Suurlähettilään virka-asunnolla häiriköinyttä poliisia kuultu – ”Meillä on käsitys teon motiivista”

0:11img
Julkaistu 05.09.2018 16:38
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Poliisi jatkaa tutkintaa liittyen Helsingissä tapahtuneeseen välikohtaukseen tutkintaa, jossa poliisimies häiriköi suurlähettilään virka-asunnolla.

Välikohtaus tapahtui viime perjantaina, aamuyöstä Lauttasaaressa ja Kuusisaaressa. Poliisi oli saanut Etelä-Afrikan suurlähetystöstä ilmoituksen oudosti käyttäytyvästä miehestä. Miehen ajoneuvo löytyi Japanin suurlähettilään virka-asunnon läheltä hetkeä myöhemmin.

Mies itse oli ilmeisesti pyrkinyt sisään virka-asuntoon, ajautuen käsikähmään lähetystön henkilökunnan edustajan kanssa.

Yksi joutui väkivallan kohteeksi

Poliisi otti miehen kiinni välittömästi vakavan hengen ja terveyden vaaran vuoksi.

– Siellä on yhteen henkilöön residenssin pihalla kohdistettu väkivaltaa, siihen epäily liittyy, kertoo syyttäjätutkinnanjohtaja Juha-Mikko Hämäläinen.

Poliisimies oli ollut liikkeellä vapaa-ajallaan. Häntä epäillään muun muassa törkeästä julkisrauhan rikkomisesta, vahingonteosta ja pahoinpitelystä.

Vaikenee kuulustelujen sisällöstä

Hämäläisen mukaan tutkinta etenee normaalia vauhtia, ja tarkoitus olisi seuraavaksi kuulla lähetystön edustajia.

– Jokunen viikko vielä menee, että saadaan kaikki henkilöt kuultua, hän arvioi.

Hämäläinen ei halua kommentoida poliisimiehen kuulustelujen sisältöä tutkinnan olleessa käynnissä. Myöskään tämän mahdollista päihtyneisyyttä hän ei kommentoi. Mies ei ole kiinniotettuna.

– Meillä on käsitys teon motiivista, hän tyytyy kertomaan. 

Tuoreimmat aiheesta

Rikos