Helsingin poliisin tietolähdetoiminnan hoitaminen kertoo esimiesvalvonnan pettämisestä, arvioi syyttäjä poliisipomojen virkarikoskäräjillä loppulausunnossaan. Loppulausunnossa osapuolet esittävät todistelunsa kohokohdat ja antavat tuomioistuimelle oman ratkaisuohjeensa.
Viime vuosikymmenen lopulla Jari Aarnion johtama Helsingin huumepoliisi tuhosi rekisteristä tietolähteiden henkilötiedot, minkä jälkeen uusia lähteitä ei kirjattu vuosiin. Syytettyinä virkarikoksista on siksi Helsingin poliisin tietolähdetoiminnan järjestämisen ja valvonnan takia pitkä liuta entisiä ja nykyisiä poliisipomoja aina entiseen poliisiylijohtajaan Mikko Paateroon saakka.
Syyttäjä pitää yhtenä oikeudenkäyntiä leimaavana piirteenä vaikenemisen kulttuuria siinä vaiheessa, kun poliisien pitäisi kertoa muiden poliisien toiminnasta nimillä.
– Vasikaksi ei näköjään ainakaan poliisina ole syytä ryhtyä, syyttäjä Harri Tiesmaa sanoi.
Valvomattomana tietolähdetoiminta voi johtaa esimerkiksi siihen, että poliisit katsovat alamaailman tietolähteiden rikoksia läpi sormien. Vasikka on puhekielinen ilmaisu ilmiantajille tai tietolähteille.
Syyttäjä ei usko turvallisuusselitystä
Syyttäjä ei pidä uskottavana syytettyjen puolustusten näkemyksiä siitä, että tietolähderekisteri olisi tuhottu lähteiden turvallisuuden vuoksi. Yhdeksi keskeiseksi syyksi syytetyt ovat maininneet viime vuosikymmenen lopun virkarikostutkinnan, jossa syyttäjä hamusi tietolähdetietoja keskusrikospoliisin kassakaapista.
Syyttäjä pitää tätä uskottavampana selityksenä, että sääntelyn kehittyessä Helsingin huumepoliisi pelkäsi tietojen lähteistään päätyvän muille, erityisesti keskusrikospoliisille. Helsingin poliisi näki hänen mukaansa uhkana valtakunnallisen tietolähderekisterin.
– Esimerkiksi poliisin korruptoituminen ja tällaiset seikat ovat myös erittäin vaarallisia elementtejä ja voivat aiheuttaa hengen tai terveyden vaaraa, syyttäjä kommentoi rekisteröimättömyyttä.
Syyttäjän käsityksen mukaan Helsingin poliisi jatkoi tietolähteiden käyttöä entiseen malliin, mutta vetosi käyttävänsä vain satunnaisia tietolähteitä.
– Tosiasia on se, että RHU – Helsingin huumerikosyksikkö – on tehnyt kautta aikain kovaa tulosta. Yhtenä menetelmänä muiden toimintamenetelmien joukossa on ollut tietolähteiden käyttö. Siellä on ollut tunnettuja, meidän asiakirjoistakin selviäviä rikollisia, joita on vuosikymmenten ajan hyödynnetty rikostutkinnassa, Tiesmaa sanoi.
Mitä esimiehet tiesivät?
Aarnion ja Paateron lisäksi virkavelvollisuuden rikkomisesta syytetään aiempien työrooliensa ajoilta keskusrikospoliisin hyllytettyä päällikköä Robin Lardotia, Helsingin poliisin hyllytettyä päällikköä Lasse Aapiota ja Helsingin eläköitynyttä poliisikomentajaa Jukka Riikosta.
Lisäksi syytteessä on huumepoliisin rikostarkastaja Petri Rainiala ja toinen Aarnion entinen alainen sekä poliisiylitarkastajana toiminut mies.
Kaikki syytetyt kiistävät syyllistyneensä rikokseen.
Syyttäjän käsityksen mukaan tieto tilanteesta levisi syytetyille muun muassa epävirallisissa keskusteluissa. Lisäksi esimerkiksi keskusrikospoliisin vuotta 2010 käsittelevä vuosiraportti sisälsi tietoa ongelmista.
Syyttäjän mukaan Helsingin tilanne siis oli tiedossa. Hänen käsityksensä mukaan johto yritti kuitenkin ratkaista tilannetta muuttamalla asenteita ajan kanssa. Kunnollista puuttumista ei hänen mukaansa tapahtunut.
Syytettyjen puheita riittävien tietojen uupumisesta Tiesmaa kummastelee. Hänen mukaansa tietoa on ollut niin paljon, että esimiesten selvittämisintressin olisi pitänyt syttyä.
– Jos tuo kaikki, mitä vastaajat ovat kuvanneet, on totta, niin kyllä se luottamus poliisiin on perusteettoman korkea, Tiesmaa totesi.
Suoja sääntöviidakosta?
Puolustus on vedonnut muun muassa siihen, että sääntely on ollut ristiriitaista ja puutteellista. Tämän vuoksi ketään ei voi puolustuksen mukaan asettaa rikosvastuuseen.
Laki syyteajalta sanoo, että tietolähteet voidaan rekisteröidä. Tiesmaan mukaan lakiin on myös kirjattu, että asiaa voidaan täsmentää asetuksella. Siksi muulla sääntelyllä on voitu luoda syyttäjän mukaan velvoittavampia sanamuotoja.
Tiesmaa kummastelee myös ajatusta, että lähteiden rekisteröimiseen pitäisi olla näiden oma suostumus. Hänen mukaansa henkilötietolaista on tulkittava kohtaa, jonka mukaan viranomaiselle säädettyjen velvollisuuksien vuoksi henkilötietoja voi kirjata.