Helsingin tilanne on maan pahin koronavirustartunnoissa laskettuna. Suurin osa pääkaupungin tartunnoista kirjataan tulleeksi lähipiiristä.
Helsingin osuus koko Suomen tähänastisista koronatartunnoista on vajaa kolmannes. Viimeisen kahden viikon aikana varmistettuja tartuntoja on kirjattu pääkaupungissa 1 785 ja koko maassa 5 777.
Noin 45 prosenttia koronatartuntojen lähteistä jäi viime viikolla pimentoon Helsingissä. Aiemmin vastaava luku on ollut 20–30 prosentin luokkaa.
Pimentoon jäävien tartuntalähteiden suuri osuus kertoo siitä, että virusta on niin laajasti liikkeellä, että tartunnan voi saada melkein mistä vain, sanoo Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen.
Tartunnanjäljityksessä ei voida lähteä selvittämään mahdottomia, kuten Lukkarinen asian muotoilee. Metromatka tai jonottaminen ostosreissulla eivät päädy tilastoihin. Lähteen täytyy olla selkeämpi.
– Sen takia jää varmasti tartunnanlähteitä epäselviksi, Lukkarinen kertoo.
Eniten tartuntoja kotoa
Samassa taloudessa asuvat ovat tällä hetkellä selkeästi suurin tilastoihin kirjattava tartuntalähde. Kotoa on tullut neljä kymmenestä tapauksesta, joissa alkuperä on tiedossa.
Kotoa saadaan tartunta kaksi kertaa niin usein kuin muista sosiaalisista kontakteista kuten ystäviltä ja muulta lähipiiriltä, jotka ovat seuraavaksi yleisin tartuntalähde.
Kodin ja muun lähipiirin jälkeen yleisin tartunnan lähde olivat viime viikolla työpaikat, joista tartuntoja oli tullut 15 prosenttia.
– Ne vaaran paikat, mitkä tunnistetaan, ovat ruokailuajankohdat ja tauot, joilla ei voida pitää maskia, Lukkarinen sanoo työpaikkaperäisistä tartunnoista.
Altistumisia kokoontumisista
Paljon otsikoissa olleet yökahvilat ja muut baarit näkyvät tartunnanlähteissä. Myös harrastuksissa on todettu suuria ryppäitä, kuten myös yksityisissä juhlissa.
– Erilaisia yksityistilaisuuksia on valitettavasti ollut, ihan bileitä ja mökkireissuja, ja niistä edelleen altistumisia ja jatkotartuntoja.
HUS-alueella suositellaan, ettei yksityistilaisuuksia tällä hetkellä järjestetä.
Pääkaupunkiseudun tiukentuneiden rajoitusten pitäisi alkaa näkyä altistumisten määrissä, vaikkakin viiveellä.
Arjen teot ratkaisevat
Teleoperaattori Telian tuoreet paikannustiedot kertovat, että ihmisten liikkuminen Uudellamaalla väheni kahden viime maanantain (23.11. ja 30.11.) välillä noin kymmenyksen.
Lue myös: Koronatilanne paheni viime viikolla – hiljenikö Suomi? Näin suomalaisten liikkuminen muuttui
Lukkarisen mukaan on hyvä, että ihmiset pohtivat liikkumistaan. Esimerkiksi mökillä käyminen omalla autolla ei kuitenkaan ole pahin virusriski. Arjen teot ratkaisevat.
– Jos sama aika käytetään siihen, että kavereita tavataan naapurustossa, niin me olemme itse asiassa isommassa pulassa, jos siellä ei noudateta ohjeita, Lukkarinen toteaa.
Täytyy miettiä, miten käyttää sen ajan, joka tavallisesti menisi normaaliin liikkumiseen. Jokaisella reaktiolla voi olla vastareaktio, Lukkarinen toteaa.
– Se, että ei mene työpaikalle, mutta tekeekin etätöitä kahvilassa hengaillen, niin sehän on monissa tapauksissa huonompi asia kuin se työpaikalle meneminen.
Helposti ehkäistävissä
Lähipiiristä tulevat tartunnat ovat eniten kiinni ihmisten omasta vastuullisuudesta, Lukkarinen muistuttaa.
– Toki on tärkeää nähdä tuttuja ja olla sosiaalinen, ja koronaväsymys on varmasti kova. Mutta nämä ovat silti ne tilanteet, joista tartunnat syntyvät ja jotka olisivat aika yksinkertaisesti ehkäistävissä, Lukkarinen sanoo.
Tilanteet, joissa vietetään aikaa tiiviisti suljetussa sisätilassa ja mahdollisesti kovaäänisesti tai runsaasti puhuen, ovat otollinen tilaisuus virukselle tarttua.
Lisäksi intensiivinen urheilu kiihdyttää hengitystä, minkä ansiosta virus voi levitä reilusti sisätiloissa myös lyhyissä kontakteissa. Lukkarinen antaa esimerkiksi pallopelit, joissa kontakteja tuppaa syntymään pelin luonteen takia.
– Näistä on nähty lukuisia esimerkkejä.