Koiramaailmassa elää vahvana myytti, jonka mukaan koiralle ei saa antaa perunaa. Onko asia näin?
Eläinlääkäri Chita Wahlroosin mukaan kypsennettyä perunaa voi huoletta antaa koiralle. Perunat ovat hyvä vitamiinien, raudan, magnesiumin ja hiilihydraattien lähde.
– Jopa todella monet koirien allergiaruoista sisältävät perunaa, mutta niin kuin ihmisilläkin, perunat kannattaa keittää pehmeiksi, jatkaa Wahlroos.
Joskin kohtuus on syytä pitää tässäkin asiassa mielessä, sillä korkean tärkkelyspitoisuutensa vuoksi peruna helposti lihottaa koiraa.
Älä anna raakaa perunaa koiralle
Raaka peruna sen sijaan saattaa aiheuttaa koiralle vatsanväänteitä ja muita suolisto-oireita. Raakoja ja vihertäviä perunoita ei saa antaa koiralle, sillä ne sisältävät myrkyllistä solaniinia. Perunan keittäminen alentaa solaniinitasoa.
Jos koira sattuu hotkaisemaan vihertävän perunan, ei kuitenkaan yleensä ole syytä akuuttiin huoleen.
– Jos koira on saanut isoja määriä vihreää perunaa, voi harkita koiran oksetusta. Tämä pitäisi tapahtua maksimissaan kahden tunnin sisällä syömisestä ennen kuin myrkky pääsee elimistöön, Wahlroos neuvoo.
Lue myös: Viilennätkö koiraasi kylmällä pyyhkeellä? Ei aina kannata
Aiheuttaako käristetty grillimakkara syöpää? Voiko jäätelö olla ravitseva välipala?Terveysmyytit-sarjan uudella kaudella pureudutaan kesäisiin terveysuskomuksiin. Katso koko jakso MTV Katsomosta.
Voiko järvestä saada syyhyn? Entä aiheuttaako ihon palaminen syöpää? Katso kaikki jaksot nyt MTV Katsomosta. |