Poliisi varoittaa Traficomin nimissä tehdyistä petoksista.
Saitko puhelimeesi tekstiviestin, jossa lähettäjänä on Traficom? Viestin voi avata, mutta siinä olevaa linkkiä ei kannatta klikata auki.
Rikolliset ovat pelkästään syyskuussa onnistuneet huijaamaan suomalaisilta yli 560 000 euroa erilaisilla Traficom-muotoisilla huijauksilla.
Poliisille on syyskuun aikana kirjattu 39 rikosilmoitusta, joissa asianomistajia on erehdytetty tai yritetty erehdyttää Traficomin nimissä tehdyillä yhteydenotoilla.
Yritysasteelle jääneistä vastaavista tapauksista poliisi on saanut syyskuussa kuusi ilmoitusta. Neljässä poliisille ilmoitetussa tapauksessa taloudellista vahinkoa ei ole syntynyt.
– Tyypillistä tälle rikoslajille on useat eri toteutustavat. Alkutiedoissa samankaltaisilta vaikuttavat teot eivät kuitenkaan sarjoitu keskenään. Tekijöitä on siis useita, toteaa Sisä-Suomen poliisilaitoksen Tietoverkkoavusteisten rikosten tutkintayksikön rikosylikomisario Sakari Tuominen tiedotteessa.
Jos henkilö erehtyy klikkaamaan saamaansa huijausviestiin liitettyä linkkiä ja kirjautuu avautuvalle sivustolle pankkitunnuksillaan, on rikollisella mahdollisuus päästä tarkastelemaan tiliä.
– Usein tällaisen tapahtuman jälkeen asianomistaja saa puhelun, jossa soittaja esittäytyy olevansa pankin edustaja. Todellisuudessa soittaja onkin asianomistajan varoja tavoitteleva rikollinen, varoittaa Tuominen.
– Asianomistajalla voi olla usean henkilön tilinkäyttöoikeudet hallinnassaan ja yhdellä väärään paikkaan annetuilla pankkitunnuksilla rikolliset onnistuvat tyhjentämään nämä kaikki tilit, Tuominen summaa.
Toimi näin, jos joudut huijatuksi
Noudata erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta pankkitunnusten käytössä, poliisi muistuttaa.
Jos epäilet pankin edustajana soittavan henkilön toimien oikeellisuutta, älä anna tietojasi vaan katkaise puhelu. Soita itse pankin palvelunumeroon.
Jos epäilet viranomaisena esiintyvän soittajan henkilöllisyyttä, pyydä häntä toistamaan nimensä. Soita sitten viranomaisen vaihteeseen ja pyydä yhdistämään kyseiselle henkilölle.
Muualle kuin pankin palveluihin kirjautuessa mobiilivarmenne on turvallisin tapa kirjautua.
Jos kirjaudut pankkitunnuksilla valesivustolle aidon sivuston sijaan, huijari todennäköisesti seuraa ruutuasi ja näkee syöttämäsi tiedot ja voi kopioida ne.
Käyttämällä mobiilivarmennetta pankkitunnuksia ei tarvitse syöttää sivustolle. Suhtaudu kriittisesti sivustoihin, joissa mobiilivarmenne ei toimi kirjautumisvaihtoehtona.
Jos kuitenkin joudut huijatuksi, ole yhteydessä pankkiisi.
Tee asiasta lisäksi rikosilmoitus poliisille. Voit tehdä rikosilmoituksen verkossa tai käymällä poliisiasemalla. Ilmoitus kannattaa tehdä, vaikka mahdollisuudet omaisuuden takaisin saamiseksi ovat pienet. Ilmoitusten avulla poliisi pystyy sarjoittamaan rikoksia. Myös petoksen yritykset kannattaa ilmoittaa.
10:15