Keskusrikospoliisin tutkima suuri sijoitushuijauskokonaisuus on paljastunut osaksi kansainvälistä petosvyyhtiä, jossa rikosvahinko on noussut jopa 130 miljoonaan euroon. Suomessa Poliisille on tehty yli sata rikosilmoitusta, mutta tapauksia uskotaan olevan enemmän.
Englanninkielinen puhelu sijoitusmahdollisuudesta ulkomaalaiseen kasvavaan yhtiöön huimalla tuotto-odotuksella.
Lisätiedot ja yhteydenpito sähköpostilla saavat osan asiakkaista vakuuttumaan helposta voitosta. Ensimmäinen muutaman sadan euron sijoitus on palkittu pian jopa kaksinkertaisena konkreettisena, joskin täysin tekaistuna, voittona.
Myöhempi yhteydenpito on hoidettu sähköpostitse. Osassa tapauksissa käyttäjiä on lisäksi neuvottu asentamaan tietokoneisiinsa etäkäyttösovellus. Tällä täyden palvelun verukkeella luvattu sovellus on kuitenkin antanut rikollisille täyden pääsyn uhrin tietokoneelle.
Etänä tehtyjen maksusuoritusten lisäksi huijattujen nimissä on otettu myös muun muassa pikaluottoja. Pahimmillaan menettyjen säästöjen lisäksi petetyt ovat jääneet velkaa suurimmillaan yli 100 000 euroa.
Kyseessä olevan mittavan kansainvälisen petosvyyhdin rikosvahinko on vahvistunut Suomessa vuoden aikana jopa viiteen miljoonaan euroon. Kansainvälisesti huijauksessa vahinkoa on tehty arviolta 130 miljoonan edestä.
Kymmeniä tuhansia puheluita
Petoskokonaisuudessa huijausyritysten mittakaava on iso, sillä Suomessa tällaisia pulimitse tehtyjä yhteydenottoja on Poliisin mukaan tehty jo kymmeniä tuhansia. Kyseisestä kokonaisuudesta on tehty yli 100 rikosilmoistusta, mutta onnistuneita huijaustapauksia on Poliisin arvion mukaan enemmän.
Häpeän ja tiedonpuutteen vuoksi asiasta ei ole ilmoitettu poliisille. Osa ei edes tiedä tulleensa huijatuksi ja osa pitää asiaa omana tyhmyytenään allekirjoitettuaan ymmärtäneensä sijoitukseen liittyvät rikit.
Poliisin tietoon tulleet uhrit ovat olleet enimmäkseen 1940–1960 -luvuilla syntyneitä, mutta uhrien joukossa on ollut myös 1980- ja -90-luvuilla syntyneitä.
Lisää aiheesta illan Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen -ohjelmassa tänään klo 22.35. Tuolloin haastattelussa on KRP:n kyberkeskuksen päällikkö Mikko Rauhamaa.