Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) painotti yrittäjyyden merkitystä vastatessaan tänään keskiviikkona eduskunnassa aluepolitiikkaa koskeneeseen välikysymykseen.
Anna-Kaisa Ikonen sanoi, että koko Suomen elinvoima lisääntyy, kun yrittäjän kannattaa palkata ja työntekijän ottaa töitä vastaan.
– Yrittäjyys on parasta aluepolitiikkaa. Yksikään alue ei voi rakentaa menestystään kestävästi tukiaisilla, vaan sillä, että alueella on työllistäviä yrityksiä, Ikonen sanoi.
Hänen mukaansa hallitus on tekemässä lähiviikkoina päätöksen aluekehittämisen painopisteistä tälle hallituskaudelle.
Hallitus valmistelee myös maaseutupoliittista selontekoa, jossa luodaan tavoitteet maaseutu- ja saaristoalueiden elinvoiman uudistamiselle.
Välikysymyksen olivat jättäneet keskusta ja Liike Nyt. Välikysymyksen mukaan hallituksen politiikka on alueellisesti syrjivää.
"Naureskellaan saksien ja leikkuulautojen kanssa"
Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoi puheenvuorossaan, että pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ovat pettäneet ruuhka-Suomen ulkopuolelle ennen vaaleja antamansa lupaukset.
Kurvinen arvosteli muun muassa sitä, että tiestön korjausvelka kasvaa ja samaan aikaan rahaa laitetaan Helsingistä Turkuun suunniteltuun Tunnin junaan.
Kurvinen sanoi pitävänsä hallituksen toimintaa näköalattomana, kun kasvupanostukset keskittyvät hyvin pienelle alueelle, eikä koko maan mahdollisuuksia hyödynnetä.
– Orpon-Purran hallituksen peruslinja onkin sama kuin edellisellä kokoomusjohtoisella hallituksella 2011–2015. Naureskellaan saksien ja leikkuulautojen kanssa ja syytellään muita, kun ollaan itse kyvyttömiä ja osaamattomia. Ihmisiä ja alueita eriarvoistetaan varallisuuden ja postinumeron perusteella, Kurvinen sanoi.
– Viimeksi 2011-2015 tästä linjasta seurasi vain matalaa talouskasvua, velkaantumista, rapautuneita peruspalveluja ja eriarvoistumisen kierrettä. Sama vaara vaanii myös nyt.
Kurvinen esitti puheenvuorossaan hallitukselle epäluottamuslausetta. Eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta torstaina.