Fingridin toimitusjohtaja: Tilanne on tiukka, mutta sähkön pitäisi riittää huomenna

Tämän hetken ennusteiden mukaan Suomessa ei pitäisi tulla huomenna sähköpulaa, kertoo kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen STT:lle. Tilanne on hänen mukaansa kuitenkin tiukka, sillä marginaalit ovat pienet.

Keskiviikosta on ennakoitu tiukkaa päivää sähköverkolle, sillä eteläiseenkin Suomeen on ennustettu kovia pakkasia, ja samaan aikaan tyyntyvä sää vähentää tuulivoiman tuotantoa.

Ruususen mukaan Fingrid ei toistaiseksi ole antamassa varoituksia sähköpulasta.

Suomessa käytiin maanantaina lähellä kaikkien aikojen sähköntuotannon huippulukuja, kertoi Fingrid aiemmin Twitterissä.

Sähköntuotanto kävi viiden aikoihin iltapäivällä 12 567 megawatissa. Sähkönkulutus oli samaan aikaan 11 996 megawattia.

Huippuhetken tuotannosta lähes kolmannes tuotettiin tuulivoimalla ja runsas viidennes ydinvoimalla. Tuulivoiman tuotanto kävi illan aikana yli 4 000 megawatissa.

Vuoden 2004 helmikuussa tehty kaikkien aikojen ennätystuotanto oli 12 656 megawattia.

Lue myös:

    Uusimmat