Suuret lupaukset jäivät toteutumatta YK:n ilmastokokouksessa – ympäristöjärjestöt raivoissaan mahtimaiden toiminnasta

1:48img
60 valtiota kerääntyi keskustelemaan uusista ilmastotoimista YK:n ilmastokokoukseen.
Julkaistu 24.09.2019 19:46

MTV UUTISET – STT – AFP

Konkreettiset sitoumukset ilmastokriisin ratkaisemiseksi jäivät vähiin YK:n ilmastokokouksessa maanantaina.

Ennakkoon odotettiin, että suurimpien talousmahtien johtajat olisivat esittäneet lupauksia siitä, kuinka ilmaston lämpenemistä vastaan aiotaan taistella.

Lue myös: Tänään järjestettävältä ilmastokokoukselta toivotaan uusia päästövähennyslupauksia: "Tässä kokouksessa ei neuvotella – tämä on kokous, jossa toimitaan"

Esimerkiksi Kiina ei kuitenkaan ilmoittanut kokouksessa uusista toimista, vaikka sen kasvihuonekaasupäästöt ovat maailman suurimmat.

Ympäristöjärjestöt raivostuivatkin, koska käytännön toimintasuunnitelmia ei juuri kuultu. Esimerkiksi Greenpeace Internationalin johtaja Jennifer Morgan arvioi uutistoimisto AFP:lle, että ruotsalaisaktivisti Greta Thunbergin vetoomukset jätettiin huomiotta.

YK:n pääsihteerin toimisto kertoi maanantaina tiedotteessa, että lähes 70 valtiota on ilmoittanut pyrkivänsä hiilidioksidipäästöissä nollatasoon vuoteen 2050 mennessä.

Lue myös: Näin Sauli Niinistö puhui maailman johtajille huippukokouksessa: "Suomi haluaa johtaa esimerkin voimalla – aiomme ensimmäisenä teollisena taloutena muuttua hiilinegatiiviseksi"

Tuoreimmat aiheesta

YK