26-vuotias Alex kuoli huumeiden yliannostukseen. Hänen äitinsä kertoo pojan surullisen tarinan Lovewhatmatters.com-sivustolla.
Yllä olevalla videolla keskustellaan surusta.
Michiganilaisen Terryn poika Alex Philip Killoran syntyi seitsemäs joulukuuta 1985. Äiti miettii nyt, milloin hienon ja rakkauden täyteisen lapsuuden elänyt poika alkoi muuttua mieheksi, jonka elämään kuuluivat huumeet.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Katson kuvia ja yritän kuvitella, milloin sinussa tapahtui se muutos, joka sai sinut kääntymään huumeiden puoleen, jotta tuntisit itsesi normaaliksi. Vai kyllästyttikö elämä sinua niin paljon, että tarvitsit huumeita selvitäksesi? Vielä tänäkään päivä en ole sitä saanut selville, äiti kirjoittaa Lovewhatmatters.com-sivustolla julkaistussa koskettavassa kirjoituksessa.
Alex kuoli yliannostukseen vain 26-vuotiaana.
Fiksu poika
Alex oli viisihenkisen perheen keskimmäinen lapsi. Killoranin perheeseen kuuluu myös vanhempi veli Adam ja kuopus, tytär Audra.
Terryn mukaan Alex rakasti huomiota jo lapsena. Hän oli myös uhkarohkea.
Mitä kouluun tuli, Alex joko tykkäsi siitä tai inhosi. Hän oppi nopeasti, mikä äidin mielestä jälkikäteen ajatellen oli huono asia.
Alex kuoli 26-vuotiaana. Kuvituskuva.
Poika laiskistui
Alex pääsi erään sattuman kautta avustamaan matematiikan opettajaansa kokeiden korjaamisessa, minkä seurauksena Alexista tuli äidin mukaan laiska koululainen.
Hän uskoi, että koska hän oli fiksu, hänen ei tarvinnut yrittää. Alexia kiinnosti vain se, että hän pääsisi kursseista läpi. Tämä asenne jatkui college-vaiheeseen asti.
Äidin mukaan oli järkyttävää, että yksikään opettaja ei koskaan tarjonnut Alexille tarpeeksi älyllistä haastetta. Nainen syyttää opettajia siitä, että he eivät koskaan kertoneet Alexille, että tämä oli älykäs ja että hänen koulutuksensa oli tärkeää.
– Me yritimme, mutta koulunkin olisi pitänyt yrittää.
Audra ja Adam tekivät kumpikin tahoillaan töitä tulevaisuutensa eteen, mutta Alex ei. Tästä äiti on ajoittain vihainen.
Miten niin fiksu poika saattoi vain luisua huumeiden pariin? Miksi yksikään opettaja ei voinut sanoa Alexille jotain, jotta hän olisi saanut tietää, että aivonsa olivat siunaus ja että koulutus oli hänelle tärkeää?
– Minun olisi pitänyt taistella kovemmin. Yksi hänen college-opettajistaan sanoi, että Alex voisi tehdä mitä vain haluaisi, ja hän pitikin arkeologiasta. Se oli jännittävää, haastavaa ja työhön kuuluva matkailu pitäisi hänet kiireisenä. Idea siitä, että hän voisi ehkä löytää jotain ja jäädä historian kirjoihin tuntui hänestä huikealta.
Alexilla ei kuitenkaan äidin mukaan ollut riittävästi kärsivällisyyttä. Pojan mielestä puolet kursseista, joita hänen pitäisi käydä saadakseen tutkinnon tuntuivat joutavilta.
Isoveli poltti pilveä teininä
Huumeet astuivat perheen elämään ensimmäisen kerran, kun 13-vuotias Adam kysyi vanhemmiltaan, mitä oli ”Mary Jane”, sillä yksi oppilas heidän luokallaan oli tarjonnut sitä hänelle. Kyseessä on yksi englanninkielinen nimitys pilvelle.
Äiti tunsi olonsa haikeaksi, sillä tämä kysymys tiesi hänen mukaansa sitä, että nyt perheessä alkaisi teiniaika, jolloin lapsilla olisi hurja tarve kuulua samaan joukkoon muiden kanssa. Adam tulikin kotiin useamman kerran pilveltä haisten, mutta äiti ei sanonut mitään. Olihan hänkin miehensä kanssa nuorempana sauhutellut.
– Nyt toivon, että olisin ollut vahvempi tuolloin. Elämä olisi ehkä mennyt toisin, mutta eihän siitä koskaan voi olla varma, Terry miettii.
Terry ei ensin huolestunut pilven poltosta. Kuvituskuva.
Pojasta sekakäyttäjä
Vuoteen 2011 mennessä Alexista oli tullut alkoholin ja huumeiden sekakäyttäjä. Tuona aikana Terry kertoo vaatineensa itkien Alexia lupaamaan, että tämä ei koskaan tappaisi itseään aineilla.
Poika oli äitinsä pyynnöstä järkyttynyt. Hän sanoi, että ei ikinä voisi kuvitellakaan tekevänsä jotain sellaista, mikä voisi satuttaa perhettä niin pahasti. Hän kertoi sanoi rakastavansa heitä liikaa.
– Katsoin häntä silmiin ja kiitin häntä. Uskoin häntä ja uskon tänäkin päivänä.
Terapiaa ja masennuslääkkeitä
Poika kävi terapiasssa ja lääkäri määräsi hänelle lääkityksen masennukseen ja ahdistukseen. Terry kertoo, että he valvoivat lääkkeiden käyttöä. He myös tarkkailivat, kenen kanssa ja missä poika liikkui.
Myöhemmin Alex kertoi voivansa paljon paremmin masennuslääkkeiden takia. Hänellä meni koulussa hyvin ja hän haaveili ottavansa lisää arkeologian kursseja. Terry uskoi, että poika olisi nyt palaamassa hitaasti oikealle tielle.
Alexia oli pidetty jonkin aikaa tarkasti silmällä. Lopulta vanhemmat alkoivat uskoa, että poika olisi päässyt eteenpäin parantumisen tiellä. Niinpä he päättivät antaa hänelle enemmän vapauksia, ja eräänä iltana poika lähtikin kaveriensa kanssa ulos.
Alex oli kuitenkin salannut perheeltään sen, että hän ei ollut muuttanut tapojaan. Hän myös vietti jälleen aikaa vanhojen kavereidesa kanssa, joita Terry piti epäilyttävinä.
Kun Alex tuli kotiin myöhään illalla, Terry oli vielä hereillä. ”Hei äiti, olen kotona, herätätkö minut kouluun, jooko? Rakastan sinua” oli poika sanonut tullessaan.
Aamulla, kun äiti meni herättämään Alexia, hän huomasi, että tämä oli kuollut.
Vanhat kaverit olivat palanneet kuviohin. Kuvituskuva.
Yliannostus vei hengen
Alex kuoli 26-vuotiaana huumeiden yliannostukseen. Hänen kannabissätkässään oli ollut myös heroiinia. Poika oli kuollut nukkuessaan.
– Hänen aivonsa vain lakkasivat kertomasta keholle, että pitää hengittää, Terry kuvailee.
Muut perheenjäsenet olivat syvästi järkyttyneitä. Sairaanhoitajaksi opiskellut Audra ei kyennyt sokiltaan tutkimaan veljeään ja kun Adam sai tietää suru-uutisen, hän syytti siitä itseään ja sanoi, että hänen olisi pitänyt olla enemmän veljensä kanssa. Äiti kuitenkin sanoi hänelle, että tämä ei olisi voinut mitenkään olla Alexin kanssa ympäri vuorokauden.
Alexin isä oli tulossa paikalle, kun poliisi ja ambulanssi saapuivat. Hän oli sokissa ja epäuskoinen. Hän istuutui ja yritti kovasti olla itkemättä, mutta murtui, kun hänen veljensä soitti.
– Olen nähnyt hänen itkevän vain neljää kertaa yhteisen vuosiemme aikana, lastemme syntyessä ja hänen isänsä kuoleman jälkeen. Sydämeeni sattui. Pystyin fyysisesti tuntemaan hänen kipunsa, Terry muistelee.
Terry ei ensin kyennyt käsittelemään sitä, että Alex olisi itse voinut olla syyllinen omaan tilanteeseensa. Se teki henkisesti niin pahaa. Hän oli vihainen ja hän inhosi myös itseään. Hän tiesi, ettei koskaan voisi tulla samaksi ihmiseksi, ystäväksi ja äidiksi, joka oli ollut.
Perheen elämä muuttui ikiajoiksi. Kuvituskuva.
Muistot tuovat lohtua
Surun keskellä äiti koki helpommaksi iloita poikansa elämästä kuin vaikeroida hänen kuolemaansa. Hän jopa löysi ihania asioita, vaikka hänen perheensä ja ystävänsä pitivät häntä sekopäisenä, sillä mitä siunauksen arvoista näin hirveässä tapauksessa olisi.
– No, olin paikalla, kun hän tuli maailmaan ja olin paikalla, kun hän lähti. En saanut soittoa keskellä yötä. Hän tuli kotiin ja sanoi, ”hei äiti, rakastan sinua”. Poikani ei myöskään ole kadonnut, häntä ei tapettu eikä hän kärsinyt.
Lue myös: Vaimo menehtyi rintasyöpään – surun murtama mies jätti bisnesuransa, opiskelee nyt sairaanhoitajaksi
Äiti ihmettelee myös, mitä ihmettä maailmassa oikein tapahtuu. Niin monta ihmistä on kuollut huumeiden takia. Sen vuoksi hän haluaakin jakaa muille perheensä tragedian.
– Toisten pitää kuulla tästä oikeilta ihmisiltä. Selviytyjiltä, jotka eivät vain selviydy vaan joiden on opittava elämään tuskan kanssa. Menetimme kaiken, mitä oli ja mitä olisi voinut tulla. Etenkin jälkimmäinen tuntuu ajavan meidät hulluuden partaalle.
Jossittelu ei kannata
Äiti kirjoittaa, että hänen mielessään Alex on edelleen 26-vuotias, ja kaikki mitä hänelle tuona ikävuonna tapahtui, on se, mistä hän pitää kiinni.
– En ajattele, minkä ikäinen hän olisi tänään. En mieti, mikä hänen elämäntilanteensa olisi tai missä hän saattaisi asua. En lähde siihen, ei ole mitään järkeä kiduttaa itseään. Olen oppinut arvostamaan kaikkea sitä, mitä oli ja pidän kiinni noista muistoista.
Terry kertoo, että hän inhosi itseään myös tavallaan sen takia, että kipu alkoi helpottaa. Hän myös kertoo, että ilo palaa joka tapauksessa, vaikka tuntuu, että sitä ei ansaitsi.
Pojan kuolema sattui syvästi kaikkiin. Kuvituskuva.
Eteenpäin pikku hiljaa
Äidin mukaan ihmisen pitää uskoa johonkin, oli se sitten korkeampi voima, kohtalo tai omat vaistot. Tärkeintä on luottaa itseensä ja ajatella, että menetetyt rakkaat ovat turvassa siellä, missä ikinä ovatkaan.
On myös tärkeää mennä eteenpäin. Vaikka kuinka sattuisi, ei saa jäädä tuleen makaamaan. Äiti suosittelee aloittamaan pienin askelin.
– Et ole jättämässä heitä taaksesi, etenkään jos kannat heitä sydämessäsi. He ovat siellä juuri sinua varten.
Opetus muille
Äiti kertoo, että hän ei ole salannut poikansa kuolemaa millään tavalla. Hän kertoo, että hänen pitää puhua pojastaan, koska tämä ei itse siihen pysty.
– Ja tämä tarina pitää kertoa. Hänen kuolemastaan pitää oppia jotain.
Äiti toivoo tietysti, että hän voisi perua sen, mitä tapahtui. Hän ei kuitenkaan voi tehdä niin.
Lue seuraavaksi: 5-vuotias Garrett menehtyi syöpään – kirjoitti sitä ennen oman muistokirjoituksensa: "Nähdään myöhemmin, luuserit!"
– Tulen aina olemaan äiti, joka elää ilman toista poikaansa.
Terryn mukaan Alex oli antelias, ystävällinen ja todellinen ystävä kaikille, jotka hänet tunsivat. Hänellä oli loistava huumorintaju ja hän oli vapaa sielu, joka uskoi, että kaikki oli mahdollista. Jotkut jopa kadehtivat häntä siitä, että hän oli juuri sellainen kuin halusi olla. Hän ei mukautunut siihen, mitä yhteiskunta häneltä odotti ja hän piti ajatuksesta, että olisi ainutlaatuinen.
Lähde: Lovewhatmatters.com