Suvi Teräsniska julkaisi sosiaalisessa mediassa videoita mummunsa kanssa. Päivitykset saivat sydämellisen vastaanoton.
Yksi Suomen kirkkaimmista iskelmätaivaan tähdistä Suvi Teräsniska oli lomailemassa kotiseudullaan Kolarissa.
Kolarissa asui myös hänen rakas mummonsa, joka menehtyi neljä vuotta sitten. Artisti julkaisi ikäväntäyteisiä päivityksiä Instagram Storiesissa.
– Mummoa on kova ikävä, Teräsniska kirjoittaa haudalta julkaistun videon yhteyteen.
– Varsinkin näin keväisin. Mummolle se taisi olla paras vuodenaika, hän jatkaa toisessa videossa, jossa kuvaa mummonsa hautakiveä.
Teräsniska julkaisi myös yhteiskuvia mummonsa kanssa. Toisessa kuvassa he ovat hiihtoretkellä.
Lue myös: Lähipiirissä tapahtuneet menehtymiset vahvistivat Suvi Teräsniskan uskoa entisiin elämiin: ”Joskus me vielä nähdään uudestaan”
Sukupolvelta toiselle
Teräsniska on viettänyt Kolarissa ollessaan aikaa mummunsa kanssa. Artisti kertoo Instagram-tilillään julkaisemassaan kuvassa opetelleensa leipomaan mummun avulla rieskaa. Artistin mummu oppi leipomisen omalta äidiltään ja tädiltään.
– Me ollaan nyt kolmena päivänä leivottu mummun kanssa rieskoja. Parhaani mukaan koitan tämän taidon oppia, jotta perinne säilyisi vielä tuleville polville. Nyt osaan jo paistaa ja leipoa, viimeisenä täytys opetella se taikinan teko, Teräsniska kirjoittaa.
Voit selata kuvia sen oikealta.
Teräsniska on jakanut suvussa kiertäneen reseptin myös faneilleen. Videot leipomisesta löytyy artistin Instagramin kohokohdista.
Moni Teräsniskan faneista kiittää artistia perinteitä vaalivista päivityksistään. Teräsniskan kuva on kerännyt muutamassa päivässä yli 11 000 tykkäystä.
– Tää teidän rieskaproggis on ollut parhainta sisältöä Instassa hetkeen, kommenteissa kirjoitetaan.
– Ihana mummu ja takuulla hyvät rieskat, fani toteaa.
– Ihanaa, että jotkut vielä välittää perinteistä ja pitää niistä huolen, sosiaalisessa mediassa kiitellään.
Teräsniska on käynyt myös moottorikelkkailemassa.
Yhteys
Teräsniska nähtiin MTV3-kanavan uutuusohjelmassa Sukuni Salat. Artisti kertoi jaksossa, että on käynyt meediolla.
Lue lisää: Suvi Teräsniska on käynyt selvittämässä juuriaan meedion avulla – järisyttävä yhtäläisyys saa uutuusohjelman juontajalle aikaan kylmät väreet
Hän kertoi syvemmin asiasta myös MTV Uutisten haastattelussa.
Mummon kuoleman jälkeen Teräsniska halusi mennä meediolle kokeilemaan, josko hän saisi vielä yhteyden rakkaisiin edesmenneisiin läheisiin.
– En lähtenyt etsimään sieltä mitään tiettyä vastausta, vaan mietin, että sieltä voi tulla vastaan kuka vaan, kuten vaikkapa isäni kaksi sisarusta, jotka menehtyivät aikaa ennen minua. Minulla on ollut suuri halu tietää, minkälaisia he oikein olivat.
Teräsniska totesi, ettei tämä ole hänen ensimmäinen elämänsä ja takana on jo monta elettyä elämää.
– Sen jälkeen, kun kuolema on niittänyt lähipiiristä ystäviä ja sukulaisia, on se ajatus entisestään vahvistunut, että joskus me vielä nähdään uudestaan, seuraavassa elämässä törmätään täysin eri ihmisinä, vaikka sisin on sama.