistaja, perustajan lapsenlapsenlapsi Robert Nyblin ei edes meinaa muistaa kaikkia henkilöitä ja studion seinien sisällä kerrottuja tarinoita.

Yhden hän kuitenkin muistaa varsin hyvin. Nimittäin Sibeliuksen hiukset ja niistä noussut poru.

Haukkui kuvaajaa maalaistolloksi

Atelier Nyblinin perustaja Daniel Nyblin oli kova seuramies, ja siitäkin syystä hän sai kuvata paljon aikansa merkkihenkilöitä. Sibelius kävi kuvattavana useasti.

– Muistamme Sibeliuksen usein kaljuna, mutta nuorena hänellä oli hyvin tuuhea tukka, Robert Nyblin kertoo.

Kerran Daniel nappasi säveltäjästä kuvan, jossa hänen hiuksensa olivat silminnähden sekaisin. Kun tyylistään tarkka säveltäjä näki kuvan, hän antoi kuulua.

– Huhujen mukaan hän haukkui Danielia maalaistolloksi, koska hän ei käyttänyt kampaa, Robert kertoo.

Myöhemmin kyseinen otos päätyi sadan markan seteliin. Onkin selvää, että Sibelius ei olisi ollut siitä kovin mielissään.

Kaikki alkoi vuonna 1871

Norjalainen valokuvauksesta inspiroitunut Daniel Nyblin perusti valokuvaamon Helsingin sydämeen 21-vuotispäivänään. Nyt hänet tunnetaan yhtenä Suomen arvostetuimmista valokuvaustaiteen vaikuttajista.

Vaikka valokuvaajan veri virtaa Nyblinin lapsenlapsenlapsen ja studion nykyisen pitäjän Robertin suonissa, ei alavalinta ollut itsestäänselvyys. Kameran taakse hänet ajoi lähinnä taskurahan puute.

– Pienenä vieroksuin kameroita, sillä niitä oli kaikkialla ympärilläni. Unelmani oli päästä teatterikorkeakouluun, sillä tykkäsin hauskuuttaa ihmisiä. Halusin kuitenkin taskurahaa ja tulin auttelemaan studiolle, Robert kertoo.

Robert ymmärsi pian, että valokuvaajanakin saa ja oikeastaan pitää hauskuuttaa. Yhtäkkiä hän huomasi olevansa kiinnostunut valokuvaamisesta.

Kaikkia tarinoita ei ole tarkoitettu kerrottavaksi

Kaksikymmentä vuotta valokuva-alalla ovat luoneet Robertille paksun nahan. Muistot ovat kuitenkin pääosin hyviä. Sibeliuksen hiusten lisäksi Mauno Koiviston pistäytymiset studiolla ovat jääneet kuvaajan mieleen.

– Presidentti Koivisto kävi täällä usein. Hän tuli lyhyen matkan Katajanokalta ja oli usein sonnustautunut verkkareihin ja lakkiin. Se mies, ei pitänyt melua itsestään, Robert muistelee.

Studion nurkassa seisovat vanhat kamerat muistuttavat studion pitkästä historiasta. Robert esittelee näyttäviä mustavalkokuvia. Toisissa näkyy ilo, Helsingin kauniit kadut, toisissa taas sotien tuhot. Marsalkka Mannerheimin muotokuva seuraa katselutuokiotamme.

– Manskulla oli nähtävästi hyvä huumorintaju, vaikka toisin kirjoitetaan. Aika harvinaista nähdä hänet potretissa sikari suussa, Robert kommentoi kuvaa. 

Jokainen seinällä riippuva kuva kantaa mukanaan tarinaa. Kaikkia Robert ei kuitenkaan aio kertoa.

Luottamus kuvattavan kanssa on ensisijaisen tärkeää. Kaikkia tarinoita ei ole tarkoitettu kerrottavaksi. 

Juttua muokattu 6.12. kello 9.10.: Aiemmin jutussa kerrottiin, että Sibelius ei ollut mielissään kuvansa päätymisestä sadan markan seteliin. Sibelius ei kuitenkaan ollut harmissaan setelistä, sillä se lanseerattiin vuonna 1986, noin 30 vuotta Sibeliuksen kuoleman jälkeen. Setelin sijaan Sibeliusta harmitti kuva, jota setelissä sittemmin käytettiin.