Laulaja Suvi Teräsniska avautuu Instagramissa monelle takseja käyttävälle tutusta ärsyttävästä ilmiöstä.
Laulajatähti Suvi Teräsniska, 31, julkaisi tällä viikolla Instagram-tilillään kuvan läjästä taksikuitteja ja kertoo taittaneensa viime kuukausina varsin monta matkaa taksikyydillä.
Tähdet, tähdet -finalistilla on kuvansa takana myös painava viesti. Hänen mainitsemansa ärsyyntymisen aihe on tuttu monille, jotka liikkuvat paljon taksilla.
– Ärsyynnyn kyllä, jos kuski heti osoitteen kuultuaan kysyy "missä se on?" tai pyytää naputtelemaan osoitteen naviin, Teräsniska kirjoittaa.
– En oleta, että kaikki osoitteet ovat päässä ja karttapalvelun avulla saa ajaa, mutta asiakkaan tehtävä ei ole neuvoa kuskia perille, hän lisää ja kertoo pyrkivänsä suosimaan paikkakunnan alkuperäistä taksipalvelua aina taksilla liikkuessaan.
Tuolloin tilanteita tulee hänen mukaansa eteen onneksi varsin harvoin. Aihe on kuitenkin Teräsniskalle tärkeä, sillä hän kertoo isänsä ajaneen työkseen taksia 25 vuoden ajan ja sanoo oppineensa myös itse paitsi yrittäjyydestä, myös taksikuskien työstä.
LUE MYÖS: Fanit yllättivät Suvi Teräsniskan erikoisilla lahjoilla: "Olen koittanut vaalia ja säästää niitä"
– Muistan, kun isä haki liikennelupaa Ouluun ja äiti leikkasi sille puhelinluettelon lopusta karttasivut ja kontaktoi ne. Sieltä sit opettelemaan rimpsuja ja katuja ulkoa. Minäkin muistan, että Oulun Kaukovainiolla on tiet "Kulta-Hopea-Pronssi-Tina-Vaski-Lyijy", Teräsniska muistelee.
– Iso peukku ja sydän siis kaikille ammattikuljettajille! Jatkakaa hyvää työtä! hän kiittelee lopuksi.
Myös moni muu julkisuudesta tuttu henkilö oli käynyt peukuttamassa ja kommentoimassa Teräsniskan julkaisua.
– Päivittäin törmään samaan: "Missä se on?". On kiva huokaista helpotuksesta silloin, kun istuu ammattilaisen kyytiin, rumpali Jussi69 kirjoitti.
– Huikee nosto! Juurikin näin, myös Minttu Kaulanen komppasi.