Tähänkö kaatui Suomen kaksoisvoitto? Kerttu Niskanen paljasti kömmähdyksen: "Vedin siinä show'n pystyyn"

Kerttu Niskanen paljasti 20 kilometrin kilpailun jälkeen kaatuneensa matkalla nousussa. iskanen olisi voinut voittaa, tai ainakin olla toinen ilman kompurointiaan.

Niskaselle kävi perinteinen kömmähdys viimeisen lenkin ylämäessä.

– Sauva meni legendaarisesti suksien väliin, ja (kaaduin) polvilleni. Totta kai siinä tulee vähän hätä, että pitää päästä mahdollisimman nopeasti ylös, ja tuntui että en päässyt kimpoamaan sieltä niin nopeasti kuin olisin halunnut, Niskanen harmitteli.

Harmitus ei kuitenkaan ollut suuri, kun kuitenkin kisasta tuli palkintosija.

– Se oli siinä viimeisellä kierroksella nousussa. Nätisti yleisön eteen vetäisin show’n pystyyn, Niskanen sanoi nauraen.

Niskanen hiihti lähes koko kilpailun kisan voittaneen Krista Pärmäkosken kanssa samaa vauhtia. Pieni kompurointi saattoi olla ratkaiseva, ja lopulta Pämräkoski ja Saksan Victoria Carl olivat lopputuloksissa suomalaisen edellä.

– Siinä oltiin Kristan kanssa tasoissa ja sitten huudettiin että olen 5-6 sekuntia perässä. Mutta en tiedä, Krista ja "Vicki" tulivat lopun kovempaa, joten varmasti ilman kaatumistakin sija olisi olut sama. Mutta ei noita tietenkään toivo tuonne matkan varrelle, Niskanen kommentoi.

Kaiken kaikkiaan Niskanen oli tyytyväinen päivän hiihtoonsa. 

– Hyvä fiilis, että pystyin olemaan kolmen joukossa. Tavoite täyttyi ja olen onnellinen Kristan puolesta, että hän pystyi voittamaan ja että kaksi naista saatiin palkintopallille, Niskanen sanoi.

Suomalaisten panos oli tänään kova. Pärmäkoski voitti, Niskanen oli kolmas ja Matintalo viides. Pärmäkosken voitto oli pienoinen yllätys.

– Kyllähän Krista hyvässä kunnossa totta kai on ja kärkihiihtäjä pertsan normimatkalla. Edellisenä viikoloppuna hiihti todella hyvin Suomen cupissa ja eilen loistavasti. Mutta kun pystyi voiton ottamaan, oli sillä tavalla Kristalle itselleenkin ja kaikille muillekin pieni yllätys. Ollaan vaan onnellisia, Niskanen iloisti.

Keli oli tänään haastava ja latu puuroutui, varsinkin nousuissa. Se teki 20 kilometrin matkasta vielä hieman raskaamman.

– Keli oli tuollainen mössö ja kostea. Minulle tuli ohipotkaisuja ja tuli varmasti monelle muullekin. Paikoitellen hävisi latukin kokonaan, kun oli niin pehmyttä, ja porukka haaralla juoksi latujen päällä. Katsotaan onko miehillä mitään (latua jäljellä), Niskanen kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat