Tähtiloistoa Suomeen: Olympiavoittaja ja maailmanmestari saapuvat Helsinkiin

Helsinki Horse Show'hun saapuu esteratsastuksen suurnimiä. Osallistumisen on vahvistanut muun muassa sveitsiläinen olympiavoittaja Steve Guerdat.

Kansainvälinen ratsastuskilpailu Helsinki Horse Show järjestetään Helsingin jäähallissa 23.–27. lokakuuta, ja osallistujakattauksessa on jo nimiä lajin kirkkaalta huipulta. Helsinki Horse Show tiedottaa tuoreeltaan Steve Guerdat'n kilpailemisesta.

Vahvassa tuloskunnossa oljenteleva, maailmanlistalla toisena oleva Guerdat on esteratsastuksen kolminkertainen olympiamitalisti. Pekingissä 2008 tuli joukkuekilpailun pronssia, Lontoossa 2012 yksilökilpailun kultaa ja nyt elokuussa Pariisissa hopeaa. Mies on myös saavuttanut urallaan kolme maailmancupin finaalivoittoa ja joukkuekilpailun Euroopan mestaruuden.

– Sveitsiläinen Guerdat on Helsinki Horse Show'n suuri ystävä ja saapuu Helsinkiin lähes vuosittain tuhansien faniensa iloksi. Hänen hevosenhoitajanaan on ollut jo yli kymmenen vuotta vuoden 2023 kansainväliseksi hevosenhoitajaksi valittu Emma Uusi-Simola, Helsinki International Horse Show kertoo.

Tapahtuma luonnehtii moninkertaisen arvokisamitalistin olevan myös nälkäinen kahmimaan Helsingissä arvokkaita maailmancupin pisteitä ja rutkasti palkintorahaa.

Myös Jens Fredricson mukana

Ruotsalainen maailmanmestari Jens Fredricson vahvisti puolestaan jo keväällä kilpailevansa Helsingissä. Fredricson saavutti MM-kultansa joukkuekilpailussa 2022.

– Hän pitää sunnuntaina myös suositun Miniklinikan eli jakaa oppejaan suomalaisille ratsukoille puolituntisessa valmennuksessa.

Helsinki Horse Show järjestetään tänä syksynä viimeistä kertaa nykypuitteissaan Helsingin jäähallissa. Tapahtumapaikaksi vaihtuu sen jälkeen Helsingin Messukeskus. Seuraavalle maailmancup-kaudelle 2025–26 tapahtuman ajankohta siirtyy lisäksi helmikuun loppuun.

Lue myös:

    Uusimmat