Supersperma estää hedelmöittymisen

Kuva: Shutterstock
Kuva: ShutterstockCopyright MTV Oyj/Helmi/Shutterstock
Julkaistu 15.09.2009 09:17(Päivitetty 02.02.2010 14:00)

Liian heikkolaatuinen sperma vähentää miehen mahdollisuuksia tulla isäksi. Nyt tutkijat ovat löytäneet toisenkin haittatekijän isyyshaaveille: supersperma.

Miesten siemennesteen laadun . Nyt ongelmana voi olla myös toinen ääripää.

Evoluutiobiologi Oren Hasson kertoo Daily Mailille, että liian hyvälaatuinen sperma estää hedelmöittymisen. Ongelma syntyy siitä, että yhden sijaan kaksi siittiötä pääsee munasoluun. Tästä seuraa hedelmöittymisen epäonnistuminen.

Tel Avivin yliopiston tutkija Hasson kertoo, että ihmisen vartalo muuttuu kohti parempaa hedelmällisyyttä. Miehet ja naiset muuttuvat kuitenkin eri tahtia ja tämänkaltainen eriparisuus johtaa hedelmättömyyslukujen kasvuun. Tämä on ollut nähtävissä esimerkiksi viimeisten vuosikymmenten aikana.

Hassonin tutkimusten mukaan naiset ovat kehittäneet hedelmöittymiseen "suojamekanismeja" joiden tarkoituksena on tehdä spermasta vahvempaa. Osalla miehistä sperma onkin kehittynyt erityisen vahvaksi ja heikkolaatuisella spermalla on jatkuvasti entistä huonommat mahdollisuudet hedelmöittämiseen.

Teksti: MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock

Lähde: Daily Mail

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle