Vantaan vankilan uudessa lisäosassa tutkintavangit eivät enää pääse viestimään toistensa tai ulkopuolisten kanssa huutelemalla seinien läpi, ikkunoista tai ilmastointi- ja viemäriputkien kautta. Vankilan vartioinnissa vartijoiden apuna toimivat esimerkiksi lämpökamerat, laserit ja tutka.
Vantaan vankilan yksikönpäällikkö Tommi Saarinen kertoo, että lisätilojen tarkoituksena on helpottaa nimenomaan tutkintavangeille määrättyjen "kovien" yhteydenpitorajoitusten valvontaa.
– Jo tarveselvitysvaiheessa pohdimme, miten pystymme tukemaan poliisin esitutkintaa. Nimenomaan rakenteisiin on nyt kiinnitetty erityishuomiota, Saarinen kertoo.
Yhteydenpitorajoitus on oikeuden määräämä pakkokeino, jolla rajoitetaan tutkintavangin yhteyksiä muihin ihmisiin ja ulkomaailmaan. Rajoitustoimen tarkoituksena on estää vakavasta rikoksesta epäiltyä haittaamasta rikoksen selvittelyä esitutkinnan alkuvaiheessa.
Lue myös: Vankiloissa absurdi tilanne: Rikoksesta epäillyt pääsevät vapaasti sotkemaan tutkintaa – saako kukaan enää valvoa tutkintavankien puheluita?
Suomen suurin vankila
Vantaan vankila on Suomen ainoa pelkästään tutkintavangeille tarkoitettu laitos. Tällä hetkellä laitoksessa on 185 vankipaikkaa.
– Meille tulee tällä hetkellä uusina vankeina sisään vuosittain tuhat vankia. Lisäksi Vantaan vankilan kautta kulkee vuosittain käräjäoikeuksiin ja toisiin vankiloihin 6 000–7 000 vankia, Saarinen kertoo.
Vanhan vankilan yhteyteen Vantaalle rakentuu parhaillaan 160 vankipaikan lisärakennus. Laajennus on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2025 alussa, jolloin Vantaan laitoksesta tulee 345 vankilapaikallaan Suomen suurin vankila.
– Tällöin uusien vankien määrään voi arvioida tuplaantuvan. Läpivirtaama pysyy suunnilleen samana.
Lue myös: Vankikaksikko huiputti vartijoita Vantaan vankilassa ja väärä vanki pääsi pakoon – syyttäjä vaatii vankeutta huijareille
Naisille oma osasto
Rakenteilla olevaan lisäosaan on tulossa myös 19 paikkaa tutkintavankeina oleville naisille. Naisten tilat sijoitetaan täysin erilleen miesvankien tiloista ja ulkoilualueista.
Uusien tilojen suunnittelussa on pyritty huomioimaan myös entistä paremmin vankien hyvinvointi. Tällä hetkellä vangit voivat tavata lapsiaan vain tapaamishuoneissa, mutta uusien tilojen valmistuttua vangeilla on mahdollisuus myös ulkoilla lastensa kanssa.
Saarisen mukaan tilat on suunniteltu niin, että vangit saavat aiempaa helpommin yhteyden vartijoihin halutessaan.
– Tämän on tarkoitus tukea lähityötä, Saarinen sanoo.
Lisärakennuksessa huomioidaan myös vankien asianajajien ja avustajien tapaamistilat entistä paremmin. Samoin poliisi saa omia tiloja uudesta rakennuksesta.
Lue myös: Tältä näyttää Vantaan vankilan matkaselliosastolla, missä vanki surmattiin harvinaisen julmasti – MTV vieraili lukittujen ovien takana
Tutkintavankien määrä vankiloissa kasvaa
Vantaan vankilan laajennus vastaa lisääntyvään tutkintavankimäärään Rikosseuraamuslaitoksen tiloissa.
Aiemmin poliisi säilytti tutkintavankeja tiloissaan kuukauden ajan, mutta lakimuutoksen takia tutkintavangit siirretään nykyisin Rikosseuraamuslaitoksen vankiloihin viikon jälkeen.
Tekeillä oleva lakimuutos lyhentää aikaa neljään vuorokauteen, jonka jälkeen vanki siirtyy poliisilta vankilaan heti vangitsemisen jälkeen.
Lakimuutokset ovat vastaus huomautuksiin, joita Suomi on saanut kansainvälisiltä valvontaelimiltä liittyen tutkintavankien surkeisiin oloihin.
Vantaan vankilan perustuskivi muurattiin eilen keskiviikkona.