Riikka Matikainen onnistui salaamaan syömishäiriön läheisiltään vuosia. Vasta parikymppisenä nainen ymmärsi, kuinka kieroutunut hänen suhteensa ruokaa kohtaan oikein oli.
Syömishäiriö hiipi perfektionismiin taipuvaisen Riikka Matikaisen elämään jo ala-asteen viidennellä luokalla. Liikuntatunneilla nuori tyttö halusi aina olla nopein ja paras, sillä hän tiesi, että kovaa urheilemalla laihtuu. Yläasteelle uuteen kouluun siirryttäessä Matikainen näki tilaisuutensa tulleen; hän halusi aloittaa 7. luokan hoikkana ja suosittuna. Kesälomalla kulutetut lenkkipolut tuottivat tulosta, ja nainen sai kehuja hoikistuneesta olemuksestaan sukulaisia myöten.
Vielä tässä vaiheessa laihtuminen pysyi jotenkuten hallinnassa vaa’alla ramppaamista, väliin jätettyjä kouluruokailuja ja servetin alle piilotettua ruokaa lukuun ottamatta. Lukiossa pakonomainen treenaaminen astui kuvaan ja syödyt ruoka-annokset vähenivät entisestään. Matikaisen elämä alkoi pyöriä ruoan, ja tarkemmin sanottuna sen piilottelun ja vanhempien huijaamisen ympärillä.
– Aina kun joku oli paikalla, söin reippaasti ruoat, mutta sitten minulla on ollut muita keinoja rajoittaa syömistä ja kuluttaa kaikki ne kalorit, jotka sain, kun jouduin syömään muiden edessä, 25-vuotias Matikainen kertoo.
Matikainen onnistui salaamaan syömishäiriöiset ajatuksensa niin hyvin, ettei kukaan puuttunut tilanteeseen missään vaiheessa. Ei edes silloinen poikaystävä.
– Sain sairasta mielihyvää oveluudestani, tämä oli minun oma juttu, jota kukaan ei tulisi huomaamaan eikä viemään multa pois.
Matikainen kertoo ymmärtäneensä tilanteensa vakavuuden toden teolla vasta päälle parikymppisenä, vaikka jo lukiossa ajatus toimintatapojen epäterveellisyydestä oli tiedossa. Maagisena painotavoitteenaan 170 senttiä pitkä nainen piti 50 kiloa, jossa hän pysyikin pitkään
– Kyllä tiedostin jo lukiossa, ettei tämä ole terveellistä, mutta uskoin koko ajan asioiden olevan kontrollissa. Ajattelin laihduttavani sen verran, että olen tyytyväinen ja sitten lopetan, mutta siinähän se on, ettei sitä ole koskaan tyytyväinen. Se ei ikinä loppunut, Matikainen kertoo.
Matikainen kuvailee entistä ajatusmaailmaansa sairaaksi. Ainoa asia, joka esti häntä kuihtumasta kokonaan, oli viikonloppuisin tapahtuva herkuttelu ja alkoholin nauttiminen. Kun viikot eli minimikaloreilla, viikonloppuina sai syödä, mitä halusi.
Parantua voi, mutta se vaatii aikaa
Yliopistossa sama valehtelukierre jatkui, vaikka syömättömyys ja pitkät päivät aiheuttivatkin nuorelle opiskelijalle heikotusta ja päänsärkyä. Nainen kertoo olleensa jatkuvasti kiukkuinen ja väsynyt. Myös kaverisuhteet kärsivät, sillä nainen pyrki välttelemään sosiaalisia tilanteita, joissa hän olisi voinut joutua syömään.
– Ajatukset tuntuvat nykyisin todella vierailta. Olen välillä miettinyt, miten olen voinut elää sellaisessa tilassa, etten ole edes itse tajunnut, kuinka sairasta se oikein oli.
– Kun on ollut vuosikausia kieroutunut suhde ruokaan, nykyisin tulee todella usein mieleen vaikkapa ravintolaillallisen jälkeen, että ennen olisin ollut tämän takia viikon syömättä. Silloin tajuaa kuinka onnellinen onkaan, kun voi mennä ravintolaan syömään sen vähän epäterveellisemmän annoksen ja sen jälkeen jatkaa elämää normaalisti, eikä tarvitse potea huonoa omaatuntoa, Matikainen kertoo nykyisestä tilanteestaan.
Riikka kertoo itsetuntemuksensa lisääntyneen parantumisprosessin aikana.
Häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä jatkui 22-vuotiaaksi, kunnes vuonna 2014 Matikainen otti suuren askeleen toipumisessa. Kiinnostus kuntosaliharrastusta kohtaan kasvoi ja muuttui entistä tavoitteellisemmaksi. Nainen suunnitteli itselleen ruokavalion, jonka tarkoituksena oli syödä enemmän kuin kuluttaa, eli siis kasvattaa lihasta. Hyvin alkanut parantuminen tyssäsi kuitenkin kehonkoostumusmittaukseen.
– Mittauksen tekijä läväytti InBody:stä tulostuneen lappusen edellisen viereen pöydälle ja totesi "sullahan on homma menny niin sanotusti läskiksi." Katsoin itsekin tuloksia ja kyllä, muutama kilo rasvaa eikä yhtään lihasta.
Toipuminen tyssäsi tähän hetkeen, ja kaikki pään sisällä tapahtuneet muutokset haihtuivat ilmaan. Kurinalaisuus ja syömättömyys saivat Matikaisessa aikaan jälleen hyvänolon tunnetta. Naisen mukaan hänen kulkemansa polku on hyvä esimerkki siitä, että toipuminen ei tapahdu hetkessä, vaan vaatii paljon työtä oman itsensä kanssa.
– Toipuminen on ollut vuosien prosessi. Kerran tein jo päätöksen parantumisesta, ja sitten kun se ei onnistunutkaan niin kuin halusin, otettiin takapakkia ja aloin rajoittaa taas syömistä. Sitten meni taas vuosi ennen kuin pystyin taas pikkuhiljaa syömään lisää, Matikainen kertoo parantumisprosessista.
Vuosi 2015 oli käännekohta Matikaisen elämässä. Naisen elämänlaatu parani onnettoman parisuhteen päättymisen myötä, eikä nainen kokenut enää niin suurta tarvetta rankaista itseään. Hän teki päätöksen siitä, että terveydellä leikkimiselle oli aika laittaa piste. Vaikka lihomisen pelko oli koko ajan läsnä, se oli vain pakko hyväksyä. Reilussa puolessa vuodessa Matikainen nosti painoaan melkein kymmenen kiloa.
Vaikka syömishäiriöstä toipuminen on ollut vuosien prosessi, nainen uskoo, että syömishäiriöstä voi parantua, kunhan sille antaa aikaa. Kaikki lähtee liikkeelle ajatusmaailman muokkaamisesta.
– Se, että vain päätetään syödä paremmin, ei vain yksinkertaisesti auta. Aivan ensiksi täytyy selvittää itselle syyt syömishäiriön taustalta, nainen neuvoo.
"Haluan olla paljon enemmän kuin vain laiha"
Tärkeimmäksi tekijäksi koko parantumisprosessissa nainen mainitsee salitreenin ja siihen kuuluvan terveellisyyden tavoittelun. Mitä enemmän kiinnostus salitreeniä kohtaan kasvoi, sitä enemmän nainen alkoi ottaa asioista selvää. Tiedonhankinnasta oli hyötyä omien ajatusmallien muokkaamisessa.
– Pian huomasin, että ristiriita sen välillä, mitä tein ja mitä selvitysteni mukaan olisi pitänyt tehdä, oli niin suuri, että aloin itsekin näkemään, että nyt on pakko tehdä joku muutos.
Riikka haluaa olla vahva niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Vaikka Matikainen myöntää, että hänen suhteensa ruokaan ei vielä ole täysin terve, se on todella hyvällä mallilla. Nainen noudattaa nykyisin itselleen tekemäänsä ruokavaliota, jonka avulla hän varmistaa riittävän energiansaannin. Myös vaa’an nainen on onnistunut kääntämään pakonomaisuudesta työkaluksi, jolla omaa kuntoa ja kehittymistä on mahdollista seurata.
– On helpompi, että syön samat ruoat ja samat annoskoot joka päivä, niin tiedän, että syön enemmän kuin kulutan ja pysyn terveenä ja pystyn kehittymään. Syön siksi, että jaksan ja kehityn. Joihinkin tilanteisiin ruoka kuuluu herkutteluna, mutta arkena se on polttoaine, jolla jaksaa, Matikainen kertoo.
Vaikka menneisyyttä varjostaa moni vaikea asia, Matikainen kertoo olevansa tällä hetkellä tyytyväisempi itseensä ja elämäänsä kuin koskaan ennen.
– Tiedän, etten halua enää koskaan olla niin huonovointinen. Haluan olla paljon enemmän kuin vain laiha. Haluan olla naisellinen, lihaksikas, vahva, notkea ja terve. Niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, nainen kiteyttää.
Naisen elämää pääset seuraamaan Finding Me -blogista täältä.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.