Hollannin päävalmentaja Ronald Koeman on syyttänyt entistä seuraansa FC Barcelonaa keskikenttäpelaaja Frenkie de Jongin loukkaantumisesta, mikä pitää hänet sivussa kesän EM-lopputurnauksesta.
De Jong loukkasi nilkkansa huhtikuussa, mutta liittyi Hollannin vahvuuteen ennen turnausta pelatakseen Saksassa.
Maajoukkue kuitenkin tiedotti maanantaina, että De Jong putoaa pois EM-ryhmästä. Koeman, joka itse pelasi ja valmensi Barcelonaa aiemmin, sanoo espanjalaisseuran olevan syyllinen tähtipelaajansa nilkkavammaan.
– Olemme todenneet, ettei Frenkie de Jong ei ole pelikunnossa seuraavaan kolmeen viikkoon, Koeman kertoi toimittajille tiistaina.
– Hänellä on ollut tämä oikean nilkan vamma, eikä ole suositeltavaa ottaa riskejä. Hänen seuransa (Barcelona) kuitenkin otti riskejä aiemmin, ja nyt me maksamme siitä hinnan.
Koemanin kommentit aiheuttivat parranpärinää. Hollantilaisluotsi seisoi kuitenkin sanojensa takana, kun häneltä kysyttiin asiasta uudelleen keskiviikkona.
– Ei ole mitään järkeä vastata kysymyksiin aiheista, jotka eivät ole enää ajankohtaisia. Emme ole puhuneet siitä sen jälkeen, kun tulimme tänne.
– Totta kai, se riippuu myös pelaajasta itsestään. Olen puhunut tästä myös Frenkien kanssa, mutta se keskustelu jää minun ja pelaajan väliseksi asiaksi. Minulla on hieman enemmän sisäpiirin tietoa, mutta nyt saa riittää.
Keskikenttäpelaaja Teun Koopmeiners on myös sivussa EM-kisoista nivusvamman vuoksi. Tilalle Koeman on kutsunut Borussia Dortmundissa lainalla Chelseasta pelanneen Ian Maatsenin.
Hollanti on samassa EM-lohkossa Puolan, Ranskan ja Itävallan kanssa. Se avaa turnauksensa sunnuntaina Puolaa vastaan.
Uusimmat
-
00:09
Kalle Rovanperä syötti kovaa kyytiä – johto kasvoi roimalla tavalla: MTV seurasi Chilen MM-rallin lauantaipäivää
-
23:59
Terveysministeriö: Lauantain iskuissa Libanoniin kuoli yli 30 ihmistä – MTV seuraa
-
23:09
Kalle Rovanperä antoi palaa: "Ihan älyttömän vaarallista" – poikkeuksellinen näky MM-rallissa
-
23:00
Loton 8 000 000 euron jymyvoitto: Täällä onnekas rivi pelattiin
-
22:55
HJK:n ja Ilveksen kannattajat alkoivat tehdä liian läheistä tuttavuutta: Poliisi joutui "erotuomarihommiin"
-
22:29
Pelicans ja HIFK tarjosivat töitä kurinpidolle – myös Jukurit-tähden taklaus syynätään
-
22:16
Lotossa jysähti 8 000 000 euron täysosuma! Tässä onnekas rivi
-
22:05
Lukas Hradeckyn Leverkusen maukkaaseen vierastasapeliin – Harry Kane loukkaantui
-
22:01
Katso vaikuttava video: 35-vuotista uraansa juhlistava Semmarit intoutui lauluun suorassa lähetyksessä
-
21:51
Masked Singer Suomi -paljastus oli todellinen yllätys: "Onnistuin"
-
21:50
Chelsea-tähti paukutti Valioliiga-historiaa – Liverpool sarjakärkeen
-
21:42
Ilves shokeerasi HJK:ta – Roope Riski nousi ratkaisijaksi
-
21:39
Vakava liikenneonnettomuus Hirvensalmella: Nuori mies kuollut, kaksi henkilöä loukkaantunut vakavasti
-
21:28
HIFK ja Pelicans riehuivat 151 jäähyminuutin edestä – kanadalaispakki sai ulosajon tuplana
-
21:25
Kirja-arvio: Tutkimusmatkoja uhattuun demokratiaan
-
20:47
Robin Räikkönen, 9, on tuore mestari – Ferrari-mies paalutti valtaisat sanat
-
20:40
Lukko-luotsi Tomi Lämsä sivalsi omiaan – "Todella pettynyt"
-
20:30
Ville Peltonen ärähti HIFK-tähden yliajosta
-
20:08
HIFK:lle liuta takaiskuja tulikuumassa Pelicans-pelissä, Tappara ja Kärpät hurjissa maalikarkeloissa – näin SM-liigalauantai eteni
-
19:59
Helsingin kaupunki sai tietää anarkistien vallanneen arvohuvilan – poliisiin ei ole otettu yhteyttä
-
Lataa lisää