Gatesien palkitsema hartsikondomi taklaa kumin käytön haasteet.
Voiko kondomi edistää naisen itsemääräämisoikeutta, mutta myös lisätä vulvallisen ja peniksellisen nautintoa seksin aikana?
Näin väittävät ainakin hartsikondomin käyttäjät ja suomalaiset jälleenmyyjät.
Lue myös: Yksi kondomi ei välttämättä riitä koko aktin ajaksi – näissä tapauksissa kumi pitää vaihtaa
Gatesin säätiö palkitsi innovatiivisuudesta
Kondomi on ainoa ehkäisyväline, joka suojaa seksitaudeilta, mutta esimerkiksi monet penikselliset kokevat sen vähentävän tuntoa ja siten nautintoa seksistä. Kondomi ei myöskään sovellu ilman askartelua suuseksisuojaksi vulvalliselle. Hartsikondomin sanotaan taklaavan haasteet.
Kolumbian Bogotassa valmistetut Uniq-hartsikondomit voittivat vuonna 2013 kansainvälisen Bill ja Melinda Gatesin säätiön kilpailun, jossa etsittiin maailman innovatiivisinta kondomia.
Synteettisestä hartsista valmistetut kondomit ovat jopa viidestä kahdeksan kertaa lateksikondomeja ohuempia, mutta silti jopa neljä kertaa kestävämpiä.
Ohuinkin lateksikondomi on paksuudeltaan 0,04 millimetriä, kun synteettisestä hartsista valmistettujen paksuus on vain 0,008 millimetriä.
– Miesasiakkaamme ovat antaneet palautetta, että kondomi on tuntunut niin miellyttävältä, että on joutunut tarkistamaan, onko se paikoillaan, kertoo Uniq-kondomien virallinen maahantuoja ja kouluttaja Tiia Hokkanen seksuaaliterveys- ja mielihyvämyymälä Maukasteesta.
– Monet penikselliset ovat kertoneet, että on jopa häiritsevää, kun tuntuu, ettei kondomia ole ollenkaan käytössä.
Miellyttävyyden taustalla on se, että hartsikondomi mukautuu kehon muotoihin vähän kuin elmukelmu ja päästää läpi ihon lämpöä.
– Se on vähän niin kuin toinen iho. Ehkäisyteholtaan se on silti yhtä hyvä kuin mikä tahansa muukin kondomi oikein käytettynä.
Lue myös: Käytkö alapesulla yhdynnän jälkeen? Älä tee tätä virhettä
Pikkarimalli suojaa naista raiskaukselta
Hartsikondomien valmistaja, Kolumbian Bogotassa sijaitseva yritys, on kehitellyt useita kondomimalleja myös vulvallisille.
– Osassa vulvallisten hartsikondomeista on jalkojen ympärille laitettavat nauhat. Kondomi puetaan päälle ikään kuin pikkuhousut, Hokkanen kertoo.
– Niitä ei voi napata pois naisen tai vulvallisen päältä tämän tietämättään, kuten tiedämme uutisten perusteella joillekin käyneen kondomia käyttäneen miehen kanssa.
Suomen rikoslain mukaan kondomin pois ottaminen ilman kumppanin lupaa kesken yhdynnän on seksuaalista väkivaltaa.
Koska naisille suunnitelluissa hartsikondomeissa on nauhat jalkojen ympärillä, lisää se vulvallisen turvallisuutta tässä suhteessa seksin aikana.
– Ensimmäiset naisten kondomit kehitettiin 1980-luvulla nimenomaan parantamaan naisten seksuaalioikeuksia ja nyt tätä ideaa on jalostettu pidemmälle.
Lue myös: Osaatko varmistaa suostumuksen seksissä? Ota avuksi tämä sääntö
Mallit myös löysälle penikselle ja sukupuolettomalle
Hartsikondomeista löytyy perinteisen peniksen päälle rullattavan mallin lisäksi myös niin sanottu helmamalli, joka ulottuu peniksen juurta laajemmalle alueelle.
– Se toimii erityisen hyvin, jos on erityisen paksu tai herkkä peniksen juuresta. Lisäksi helmamalli suojaa paremmin myös alueita peniksen ympäriltä, Hokkanen vinkkaa.
Esimerkiksi herpes ja HPV ovat seksitauteja, jotka voivat tarttua myös penistä ympäröivälle ihoalueelle, ei vain limakalvoille.
Lisäksi hartsikondomien valikoimasta löytyy myös kondomimalli löysälle penikselle.
– Sitä ei saa päälle jäykistyneeseen penikseen, mutta tämä malli huomioi erilaiset tavat harrastaa seksiä ja mahdollistaa suojautumisen esimerkiksi esileikin aikana, Hokkanen kertoo.
– Heille, joiden kumppanit voivat olla sekä miehiä että naisia, on olemassa unisex-kondomi. Sama kondomi saadaan vedettyä peniksen päälle tai sitten vulvaa suojaamaan.
Kondomin oikeanlainen käyttö varmistaa ehkäisytehon. Juttu jatkuu videon alla.
2:31
Apua yhdyntäkipuihin
Koska kolumbialaisen kondomivalmistajan ensisijainen ajatus yrityksen alkumetreillä oli nimenomaan naisten nautinnon lisääminen seksin aikana, löytyy kolmesta vulvallisten hartsikondomimallista myös kohdunsuuta suojaava ilmatyyny.
– Kondomin päässä on ikään kuin pieni ilmapallo, joka asetetaan kohdunsuuta vasten. Se pehmentää iskua, jos on herkkä kohdunkaula, tai kumppani sattuu olemaan hieman jyrkempi otteissaan, Hokkanen sanoo.
Toinen ilouutinen yhdyntäkivuista kärsiville on hartsikondomin parempi kestävyys.
– Materiaali mahdollistaa kaikenlaisten liukasteiden käytön. Hartsi kestää myös öljyjä, joita taas lateksikondomit eivät kestä.