MTV Sportin asiantuntija Hannu Aravirta on nähnyt monia maajoukkueita niin miehissä kuin nuorissakin ja hän on todennut saman kuin moni muukin: MM-kotikisojen Nuoret Leijonat ovat kääntäneet kaiken päälaelleen.
Suomen menestyskaava jääkiekossa on yleensä kolmiyhteys: paras maalivahtipeli, erittäin kiinteä ja tiivis viisikkopuolustus sekä vähät jäähyt. Välieriin edenneessä Suomen joukkueessa maalivahtipeli on ollut suurin kysymysmerkki, puolustuspäässä tulee paljon virheitä ja turhia jäähyjäkin on otettu. Sen sijaan perisynti on taka-alalla ja vastustajan maaliverkot venyvät: viidessä pelissä 29 maalia.
– Vahvuudet ovat keikahtaneet ihan täysin päälaelleen. Mutta sehän on vain piristävää, ettei ihan samalla muotilla. Tässä turnauksessa mennään yksilöiden vahvuuksilla ja niillä pärjätään. Tämä joukkue on todellakin ihan poikkeuksellinen Suomen olosuhteissa, Aravirta toteaa.
Kaapo Kähkönen tuli Kanada-puolivälierässä Suomen maalille 2-3-tappiotilanteessa ja oli iso syy siihen, että Suomi käänsi pelin voitoksi. Aravirta toivookin, että maalivahtipeli on nyt rauhoittunut. Hän näkee ainoana vaihtoehtona Kähkösen pelaamisen välierässä. Hyökkäyspäässä Suomella on poikkeuksellisia yksilöitä, mutta tehokas hyökkäyspeli on muutakin. Aravirta kääntää kunniaa päävalmentaja Jukka Jaloselle.
– Selvästi näkyy se, että pelaajat uskaltavat pelata. Siitä krediitti valmennukselle, Jalosen Jukalle ja kumppaneille.
– Sen näkee, että joukkue uskaltaa pelata ja se on niin iso juttu kun ajatellaan maalintekoa. Se vaikuttaa paljon, millä prosentilla heittelet kiekkoa päätyyn ja menet perään, vai millä prosentilla uskallat kuljettamalla viedä kiekon sisään ja rakennat sieltä. Tässä asiassa on äärimmäisen hyvä balanssi: ei hölmöillä, mutta ollaan optimin ylärajalla siinä kiekonkäsittelyssä, Aravirta analysoi.
– Se voi tuoda jonkun paikan omiinkin, mutta joukkue on pelannut kypsästi kiekkokontrollijääkiekkoa. Suomi tulee viisikkona hyvin, se on iso juttu.
Tässäkin on käännetty asioita uuteen järjestykseen: Suomen kohdalla puhutaan nimenomaan puolustamisesta yhdessä viisikkona, nyt sitä tehdään äärettömän hyvin hyökkäyssuuntaan. Kehut kerännyt Sebastian Ahon johtama hyökkäyskolmikko tekee tätä Aravirran mielestä parhaiten.
Ruotsilla kivenkova puolustus
Tämän päivän välierään Ruotsia vastaan Aravirta nostaa tärkeän pointin: Ruotsi ei ota yhtä paljon jäähyjä kuin Kanada teki puolivälierässä.
– He tietävät Suomen vaarallisuuden. Heillä on puolustus kunnossa; Ruotsi on päästänyt viidessä pelissä viisi maalia, sellainen ei tule tuurilla. Etenkin kun miettii miten kovassa lohkossa Ruotsi oli, Aravirta muistuttaa.
– Mutta Suomen hyökkäyksessä on vielä potentiaalia. Muutamia maaleja on tullut jo Ahon kentän takaa, ja hyökkäykseen täytyy löytyä leveyttä, kun ylivoimaa ei tule niin paljon. Siksi 5-5-pelissä tarvitaan leveämmältä tulosta.
– Siellä on Julius Nättistä, Antti Kalapudasta ja Kasperi Kapasta. Kapanen on käyttämätön kortti vielä, hän kuitenkin pelaa sellaista peliä, että on ihan hilkulla, että milloin rupeaa tulemaan (tehoja), Ara povaa.
Suomen ja Ruotsin välinen MM-välierä alkaa tänään kello 16.00 Helsingissä.