Taaperon äiti tilittää avoimesti vanhemmuuden vaikutuksesta ystävyyssuhteisiin: ”En aio pyytää sitä anteeksi”

1:13img
Videolla paljastetaan 10 asaa, joita äitisi ei ikinä kertonut sinulle.
Julkaistu 29.09.2019 12:59

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Kanadalaisäiti muistuttaa kirjoituksessaan, että äitiys muuttaa ihmistä ja sitä myöten myös ihmissuhteita.

Äidiksi tullessaan Natalie Stechyson huomasi ystäväpiirinsä muuttuvan. Sen sijaan, että hän kokisi menettäneensä ystäviään, hän nimittää siteiden katkeamista ”eteenpäin menemiseksi”. Natalie kertoo olleensa kaveriporukassaan ensimmäinen, joka sai lapsen. Nyt poika on jo taaperoikäinen.

– Muutuin saadessani lapsen, ja niin muuttuivat ystävyyssuhteenikin, Natalie kirjoittaa Huffington Post -sivustolla.

Vanhemmuus ei ole peli, jonka voi pistää tauolle

Aiemmin Natalie ystävineen tapasi tavata drinkeillä, konserteissa ja taidenäyttelyissä tai lähteä mökille viikonlopuksi. Lapsen saatuaan Natalie ei enää halunnut sen enempää juoda kuin valvoakaan. Lapsen hoitamisesta johtuva univaje sai tuoreen äidin tuntemaan olonsa jo valmiiksi krapulaiseksi ja väsyneeksi. Lisäksi Natalie tarvitsi kaiken energiansa lapsensa kurissa pitämiseen.

Natalie kertoo, että viettäisi mieluusti aikaa lapsettomien ystäviensä kanssa, mutta tällöin yhdessäolon tulisi tapahtua äidin ehdoilla. Ei liian myöhään, ei liian kaukana lapsesta. Osa ystävistä pystyy siihen, osa ei.

Hän kertoo arvostavansa ystäviään, jotka ymmärtävät, ettei vanhemmuus on peli, jonka voi pistää tauolle.

LUE MYÖS: Voitko katsoa nauramatta? Vanhempien karut kuvat näyttävät, miltä näyttää elämä ennen lapsia – ja etenkin lasten saamisen jälkeen

Eri elämäntilanteissa arvostaa erilaisia ystäviä

Natalie muistuttaa, että ajan viettäminen pienen lapsen kanssa ei ole vain äidin velvollisuus vaan myös toive.

– Tykkään viettää aikaa lapseni kanssa, enkä aio pyytää sitä anteeksi, Natalie kirjoittaa.

Vaikka hän on menettänyt ystäviään vanhemmuudelle, on äitiyden anti arvokkaampaa kuin satunnainen ryyppyseura. Elämästä hävinneitä ystäviä Natalie arvostaa siitä, mitä he antoivat hänelle ennen äidiksi tuloa.

Eri elämäntilanteissa ihminen tarvitsee ympärilleen erilaisia ihmisiä. Nyt Natalie saa voimaa uusilta ystäviltään, jotka ovat samassa elämäntilanteessa pienen lapsensa kanssa. Natalie kertoo erään äitiystävänsä lainanneen hänelle patjaa, kun hänen poikansa oli repinyt yöllä vaippansa irti ja kastellut oman patjansa läpikotaisin.

– Tätä, varavuoteen tarjoamista kun elämä kusee, arvostan tällä hetkellä ystävyyssuhteissani, Natalie kirjoittaa.

LUE MYÖS: Perheenäiti kirjoittaa koskettavasti parisuhteestaan, jonka lapsen saaminen muutti: "Olisinpa tiennyt, mitä isyys tekee sinulle"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähde: Huffington Post

Tuoreimmat aiheesta

Vanhemmuus